Minilex - Lakipuhelin

Kelan myöntämän etuuden väärinkäyttö voi täyttää petoksen tunnusmerkistön

» Lakipuhelin neuvoo - Soita 0600 12 450 »

Kansaneläkelaitoksen eli Kelan myöntämän sosiaalietuuden väärinkäyttö voi täyttää rikoslaissa rangaistavaksi säädetyn petoksen tunnusmerkistön.

Suomen rikoslain mukaan petokseen syyllistyy se, joka hankkiakseen itselleen tai toiselle oikeudetonta taloudellista hyötyä tai toista vahingoittaakseen, erehdyttämällä tai erehdystä hyväksikäyttämällä saa toisen tekemään tai jättämään tekemättä jotakin, ja siten aiheuttaa taloudellista vahinkoa erehtyneelle tai sille, jonka eduista tällä on ollut mahdollisuus määrätä.

Rangaistava petos voi olla kyseessä silloin, kun henkilö erehdyttää Kansaneläkelaitosta etuuksien suorittamiseen hyötyäkseen oikeudettomasta etuudesta taloudellisesti. Petoksen tunnusmerkistö voi täyttyä esimerkiksi tilanteissa, joissa oikeudettoman taloudellisen edun tavoittelu tapahtuu siten, että henkilö salaa tietojaan tai ilmoittaa vääriä tietoja Kelalle etuuden myöntämiseen tai sen määrään vaikuttavista seikoista.

Petoksesta seuraava rangaistus on sakkoa tai enintään kahden vuoden vankeusrangaistus. Petoksen yritys on säädetty rangaistavaksi. Erityisissä tapauksissa, kuten esimerkiksi silloin, kun tekijä on erehdyttämällä vastaanottanut Kelalta suuren määrän etuuksia, voi kyseessä olla rikoslaissa erikseen säädetty törkeä tekomuoto, törkeä petos. 

- Lakipuhelin neuvoo aamusta iltaan joka päivä -


Pyydä tarjous lakipalvelusta

 

Jätä sitomaton tarjouspyyntö lakimiehen palkkaamiseksi




Lakimiehet käsittelevät tietojasi luottamuksellisesti, eikä niitä tallenneta
Minilex.fi-palveluun.


 


Selvitämme maksutta, tarvitseeko sinun maksaa lakikulujasi

Tiesitkö, että monissa asioissa lakikulusi ovat katettavissa kotivakuutuksen oikeusturvavakuutuksesta tai julkisesta oikeusavusta. Usein lakikulut voidaan myös vaatia vastapuolen maksettavaksi.

Lähettämällä yllä olevan tarjouspyynnön tai soittamalla asiakaspalveluun 0400 4111 43 saat:

  • maksuttoman selvityksen lakikuluistasi
  • maksuttoman alkukartoituksen asiaasi
  • halutessasi asiaasi erikoistuneen juristin maan kattavasta, laajasta juristiverkostosta.

Jos tarvitset vain lakineuvontaa, niin soitathan lakipuhelimeen 0600 12 450. Asiakaspalvelu ei anna lakineuvoja.

Aiheeseen liittyvät artikkelit


 

Selaa lakitietoa

 

[chatbot]