Minilex - Lakipuhelin

Petos ja vahingonkorvaus

» Lakipuhelin neuvoo - Soita 0600 12 450 »

Petoksella tarkoitetaan rikosta, jossa henkilön tarkoituksena on hankkia itselleen tai toiselle oikeudetonta taloudellista hyötyä taikka vahingoittaa toista erehdyttämällä tai erehdystä hyväksi käyttämällä. Tällä keinoin syyllinen saa toisen tekemään tai jättämään tekemättä jotakin ja siten aiheuttaa taloudellista vahinkoa erehtyneelle tai sille, jonka eduista tällä on ollut mahdollisuus määrätä. Petoksella voidaan viitata myös rikokseen, jossa dataa tietyllä tavalla käsittelemällä taikka tietojärjestelmän toimintaan muuten puuttumalla saa aikaan tietojenkäsittelyn lopputuloksen vääristymisen ja siten aiheuttaa toiselle taloudellista vahinkoa. Petoksesta syyllinen voidaan tuomita sakkoon tai vankeuteen enintään kahdeksi vuodeksi.

Rikosrangaistuksen lisäksi on joissakin tapauksissa mahdollista tuomita maksettavaksi myös vahingonkorvausta petoksella aiheutetusta vahingosta. Vahingot voidaan luokitella esinevahinkoihin, taloudellisiin vahinkoihin sekä henkilövahinkoihin.  Vahingonkorvausta määritettäessä yleisenä edellytyksenä on se, että uhrille on aiheutunut vahinkoa, joka on suorassa syy-yhteydessä tapahtuneeseen rikokseen, eli tässä tapauksessa petokseen. Vahingon tulee olla aiheutunut suoraan tapahtuneen rikoksen vuoksi. Tämä edellytys pätee kaikkiin vahingonkorvauksen lajeihin.

Tarkempia arvioita vahingonkorvauksen suuruudesta ja korvausedellytyksistä voi tiedustella lakipuhelimestamme.

- Lakipuhelin neuvoo aamusta iltaan joka päivä -


Pyydä tarjous lakipalvelusta

 

Jätä sitomaton tarjouspyyntö lakimiehen palkkaamiseksi




Lakimiehet käsittelevät tietojasi luottamuksellisesti, eikä niitä tallenneta
Minilex.fi-palveluun.


 


Selvitämme maksutta, tarvitseeko sinun maksaa lakikulujasi

Tiesitkö, että monissa asioissa lakikulusi ovat katettavissa kotivakuutuksen oikeusturvavakuutuksesta tai julkisesta oikeusavusta. Usein lakikulut voidaan myös vaatia vastapuolen maksettavaksi.

Lähettämällä yllä olevan tarjouspyynnön tai soittamalla asiakaspalveluun 0400 4111 43 saat:

  • maksuttoman selvityksen lakikuluistasi
  • maksuttoman alkukartoituksen asiaasi
  • halutessasi asiaasi erikoistuneen juristin maan kattavasta, laajasta juristiverkostosta.

Jos tarvitset vain lakineuvontaa, niin soitathan lakipuhelimeen 0600 12 450. Asiakaspalvelu ei anna lakineuvoja.

Aiheeseen liittyvät artikkelit


 

Selaa lakitietoa

 

[chatbot]