» Lakipuhelin neuvoo - Soita 0600 12 450 »
Tapausta on alun perin käsitelty yleistietoimituksessa. Tapauksessa oli kyse siitä, että yleistietoimituksessa tehtiin Janakkalan kunnan, Tervakosken, Napialan ja Rehkalan kylissä, tietyn maantien tiealueen rajaaminen. Tietty kylätie (Rehakka - Napiala kylätie) oli muutettu paikallistieksi kulkulaitosten ja yleisten töiden ministeriön päätöksellä 28.8.1963. Yleistietoimituksessa rajattiin vuonna 1998 aikainen tie maastossa uudenlaiseksi. Alkuperäinen tiealue oli leveydeltään kapeampi, joten ylittävään osuuteen perustettiin uusi tieoikeus. Siitä määrättiin tarvittavat korvaukset vahinkoa kärsineille. Tosiasiassa tietä ei oltu lain edellyttämin tavoin otettu haltuun ja näin ollen normaalia toimituksen myöntämää korkoa ei voitu hyväksyä oikeaksi määräksi. Maaoikeus ja Korkein oikeus ovat olleet asiasta yhtä mieltä.
A:n ja B:n omistamalle tilalle määrättiin maapohjakorvausta tapahtuneen tien laajennuksen vuoksi. A ja B vaativat korvaukselle 11% korkoa kymmenen vuoden ajalta, 1.7.1998 saakka. Tämä sen vuoksi, että tie oli ollut nykyisessä leveydessään noin kymmenen vuotta.
Toimitusmiesten mukaan yleisistä teistä annetun lain mukaan, sellaisena kuin se oli voimassa toimituksen aikana, maksettavaksi määrätyille korvauksille korko laskettiin tilusten haltuunottoa seuranneen kuukauden alusta alkaen. Tienpitäjälle perustettiin tieoikeus asianomaisiin tiluksiin toimitusmiesten päätöksellä 15.6.1998, kun tiet olivat tulleet tienpitäjän haltuun. Ennen toimituksen vireillepanoa ilman laillista perustetta tapahtuneesta suoritetuista toimenpiteistä aiheutuneet seuraamukset ja niiden käsittely eivät kuuluneet toimitusmiesten toimivaltaan. Näitä olivat päätöksestä poikkeava haltuunottoajan ja koron laskemisajan määrääminen.
Toimitusmiehet määräsivät 6 % koron 1.7.1998 alkaen maapohjankorvauksena suoritettavaksi.
A ja B valittivat Etelä-Suomen maaoikeuteen. A ja B vaativat sitä, että korko tulisi maksaa taannehtivasti edeltäneeltä 10 vuodelta.
Tielaitos oli ottanut tienparannustöiden yhteydessä haltuunsa alkuperäistä tiealuetta leveämmän alueen. Se oli ollut nykyisessä laajuudessaan ainakin 15 vuotta. A ja B eivät olleet antaneet suostumustaan omistamansa maan haltuunottoon uudeksi laajemmaksi tieksi. Tielaitoksen olisi pitänyt tietoimitusta hakea kyseiseen tien laajennukseen. Näin ei kuitenkaan ollut tapahtunut. Maaoikeuden mukaan korvauksen määräämisestä tuli soveltaa yleisestä tiestä annetun lain 70 §:ää. Haltuunoton käsite tuli tulkita laajemmin kuin, mitä toimitusmiehet olivat asiaa tulkinneet. Kyseeseen ei voinut tulla vain se aika, kun alue oli merkitty maahan ja työhön oli ryhdytty. Tapauksessa on kyse Tielaitoksen omavaltaisuudesta. Tämä johti siihen tilanteeseen, jossa maanomistaja ajetaan kohtuuttomaan asemaan. Näin ei siis saa olla. Maaoikeus totesi, että saatavan yleinen vanhentumisaika on kymmenen vuotta.
Näillä perusteilla Tielaitos velvoitettiin suorittamaan maapohjankorvaukselle korkoa 6% 1.7.1988 lukien.
Maaoikeuden maaoikeusinsinööri Nikander on ollut asiassa eri mieltä. Hänen mukaansa toimitusmiesten päätökset ja perustelut koron osalta olivat hyväksyttävät. Haltuunotto hänen mukaansa tarkoittaa lain mukaan toimituksessa annettuun määräykseen perustuvaa haltuunottoa.
Tielaitokselle myönnettiin valituslupa Korkeimpaan oikeuteen. Tielaitos vaati valituksessaan, että maaoikeuden tuomio kumotaan siltä osin kuin se koski A:n ja B:n omistamalle tilalle määrättyjen korvausten koron laskemisen alkamisajankohtaa. Tielaitoksen mukaan korko tuli laskea toimituksen lopettamista seuranneen kuukauden alusta.
Maanmittauslaitoksen keskushallinto antoi lausuman, joka siltä pyydettiin. A ja B vastasivat niin valitukseen kuin Maanmittauslaitoksen lausuntoon. Tielaitos antoi myös lausuman Maanmittauslaitoksen keskushallinnon lausumasta.
Asiaan tuli soveltaa tielakia sellaisina kuin ne olivat ennen 1.1.1999 voimaan tullutta lainmuutosta. Kun kyse on alueen luovuttamisesta, sovelletaan tielain 70 §:ää. Sen säännöksen mukaan 6% korko suoritetaan lunastuskorvaukselle laskettuna seuraavan kuukauden alusta alkaen, kun tienpitäjä on ottanut alueen haltuunsa. Tielain 29 §:n mukaan alue on katsottu otetun haltuun, kun sijainti on merkitty maastoon ja tiellä on aloitettu työ tai sen määräosalla on aloitettu.
Tässä tapauksessa tietä oli otettu haltuun ilman edellä mainittua 29 §:n mukaista haltuunottoa. Näin ollen Korkeimman oikeuden mukaan ei voitu normaalein tavoin soveltaa tielakia. Tielain koron alkamisaika on kytketty siis tiealueen haltuunottoon. Koron laskeminen tulee näin ollen laskea todellisesta tien haltuunotosta tielain mukaan.
Korkein oikeus ei muuta maaoikeuden tuomiota.
Aiheeseen liittyvät tapaukset
Selaa lakitietoa