Minilex - Lakipuhelin

Etämyynti kuluttajakaupassa

» Lakipuhelin neuvoo - Soita 0600 12 450 »

Kuluttajakaupassa etämyynnillä tarkoitetaan sellaista osapuolten välillä tehtyä kulutushyödykesopimusta, joka tehdään ilman, että osapuolet ovat yhtä aikaa läsnä. Tämän lisäksi sopimuksen tekemiseen käytetään joko yhtä tai useampaa etäviestintä. Etämyynnistä on näin ollen kysymys esimerkiksi silloin, kun sopimus tehdään sähköpostin, puhelimen tai internersivujen välityksellä ja sopimuksen osapuolet eivät ole tosiallisesti päässeet neuvottelemaan sopimuksen ehdoista kasvotusten. 

Kuluttajalle tulee etämyyntitilanteessa ennen sopimuksen tekemistä antaa tiedot kulutushyödykkeen pääominaisuuksista sekä elinkeinoharjoittajan nimi, osoite, puhelinnumero sekä sähköpostinumero, mikäli nämä ovat elinkeinonharjoittajan käytettävissä. Tämän lisäksi kuluttajalle tulee ilmoittaa muun muassa kulutushyödykkeen kokonaishinta veroineen ja tiedot kaupanteon jälkeisistä palveluista sekä takuusta.

Etämyyntitilanteissa kuluttajalla on tämän lisäksi oikeus peruuttaa etämyyntisopimus 14 päivän kuluttua sopimuksen tekemisestä. Ennen sopimuksen tekemistä elinkeinoharjoittajan tulee antaa tiedot peruuttamisoikeudesta, sen määräajasta ja sitä koskevasta menettelystä. Kuluttajalle tulee antaa peruuttamislomake ja siihen liittyvä ohje selkeästi ja ymmärrettävästi niin, että kuluttaja ymmärtää peruuttamisoikeutensa.

Jos elinkeinonharjoittaja kuitenkin laiminlyö peruuttamista koskevien tietojen ja peruuttamislomakkeen antamisen, peruuttamisoikeus päättyy vasta 12 kuukauden kuluttua siitä, kun kuluttajan peruuttamista koskevan määräajan olisi tullut päättyä. Näin ollen etämyyntitilanteissa elinkeinonharjoittajan on oltava erityisen tarkkana, jotta kuluttaja saa kaikki tarvitsemansa tiedot peruuttamisoikeudesta.

Lähtökohtaisesti palvelun suorittaminen voidaan aloittaa vasta peruuttamisajan päättyessä. Palvelun suorittaminen voidaan kuitenkin aloittaa aikaisemmin, jos kuluttaja tekee nimenomaisesti asiaa koskevan pyynnön. 

Lisätietoa etämyynnistä kuluttajakaupassa antavat Minilexin lakimiehet. 

- Lakipuhelin neuvoo aamusta iltaan joka päivä -


Pyydä tarjous lakipalvelusta

 

Jätä sitomaton tarjouspyyntö lakimiehen palkkaamiseksi




Lakimiehet käsittelevät tietojasi luottamuksellisesti, eikä niitä tallenneta
Minilex.fi-palveluun.


 


Selvitämme maksutta, tarvitseeko sinun maksaa lakikulujasi

Tiesitkö, että monissa asioissa lakikulusi ovat katettavissa kotivakuutuksen oikeusturvavakuutuksesta tai julkisesta oikeusavusta. Usein lakikulut voidaan myös vaatia vastapuolen maksettavaksi.

Lähettämällä yllä olevan tarjouspyynnön tai soittamalla asiakaspalveluun 0400 4111 43 saat:

  • maksuttoman selvityksen lakikuluistasi
  • maksuttoman alkukartoituksen asiaasi
  • halutessasi asiaasi erikoistuneen juristin maan kattavasta, laajasta juristiverkostosta.

Jos tarvitset vain lakineuvontaa, niin soitathan lakipuhelimeen 0600 12 450. Asiakaspalvelu ei anna lakineuvoja.

Aiheeseen liittyvät artikkelit


 

Selaa lakitietoa

 

[chatbot]