Minilex - Lakipuhelin

Etämyynnissä on 14 päivän palautusoikeus

» Lakipuhelin neuvoo - Soita 0600 12 450 »

Etämyynnissä on lainmukaan määrätyvä 14 päivän palautusoikeus. Kuluttaja voi pääsääntöisesti palauttaa etämyynnistä ostamansa tuotteen 14 päivän kuluessa tuotteen saatuaan. Kuluttajan ei tarvitse syytä kaupan perumiseen, mutta palautettavan tuotteen tulee olla myyntikuntoinen. Oikeutta etämyynnistä ostetun tavaran palautukseen ei ole seuraavilla tuotteilla.

- Cd/dvd-levyillä mikäli tuotteessa on ollut sinetti ja se on rikottu.

- Muilla sinetöidyillä tavaroilla jotka on avattu ja tavaraa ei voida hygienisistä tai terveydellisistä syistä avaamisen jälkeen palauttaa. Esimerkiksi luontaistuotteilla.

- Mittatilaustyönä tehdyillä tavaroilla, kuten vaatteilla ja verhoilla. 

- Nopeasti pilaanutuvilla tuotteilla tai erottamiskykynsä menettäneillä tuotteilla. Esimerkiksi elintarvikkeet pilaantumisen vuoksi ja pihasora erottamiskyvyn puutten vuoksi, kun sora on levitetty pihaan. 

- Julkisesta huutokaupasta ostetuilla tuotteilla. 

- Yksittäisillä aikakausilehdillä tai sanomalehdillä. Mikäli kyseessä on tilaussopimus, on kuluttajalla peruuttamisoikeus.

Kuluttajalla on niin ikään peruuttamisoikeus etämyynnistä ostamilleen palvelusopimuksille ja digitaalisille palveluille. Peruuttamisaika lasketaan tällöin sopimuksen tekemisestä. Mikäli kuluttajalle ei ole annettu tietoa peruuttamisoikeuden käyttämistä koskevista ehdoista, kuluttajan oikeus peruuttaa kauppa pitenee 12 kuukauteen. Mikäli haluat lisätietoa esimerkiksi palvelusopimuksia tai digitaalisia palveluita koskevista peruuttamisoikeuksista, soita lakipuhelimeen.

- Lakipuhelin neuvoo joka päivä klo 6 - 24 -


Pyydä tarjous lakipalvelusta

 

Jätä sitomaton tarjouspyyntö lakimiehen palkkaamiseksi




Lakimiehet käsittelevät tietojasi luottamuksellisesti, eikä niitä tallenneta
Minilex.fi-palveluun.


 

Aiheeseen liittyvät artikkelit


 

Selaa lakitietoa