05.08.2020

Valtiovarainministeriön asettama työryhmä on laatinut esityksen nykymuotoisen henkilötunnuksen uudistamisesta Suomessa vuodesta 2027 alkaen. Henkilötunnuksia uudistettaisiin siten, ettei niistä ilmenisi esimerkiksi henkilön sukupuolta, ikää tai muita henkilöön liittyviä tietoja.

17.07.2020

Tutkintavankien vankiloihin sijoittamista ja vanginkuljetusta koskeva lainsäädäntö uudistetaan. Tavoitteena on, ettei tutkintavankeja vuonna 2025 enää säilytetä vangitsemisoikeudenkäynnin jälkeen poliisin säilytystiloissa, vaan vankiloissa.

01.06.2018

31. toukokuuta hallitus antoi esityksen uloston uudistamiseksi, jonka osana ulosottolaitos organisoitaisiin uudelleen. Valtakunnanvoudinvirasto ja 22 ulosottovirastoa muodostaisivat jatkossa yhden valtakunnallisen viraston, ulosottolaitoksen.

01.06.2018

Uudistuksella halutaan siirtää työnantajan järjestämässä työterveyshuollossa painotusta ehkäisevän työterveyshuollon mukaiseen toimintaan.

01.06.2018

Polttoaineen kulutuksen ja hiilidioksipäästöjen mittauksissa on käytetty jo pitkään NEDC-testiä (New European Driving Cycle).

16.05.2018

Seksuaalinen häirintä on puhuttanut viimeaikoina #metoo -kampanjan tiimoilta. Hallitus teki eduskunnalle esityksen vuonna 2013 rikoslain 20 luvun muuttamisesta. Esityksessä ehdotettiin kyseiseen lukuun lisättäväksi uutta säännöstä seksuaalisesta häirinnästä.

16.05.2018

Hallituksen esitys HE 61/2018 käsitti esityksen lain Liikenne- ja viestintäviraston perustamisesta ja Liikennevirastosta annetun lain muutosehdotuksen.

15.05.2018

Hallitus antoi 5.4.2018 eduskunnalle esityksen, jonka mukaan hallintolain yleisiä menettelysäännöksiä tullaan kehittämään siten, että ne nykyistä paremmin vastaavat oikeudenmukaisen oikeudenkäynnin vaatimuksia.

09.05.2018

Uudistuksen on tarkoitus tulla voimaan alkuvuonna 2019. Hallitus on antanut nuohousta koskevan esityksen eduskunnalle 9.5.2018.

06.05.2018

Hallitus antoi 3.5.2018 esityksen eduskunnalle laiksi, jolla muutettaisiin EU-ympäristömerkistä annettua lakia. Muutosten olisi tarkoitus tulla voimaan 1.7.2018 alkaen.

[chatbot]