» Lakipuhelin neuvoo - Soita 0600 12 450 »
Korkeimman oikeuden ratkaisussa KKO:2009:50 oli kysymys siitä, olivatko kauppakirjassa kiinteistön määräalan ostajalle annetut tie- ja vevalkamaoikeus kiinteistökohtaisia rasiteoikeuksia vai alkuperäisen ostajan henkilökohtaisia oikeuksia. Määräalan kauppakirja oli päivätty 19.31911 ja tässä kauppakirjassa kulku- ja venepaikkaoikeus annettiin ostajalle. Näitä rasitteita ei kuitenkaan ollut määräalan lohkomistoimituksessa merkitty karttaan tai toimituspöytäkirjaan eikä rasitteista ollut merkintää myöskään rasitetun tilan muodostamista koskevissa asiakirjoissa. Maarekisterikirjan rasitteita koskevassa sarakkeessa oli kuitenkin viittaus kauppakirjan kulku- ja venepaikkaoikeutta koskevaan kohtaan. Asiaa käsiteltiin toimituksen jälkeen maaoikeudessa ja maaoikeutena toimi Vantaan käräjäoikeus. Tämän jälkeen asiaa käsiteltiin Korkeimmassa oikeudessa.
Tapauksessa Camilla ja Krister M omistivat Soltorpin tilan RN:o 7:57. Tilan omistajina he hakivat yksityistietoimitusta, jossa he pyysivät kauppakirjaan perustuvan tie- ja venepaikkaoikeuden määrittämistä Walborg Å:n omistaman Vesteränsuddenin tilan RN:o 2:34 alueella. Toimituksessa todettiin, että kauppakirjassa on ehto, jonka mukaan ostaja sai oikeuden tiehen sillä paikalla, joka on osoitettu Vesterängenistä, sekä oikeuden vene- ja uimapaikkaan Vesterängsuddenista. Määräalasta oli muodostettu Soltorpin tila RN:o 7:10 18.12.1912. Soltorpin tila RN:o 7:57 oli muodostettu 14.5.1957. Rekisteriin oli merkitty, että vanhat rasitteet kohdistuvat Soltorpin tilaan RN:o 7:57. Näin ollen toimituksessa toimitusmiehet päättivät, että Soltorpin tilalla RN:o 7:57 on rasiteoikeus Vesterängsuddenin tilan RN:o 2:34 alueella venepaikkaan ja sinne johtavaan tiehen. Walborg Å valitti toimitusratkaisusta maaoikeuteen ja vaati toimituksen kumoamista. Maaoikeus ei kuitenkaan muuttanut toimitusmiesten päätöstä.
Walborg Å sai valitusluvan Korkeimpaan oikeuteen ja hän vaati maaoikeuden tuomion kumoamista valituksessaan. Camilla ja Krister M vastasivat valitukseen ja vaativat valituksen hylkäämistä. Walborg Å vastusti vaatimusta, koska hänen mukaansa Vesterängsudden RN.o 2:34 tilan alueelle ei ollut koskaan lohkomistoimituksessa vahvistettu rasiteoikeuksia minkään muun tilan hyväksi, vaan kyseinen ehto oli koskenut vain 16.3.1911 päivätyllä kauppakirjalla silloiselle ostajalle henkilökohtaisesti annettuja oikeuksia. Korkeimmassa oikeudessa oli siis ratkaistava, onko tilalle Soltorp RN:o 7:10 perustettu sellaisia myöhemmin tilan Soltorp RN:o 7:57 hyväksi tulleita kiinteistökohtaisia oikeuksia, jotka rasittavat tilaa Vesterängsudden 2:34. Korkein oikeus päätyi ratkaisuun, ettei maaoikeuden päätöstä muuteta. Korkeimman oikeuden mukaan ei ollut kauppakirjan ehdon perusteella selvää, oliko rasite tarkoitettu kiinteistö- vai henkilökohtaiseksi. Korkein oikeus katsoi, että tilakohtaisuuden puolesta puhui se, että Vesterängsuddenin tilasta 25.2.1922 tehdyn kauppakirjan mukaan tilan ostanut ja sittemmin Walborg Å:n isälle myynyt henkilö oli sitoutunut kunniottamaan aikaisemmin Soltorpin tilan omistajalle annettuja tie- ja venevalkamaoikeuksia. Korkein oikeus lausui, ettei asiassa ole esitetty selvitystä siitä, että nämä tyyppillisesti kiinteistön pysyvää käyttötarkoitusta palvelevat oikeudet olisi tarkoitettu vain ostajalle henkilökohtaisesti. Korkein oikeus myös katsoi, että kauppasopimuksessa tarkoitettu rasite on osittamisasetuksen 10 §:n asettamien edellytysten mukainen ja sen vuoksi se on voitu hyväksyä toimituksessa kiinteistöä sitovaksi ratkaisuksi. Tapauksesta voidaan päätellä, että tällainen yleensä kiinteistön pysyvää käyttötarkoitusta palveleva oikeus katsotaan tilakohtaiseksi, jos ei voida osoittaa, että oikeus on tarkoitettu henkilökohtaiseksi oikeudeksi.
Aiheeseen liittyvät tapaukset
Selaa lakitietoa