Minilex - Lakipuhelin

Kotimyynti - sopimuksen purku

» Lakipuhelin neuvoo - Soita 0600 12 450 »

Kotimyynnillä tarkoitetaan kuluttajan kotona tapahtuvaa tuotteen tai palvelun myyntiä. Kotimyynniksi lasketaan myös myynti, jossa myyjä ja ostaja solmivat sopimuksen muualla kuin myyjän toimitiloissa. Tärkeintä on tilanteen yllätyksellisyys ja odottamattomuus kuluttajan kannalta. Kotimyynnissä kuluttajalla on oikeus 14 päivän kuluessa peruuttaa sopimus.

Sopimus voidaan purkaa ilmoittamalla myyjälle selkeällä tavalla viimeistään 14 päivän kuluttua palvelusopimuksen tekemisestä taikka kauppasopimuksessa tarkoitetetun tavaran tai viimeisen tavaraerän vastaanottamisesta. Jos kyseessä on tavaroiden säännöllinen toimittaminen, täytyy peruutus tehdä viimeistään 14 päivän kuluessa ensimmäisen tavaraerän vastaanottamisesta. Peruuttamisaika nousee 12 kuukauden mittaiseksi, jos myyjä ei ole kertonut ennen sopimuksen tekemistä kuluttajalle peruuttamisoikeudesta, sen käytöstä ja määräajoista. Jos myyjä korjaa virheensä, alkaa jälleen kulua 14 päivän mittainen peruutusaika.

Peruutusoikeus ei kuitenkaan koske kaikkia tuotteita tai palveluita. Se ei esimerkiksi koske mittatilaustuotteita, ruokaa, hygieniatavaraa tai kiireellistä korjaus- tai huoltotyötä jos kyseessä on tilanne jonne elinkeinonharjoittaja saapuu kuluttajan nimenomaisesta pyynnöstä.

Kotimyyntikauppa voidaan peruuttaa selkeästi tästä ilmoittamalla esimerkiksi sähköpostin välityksellä.

 

- Lakipuhelin neuvoo aamusta iltaan joka päivä -


Pyydä tarjous lakipalvelusta

 

Jätä sitomaton tarjouspyyntö lakimiehen palkkaamiseksi




Lakimiehet käsittelevät tietojasi luottamuksellisesti, eikä niitä tallenneta
Minilex.fi-palveluun.


 


Selvitämme maksutta, tarvitseeko sinun maksaa lakikulujasi

Tiesitkö, että monissa asioissa lakikulusi ovat katettavissa kotivakuutuksen oikeusturvavakuutuksesta tai julkisesta oikeusavusta. Usein lakikulut voidaan myös vaatia vastapuolen maksettavaksi.

Lähettämällä yllä olevan tarjouspyynnön tai soittamalla asiakaspalveluun 0400 4111 43 saat:

  • maksuttoman selvityksen lakikuluistasi
  • maksuttoman alkukartoituksen asiaasi
  • halutessasi asiaasi erikoistuneen juristin maan kattavasta, laajasta juristiverkostosta.

Jos tarvitset vain lakineuvontaa, niin soitathan lakipuhelimeen 0600 12 450. Asiakaspalvelu ei anna lakineuvoja.

Aiheeseen liittyvät artikkelit


 

Selaa lakitietoa

 

[chatbot]