Minilex - Lakipuhelin

Etämyynti - peruminen

» Lakipuhelin neuvoo - Soita 0600 12 450 »

Oikeudesta perua kauppa etämyynnissä säädetään kuluttajansuojalaissa. Lain mukaan kuluttajalla on oikeus perua kauppa ilman erityistä syytä ilmoittamalla siitä myyjälle 14 päivän kuluessa tilauksen tekemisestä. Etämyynnillä tarkoitetaan kaupankäyntiä, jossa ostaja ja myyjä eivät ole samanaikaisesti läsnä. Kaupanteko tapahtuu siis kokonaan sähköpostilla, puhelimella tai muilla viestintävälineillä.

14 päivän peruuttamisajan laskeminen riippuu siitä, onko kyseessä tavara, palvelusopimus tai digitaalinen palvelu.

Tavaroiden ollessa kyseessä peruuttamisaika lasketaan tilatun tavaran tai viimeisen tavaraerän vastaanottamisesta. Jos kyse on säännöllisesti toimitettavasta tavarasta, lasketaan peruuttamisaika ensimmäisen tavaraerän vastaanottamisesta.

Palvelusopimuksilla on myös yleensä 14 päivän peruuttamisoikeus joka lasketaan palvelusopimuksen tekemisestä. Palvelun voi peruuttaa, vaikka palvelun suorittaminen olisi jo kuluttajan pyynnöstä aloitettu ennen peruuttamisajan päättymistä. Kuluttaja voi kuitenkin joutua maksamaan yritykselle kohtuullisen korvauksen jo tehdystä työstä. Jos kuluttajalta ei ole pyydetty suostumusta palvelun aloittamiseen peruuttamisaikana, ei hänellä ole tällöin korvausvelvollisuutta.

Digitaalisten palveluiden ollessa kyseessä lasketaan 14 päivän peruuttamisaika digitaalista sisältöä koskevan sopimuksen tekemisestä. Digitaalisena palveluna pidetään esimerkiksi internetin suoratoistopalveluita kuten vaikkapa Netflixiä.

Peruuttamisaika voi pidentyä aina 12 kuukauden mittaiseksi jos kuluttajalle ei ole annettu tietoa peruuttamisoikeuden käyttämistä koskevista ehdoista. Jos yritys korjaa puutteelliset tiedot, päättyy peruuttamisaika 14 päivän kuluessa korjauksesta.

Lisätietoa etämyynnin peruutusoikeuksista kannattaa kysyä lakimieheltä.

 

- Lakipuhelin neuvoo aamusta iltaan joka päivä -


Pyydä tarjous lakipalvelusta

 

Jätä sitomaton tarjouspyyntö lakimiehen palkkaamiseksi




Lakimiehet käsittelevät tietojasi luottamuksellisesti, eikä niitä tallenneta
Minilex.fi-palveluun.


 

Aiheeseen liittyvät artikkelit


 

Selaa lakitietoa