Laki- ja rikosuutiset

01.07.2020

Työttömyysturvalakiin, työttömyysetuuksien rahoituksesta annettuun lakiin ja työttömyyskassalakiin tehtyjen väliaikaisten muutosten voimassaoloa jatketaan vuoden loppuun saakka

29.06.2020

Oikeusministeriö on asettanut työryhmän tutkimaan vaarallisimpien väkivaltarikollisten vapauttamista koskevaa lainsäädäntöä ja käytäntöjä osana pääministeri Sanna Marinin hallitusohjelmaa. Tutkimusten odotetaan valmistuvan vuonna 2021.

29.06.2020

Tasavallan presidentti on vahvistanut lain kustannustuesta ja valtioneuvosto on antanut tukea koskevan asetuksen 26.6.2020. Laki tulee virallisesti voimaan 1.7.2020 ja yritykset voivat hakea tukea Valtiokonttorista 7.7.2020 alkaen.

29.06.2020

Ulosottokaaren väliaikainen muutoslaki (289/2020) tuli voimaan 1.5.2020. Laki lisää joustoa ulosottomenettelyssä, mikäli velallisen väliaikainen maksuvaikeus on johtunut covid-19-epidemiasta ja siitä johtuvista poikkeusoloista. Laki on voimassa määräaikaisesti 31. lokakuuta 2020 asti.

29.06.2020

Huhtikuun alusta 2020 lähtien sovellettava Euroopan komission täytäntöönpanoasetus parantaa ruuan alkuperätiedon näkyvyyttä. Elintarvikkeiden pääainesosan alkuperämaan on uudistuksen myötä oltava kuluttajien nähtävillä kaikissa EU-maissa.

28.06.2020

Eduskunta hyväksyi perjantaina 26.6.2020 kevään viimeisessä täysistunnossaan hallituksen esityksen ikääntyneen väestön toimintakyvyn tukemisesta sekä iäkkäiden sosiaali- ja terveyspalveluista annetun lain muuttamisesta.

28.06.2020

Uusi rahankeräyslaki (863/2019) astui voimaan 1.3.2020. Lain tarkoituksena on helpottaa ja sujuvoittaa rahankeräysten lupamenettelyä. Uusi laki mahdollistaa myös sähköisesti tehtävät keräykset.

27.06.2020

Eduskunta hyväksyi kevään viimeisessä täysistunnossaan hallituksen esityksen tartuntatautilain väliaikaisesta muuttamisesta. Lakiin tehtävät muutokset mahdollistavat tietojärjestelmän kehittämisen koronavirukselle mahdollisesti altistuneiden henkilöiden tavoittamiseksi.

27.06.2020

Tupakkatuotedirektiivi tuli voimaan 19.5.2014, ja sitä alettiin soveltaa Euroopan unionin alueella 20.5.2016 lähtien.

27.06.2020

Uudet tieliikenne ja vesiliikenne laki tulivat voimaan 1.6.2020. Uuden tieliikennelain (729/2018) tarkoituksena on lisätä liikenteen turvallisuuttaa ja vastuullisuutta sekä luoda vahvempi perusta digitalisoitumiselle sekä turvalliselle automaation hyödyntämiselle.