Minilex - Lakipuhelin

Liikkeen luovutus: Oikeudellinen yhteys

» Lakipuhelin neuvoo - Soita 0600 12 450 »

Liikkeen luovutusta määrittävänä kriteerinä vaaditaan sitä, että luovutuksen osapuolten, eli luovuttajan ja luovutuksen saajan välillä on ollut oikeudellinen yhteys liikettä luovutettaessa. Oikeudellisella yhteydellä tarkoitetaan sitä, että osapuolilla on ollut sopimus, jonka perusteella liiketoimintakokonaisuus siirtyy uudelle työnantajalle.

Osapuolten välillä oleva sopimus voi olla välitön, eli suoraan näiden kahden yrityksen tekemä, mutta sopimus voi tapahtua myös välillisesti. Välillinen sopimus liikkeen luovutuksesta voi tapahtua esimerkiksi välittäjän myötävaikutuksella. Tällöin varsinaista sopimusta liikkeen luovutuksesta ei siten tarvitse välttämättä tehdä, mutta tällöinkin edellytetään sitä, että sopimusta vastaavin järjestelyin työnantajuus vaihtuu, jotta tilannetta voitaisiin pitää liikkeen luovutuksena.

Luovuttajien välillä on vallittava myös yhteisymmärrys siitä, että kyseessä on liikkeen luovutus ja osapuolten on lisäksi oltava tietoisia siitä, että aikaisempaa toimintaa ollaan luovutuksen myötä jatkamassa. Toisaalta liikkeen luovutus voi tapahtua myös yksipuolisella päätöksellä esimerkiksi silloin, kun konsernissa emoyhtiö perustaa tytäryhtiön, jolle tämä luovuttaa liiketoiminnan kokonaisuuden.

- Lakipuhelin neuvoo aamusta iltaan joka päivä -


Pyydä tarjous lakipalvelusta

 

Jätä sitomaton tarjouspyyntö lakimiehen palkkaamiseksi




Lakimiehet käsittelevät tietojasi luottamuksellisesti, eikä niitä tallenneta
Minilex.fi-palveluun.


 


Selvitämme maksutta, tarvitseeko sinun maksaa lakikulujasi

Tiesitkö, että monissa asioissa lakikulusi ovat katettavissa kotivakuutuksen oikeusturvavakuutuksesta tai julkisesta oikeusavusta. Usein lakikulut voidaan myös vaatia vastapuolen maksettavaksi.

Lähettämällä yllä olevan tarjouspyynnön tai soittamalla asiakaspalveluun 0400 4111 43 saat:

  • maksuttoman selvityksen lakikuluistasi
  • maksuttoman alkukartoituksen asiaasi
  • halutessasi asiaasi erikoistuneen juristin maan kattavasta, laajasta juristiverkostosta.

Jos tarvitset vain lakineuvontaa, niin soitathan lakipuhelimeen 0600 12 450. Asiakaspalvelu ei anna lakineuvoja.

Aiheeseen liittyvät artikkelit


 

Selaa lakitietoa

 

[chatbot]