Hallitus antoi esityksen ajokorttilain ja liikennepalvelulain muutoksista eduskunnalle 16.4.2020. Ajokorttilakia ja liikennepalvelulaissa säädettyjä kuorma- ja linja-autonkuljettajan ammattipätevyysvaatimuksia päivitetäänkin nyt vastaamaan EU-sääntelyä.
Laki- ja rikosuutiset
Kuluttajansuojaviranomaisen toimivaltuudet laajenevat. Tasavallan presidentti vahvisti lait torstaina 9.7.2020 ja ne tulevat voimaan 15.7.2020.
Hallitus esitti toukokuun loppupuolella muutoksia lääkelakiin, lääkkeiden velvoitevarastoinnista annettuun lakiin ja tartuntatautilakiin. Uudistuksen tavoitteena on turvata lääkkeiden saatavuus ja riittävyys.
Suomi sijoittuu viiden kärkimaan joukkoon EU-komission 3.7.2020 julkaisemassa sisämarkkinoiden tulostaulusta. Muita kärkimaita ovat Latvia, Kypros, Tanska ja Viro. Tulos on Suomelle kaikkien aikojen parhain direktiivien täytäntöönpanossa.
Oikeusministeriön työryhmä on esittänyt ehdotuksen, jonka mukaan suostumuksen puute olisi lisättävä raiskausrikoksen tunnusmerkistöön.
Euroopan unionin jäsenmaiden suurlähettiläät hyväksyivät 30.6.2020 neuvoston puheenjohtajamaan Kroatian ja Euroopan parlamentin välisen sopimuksen, joka koskee ehdotusta direktiiviksi kuluttajien yhteisten etujen suojaamiseksi nostettavista edustajakanteista.
Koronaviruksesta aiheutuneen poikkeustilan seurauksena yhä useamman kuluttajan taloudellinen tilanne on heikentynyt. Onkin todennäköistä, että yhä useampi kuluttaja joutuu turvautumaan luottorahoitukseen.
Sananvapaus ei oikeuta mitä tahansa
Sananvapaus tarkoittaa, että jokaisella on oikeus ilmaista, julkistaa ja vastaanottaa tietoja, mielipiteitä ja muita viestejä kenenkään ennakolta estämättä. Sananvapauden turvin ei saa kuitenkaan sanoa mitä tahansa.
Euroopan komissio on antanut Suomelle muistutuksia 2.7.2020 julkaistussa päätöksessä. Muistutukset koskevat kolmen eri direktiivin puutteellista täytäntöönpanoa.
Liian kuuma sisäilma on haitta, joka voi oikeuttaa vuokralaiset asuntonsa vuokranalennuksiin. Yksityisten vuokranantajien ja asuntosijoittajien järjestö Suomen Vuokranantajat ry:n mukaan vuokralaisella on oikeus vuokranalennukseen, jos asunto on puutteellisessa kunnossa.