29.08.2020

Poliisi sai alkuvuodesta 2020 tutkintapyynnön, joka koski eteläpohjaista pienyritystä. Yrityksen epäiltiin ostavan, myyvän ja säilyttävän riistalihatuotteita, joiden alkuperässä ja pakkausmerkinnöissä on ollut huomattavia epäselvyyksiä.

29.08.2020

Etelä-Suomen erikoissyyttäjät ovat nostaneet syytteen kahta miestä vastaan tapauksesta, jossa kahta virantoimituksessa ollutta poliisia kohti ammuttiin Porvoossa elokuussa 2019. Poliisit saivat välikohtauksessa ampumavammoja.

22.08.2020

Hietaniemen hautausmaalla olevaa muistomerkkiä on vahingoitettu. Epäilty rikos on tapahtunut 12.‒13.8.2020. Muistomerkin kunnostamisen arvioidaan maksavan tuhansia euroja.

21.08.2020

Itä-Uudenmaan poliisi käynnistää rikostutkinnan Vartiolaiva Turvan partioveneen karille ajoon ja uppoamiseen liittyen. Partio vene ajoi karille ja upposi Loviisan edustalla olevalla merialueella perjantaina 20.6. Uppoamisessa kuoli yksi partioveneen miehistön jäsenistä.

12.08.2020

Vantaalla tiistaina 11.8 mustassa henkilöautossa oli haukkunut koira ainakin tunnin ajan. Kun partio oli saapunut kohteeseen, kyseinen auto oli ollut suorassa auringonpaisteessa ja sen sisällä oli ollut pieni valkoinen koira.

11.08.2020

Hätäkeskukseen tuli 10.8.2020 klo 18.20 ilmoitus miehestä, joka oli heittänyt koiran kerrostalon ylimmän kerroksen parvekkeelta alas Rovaniemellä Ounasrinteen kaupunginosassa. Koira sai putoamisessa vakavia vammoja ja poliisipartio joutui lopettamaan sen paikalle saavuttuaan.

28.07.2020

Ulkoministeri Pekka Haaviston toimintaa koskeva esitutkintapöytäkirja on toimitettu eduskunnan perustuslakivaliokunnalle keskiviikkona 8.7.2020. Esitutkinta koskee ulkoministeri Haaviston tekemiksi epäiltyjä rikoksia, jotka liittyvät hänen menettelyynsä ulkoministeriön konsulipäällikköä kohtaan.

27.07.2020

Poliisia ei epäillä rikoksesta tapauksessa, jossa hän ampui aseistautunutta miestä Järvenpäässä kesäkuun puolivälissä. Mies oli hätäkeskuksen saamien tietojen mukaan ollut sekavassa tilassa ja osoitellut ohiajavia ajoneuvoja aseella.

23.07.2020

Hätäkeskukseen tehtiin ilmoitus 21.7 klo 12:36 kuumaan henkilöautoon jätetystä koirasta Utajärvellä. Koira ehti menehtyä ennen kuin pelastuslaitos sai auton oven auki. Poliisi tutkii tapausta törkeänä eläinsuojelurikoksena.

23.07.2020

Lapin poliisi kertoo tehneensä tiistaina koko päivän kestäneen kotietsinnän epäillyn törkeän ampuma-aserikoksen esitutkinnassa Ivalon taajaman läheisyydessä. Kotietsinnän yhteydessä keski-ikäiseltä ivalolaismieheltä takavarikoitiin eri valtioille kuuluneita sodanaikaisia aseita, ammuksia, räjähteitä sekä näihin esineisiin liittyviä osia ja tarvikkeita.

[chatbot]