» Lakipuhelin neuvoo - Soita 0600 12 450 »
Tässä Korkeimman oikeuden ratkaisemassa tapauksessa on kyse A:n ja B:n tekemän sopimusosituksen jälkeen samalle alueelle hyväksytyn rakennusjärjestyksen vaikutuksesta ositukseen.
A:n ja B:n avioerotilanteessa tekemän ositussopimuksen mukaan B:lle kuului heidän yhteisestä maa-alueestaan 11 rakennuspaikkaa, ja sopimusajankohtana voimassa olleen V:n kunnan rakennusjärjestyksen mukaan rantarakennuspaikan vähimmäiskoko oli 2500 neliömetriä. Toimitusinsinööri oli tehnyt A:n ja B:n ositussopimuksen perusteella lohkomisen, jolloin alueen rakennusjärjestyksen mukaan vähimmäiskoko rakennnuspaikalle olikin 3000 neliömetriä. Insinööri lohkoi silti B:lle sopimuksen mukaiset 11 paikkaa.
A valitti maaoikeutena toimineeseen Turun käräjäoikeuteen. Hän vaati toimitusta muutettavaksi siten, että erotettavien palstojen pinta-alat määrättäisiin sopimusosituksen laatimisajankohtana voimassa olleen rakennusjärjestyksen mukaisen rakennuspaikan vähimmäiskoon mukaisesti ja että kullekin palstalle perustettaisiin ainoastaan yksi tieyhteys. B vaati valituksen hylkäämistä, ja oikeus päätyikin hylkäämään valituksen kokonaisuudessaan. A sai valitusluvan Korkeimpaan oikeuteen.
Korkein oikeus katsoi ensinnäkin asiassa olevan kyse siitä, tuliko 11 rakennuspaikkaa katsoa rakennusjärjestyksen vanhan vai uuden määräyksen pohjalta. Se totesi kiinteistönmuodostamislain sanovan, että lohkomisessa on aina noudatettava saantokirjaa. A:n ja B:n tekemän saantokirjan mukaan B:lle oli lohottava 11 rakennuspaikkaa. Korkein oikeus totesi, että kirjaa on aina ensisijaisesti tulkittava sopijapuolten tarkoituksen mukaisesti. Täten Korkein oikeus katsoi toimitusinsinöörin ja maaoikeuden ratkaisseen asian oikein. Lisäksi se katsoi, ettei A:lle aiheudu kohtuutonta haittaa tai tilan menetystä tästä ratkaisusta, vaan A:lle jäävän kantatilan arvo ei muutu paljoakaan.
A oli valituksessaan tuonut esiin myös tieoikeuksien perustamisen. Hänen mukaansa kolmen palstan, joille 11 rakennuspaikkaa oltiin jaettu, tulisi saada vain yksi tieoikeus kullekin. Korkein oikeus totesi, että kiinteistönmuodostamislain mukaan kiinteistötoimituksessa on kullekin kiinteistölle ja palstalle järjestettävä tarpeellinen kulkuyhteys kadulle, rakennuskaavatielle, yleiselle tielle tai sellaiselle yksityiselle tielle pääsemiseksi, jota varten on perustettu tiekunta, perustamalla rasite taikka pysyvä tai määräaikainen tieoikeus tai muu kulkuyhteyttä varten tarpeellinen oikeus. Lisäksi, kun A ja B olivat sopimusosituksessa sopineet tieoikeuksien perustamisesta kantatilan alueella, ei tieoikeuksien perustamisesta voida katsoa aiheutuvan kiinteistönmuodostamislaissa mainittua huomattavaa haittaa.
Korkein oikeus hylkäsi valituksen yksimielisesti, eli maaoikeuden tuomio jäi pysyväksi.
Korkeimman oikeuden hylätessä valituksen, jää alemman oikeuden päätös pysyväksi, eikä siihen voi hakea enää tavallisilla muutoksenhakukeinoilla muutosta. Ylimääräiset muutoksenhakukeinot sen sijaan ovat menetetyn määräajan purkaminen, tuomionpurku ja tuomiovirhekantelu. Tuomiovirhekantelua käytetään tapauksissa, joissa asian käsittelyssä on tapahtunut menettelyvirhe. Tuomionpurku koskee aineellisen virheen sisältävää ratkaisua, eli esimerkiksi lain vääränlaista soveltamista. Menetetyn määräajan palauttaminen voi tulla kyseeseen, jos määräajan menettäminen on johtunut laillisesta esteestä tai muusta painavasta syystä.
Aiheeseen liittyvät tapaukset
Selaa lakitietoa