Minilex - Lakipuhelin

Petos ja rangaistusasteikko

» Lakipuhelin neuvoo - Soita 0600 12 450 »

Petoksen rangaistus riippuu pääosin rikoksen vakavuudesta, mutta myös muut tekijät voivat vaikuttaa rangaistukseen. Rikos voidaan myös kokonaisuutena arvostellen katsoa lieväksi petokseksi tai törkeäksi petokseksi, joista on omat rangaistusasteikkonsa.

Pääasiassa petoksesta voidaan tuomita sakkoon tai vankeuteen enintään kahdeksi vuodeksi. Koska petoksesta voidaan tuomita enintään kaksi vuotta vankeutta, voidaan tämä vankeusrangaistus määrätä ehdolliseksi, jollei rikoksesta tuomitun aikaisempi rikollisuus tai muut seikat edellytä ehdotonta, vankilassa suoritettavaa vankeusrangaistusta. Tuomioistuin määrää ehdollisen vankeustuomion pituuden sekä koeajan, jonka kesto on yhdestä kolmeen vuotta. Jos rikoksesta tuomittu ei tee uusia rikoksia koeaikana, tuomio raukeaa. Jos tekijä taas tuomitaan toisesta rikoksesta, josta voidaan tuomita vankeutta, voidaan ensimmäinen ehdollinen vankeusrangaistus tuomita suoritettavaksi ehdottomana.

Rangaistusta mitattaessa on otettava huomioon sen suhde rikoksen vahingollisuuteen ja vaarallisuuteen, teon vaikuttimiin sekä rikoksesta ilmenevään muuhun tekijän syyllisyyteen. Rangaistuksen on oltava kokonaisuutena katsoen oikeudenmukainen. Laissa määrätään myös perusteista rangaistuksen lieventämiselle sekä koventamiselle. Rangaistusta voidaan koventaa esimerkiksi silloin, kun katsotaan, että rikollinen toiminta on ollut suunnitelmallista tai osana järjestäytyneen rikollisryhmän toimintaa, kun rikos on tehty palkkiota vastaan, tai kun rikokseen on vaikuttanut rotuun, ihonväriin, syntyperään, kansalliseen tai etniseen alkuperään, uskontoon tai vakaumukseen, seksuaaliseen suuntautumiseen tai vammaisuuteen perustuva seikka. Rangaistusta voidaan myös koventaa siinä tapauksessa, että tekijän aikaisempi rikollisuus osoittaa tekijässä ilmeistä piittaamattomuutta lain kielloista ja käskyistä rikosten samankaltaisuuden johdosta tai muun seikan perusteella. 

Rangaistusta voidaan puolestaan lieventää silloin, kun rikoksen tekemiseen on vaikuttanut huomattava painostus, uhka tai muu sen kaltainen seikka, tai kun voimakas inhimillinen myötätunto tai poikkeuksellinen ja äkkiarvaamaton houkutus, asianomistajan poikkeuksellisen suuri myötävaikutus tai muu vastaava seikka, joka on ollut omiaan heikentämään tekijän kykyä noudattaa lakia, on johtanut rikokseen. Rangaistusta voidaan lieventää myös silloin, kun tekijän ja asianomistajan välillä on saavutettu sovinto, tai kun tekijä on osoittanut muuta pyrkimystä edistää rikoksensa selvittämistä tai estää tai poistaa rikoksensa vaikutuksia.

Tietyissä tilanteissa rangaistusta ei ainoastaan lievennetä, vaan rangaistusasteikkoa voidaan muuttaa esimerkiksi tekijän ollessa alle kahdeksantoistavuotias, teon jäädessä yritykseksi, tai tekijän tunnustaessa rikoksen. Lievässä petoksessa tämä ei käytännössä tule tarpeeseen, sillä siitä voidaan tuomita vankeuden sijasta sakkoon, eikä rangaistusasteikon alentamiseen näin ollen ole tarvetta.

Jos sinulla on lisäkysymyksiä petoksesta sekä sen rangaistusasteikosta, voit ottaa yhteyttä lakimieheen.

- Lakipuhelin neuvoo aamusta iltaan joka päivä -


Pyydä tarjous lakipalvelusta

 

Jätä sitomaton tarjouspyyntö lakimiehen palkkaamiseksi




Lakimiehet käsittelevät tietojasi luottamuksellisesti, eikä niitä tallenneta
Minilex.fi-palveluun.


 


Selvitämme maksutta, tarvitseeko sinun maksaa lakikulujasi

Tiesitkö, että monissa asioissa lakikulusi ovat katettavissa kotivakuutuksen oikeusturvavakuutuksesta tai julkisesta oikeusavusta. Usein lakikulut voidaan myös vaatia vastapuolen maksettavaksi.

Lähettämällä yllä olevan tarjouspyynnön tai soittamalla asiakaspalveluun 0400 4111 43 saat:

  • maksuttoman selvityksen lakikuluistasi
  • maksuttoman alkukartoituksen asiaasi
  • halutessasi asiaasi erikoistuneen juristin maan kattavasta, laajasta juristiverkostosta.

Jos tarvitset vain lakineuvontaa, niin soitathan lakipuhelimeen 0600 12 450. Asiakaspalvelu ei anna lakineuvoja.

Aiheeseen liittyvät artikkelit


 

Selaa lakitietoa

 

[chatbot]