» Lakipuhelin neuvoo - Soita 0600 12 450 »
Tapauksesta yleisesti ja käsittely alemmissa oikeuksissa
Tapauksessa oli kyse sen arvioinnista, voitiinko alioikeuden jäsenten katsoa syyllistyneen tuottamukselliseen virkavelvollisuuden rikkomiseen tai valtion vahingonkorvausvastuun tuottavaan menettelyyn, kun he olivat tuominneet A:n, B:n ja C:n rangaistukseen perättömästä ilmiannosta ilman riittäviä perusteita. Tuottamuksellista virkavelvollisuuden rikkomista säännellään voimassaolevan rikoslain 40 luvun 10 §:ssä niin, että virkamies syyllistyy tekoon virkaansa toimittaessaan, jos hän rikkoo huolimattomuudesta tietyllä tavalla virkavelvollisuutensa, joka perustuu virkatoiminnassa noudatettaviin säännöksiin tai määräyksiin. Tekoa ei tule tällöin voida pitää kokonaisuutena arvostellen vähäisenä, kun huomioidaan teon haitallisuus, vahingollisuus ja muut siihen liittyvät seikat. Henkilö voidaan tuomita tekoon syyllistymisestä joko varoitukseen tai sakkoon. Tapauksen käsittelyn aikaan voimassa ollut, samaa rikosta koskenut, rikoslain 40 luvun 11 § sisälsi maininnan huolimattomuuden lisäksi myös varomattomuudesta ja virkavelvollisuuden rikkomisen lisäksi velvollisuuden täyttämättä jättämisestä. Vahingonkorvauslain 3 luvun 2 §:n mukaan julkisyhteisö on korvausvelvollinen vahingosta, joka on aiheutunut sellaisesta virheestä tai laiminlyönnistä johtuen, joka on tehty käyttäen julkista valtaa. Korvausvelvollisuus voi olla myös muulla yhteisöllä, joka hoitaa julkista tehtävää lain, asetuksen tai valtuutuksen perusteella. Vastuu syntyy yhteisölle vain, jos sellaisia vaatimuksia ei ole noudatettu, jotka on asetettu kohtuudella toimen tai tehtävän suorittamiselle, huomioiden sen laatu sekä laajuus.
A, B ja C olivat vaatineet asianajaja X:lle rangaistusta raastuvanoikeudessa petoksesta, joka oli tehty heidän mukaansa erittäin raskauttavien asianhaarojen vallitessa. A:n, B:n ja C:n mukaan X oli erehdyttänyt heitä sopimaan testamentin täytäntöönpanosta niin, että erehdyttäminen oli merkinnyt heille huomattavana pidettävää taloudellista tappiota. X oli vaatinut puolestaan A:lle, B:lle ja C:lle rangaistusta perättömästä ilmiannosta vedoten heidän tietoisuuteensa siitä, ettei X:n toimintaa oltu pidetty hänen velvollisuuksiensa vastaisena Suomen Asianajajaliiton hallituksen kurinpitojaoston toimesta. Myös virallinen syyttäjä oli asian suhteen tehnyt päätöksen syyttämättä jättämisestä, arvioiden rikosoikeudellisesti arvosteltavan vääryyden puuttuneen. Raastuvan oikeus oli hylännyt A:n, B:n ja C:n syytteen X:ää vastaan ja tuominnut heidät kunkin neljän kuukauden pituiseen ehdolliseen vankeuteen perättömästä ilmiannosta. Hovioikeus oli kuitenkin hylännyt syytteet A:ta, B:tä ja C:tä vastaan ja pysyttänyt X:n osalta raastuvanoikeuden antaman päätöksen, jonka mukaan myös X:ää vastaan nostettu syyte oli päädytty hylkäämään.
A, B ja C katsoivat, että raastuvanoikeuden jäsenet olivat toimineet virkavelvollisuuttaan rikkoen muulla kuin kokonaisuutena arvostellen vähäisellä tavalla, kun he olivat tuominneet A:n, B:n ja C:n perättömästä ilmiannosta, kun syytteet olisi tullut jo tällöin hylätä. A, B ja C vaativat jäsenille hovioikeudessa rangaistusta tuottamuksellisesta virkavelvollisuuden rikkomisesta ja lisäksi valtiolta korvausta sekä kuluista että henkisestä kärsimyksestä. Hovioikeus katsoi, ettei raastuvanoikeus ollut huomioinut, ettei A:lla, B:llä ja C:llä ollut oikeudellista asiantuntemusta, mikä olisi tullut hovioikeuden mukaan ottaa harkinnassa viran puolesta huomioon. Hovioikeuden mukaan ei oltu myöskään esitetty, että A, B ja C olisivat voineet tietää varmuudella, että heidän avustajansa arvio petossyytteen aiheellisuudesta olisi erheellinen. Hovioikeuden mukaan A:ta, B:tä ja C:tä ei olisi tullut tuomita raastuvanoikeudessa vastoin parempaa tietoa tehdystä väärästä ilmiannosta.
Hovioikeus katsoi raastuvanoikeuden jäsenten jättäneen päätösharkinnassaan täyttämättä huolimattomuudesta velvollisuutensa harkita huolellisesti kaikkia seikkoja, jotka olivat tulleet esiin. Velvollisuus oli heidän osaltaan virkatoiminnassa noudatettava päätettäessä asiassa totena pidettäviä seikkoja. Hovioikeus hylkäsi kuitenkin syytteet tuottamuksellisesta virkavelvollisuuden rikkomisesta vedoten muutoin virkavelvollisuuksien mukaiseen toimintaan ja teon vahingollisuudesta huolimatta kokonaisuutena arvioituun vähäisyyteen. Hovioikeus katsoi vahingonkorvauksen osalta, ettei tuomitsemistoimintaa oltu voitu katsoa sille kohtuudella asetettuja vaatimuksia täyttäneeksi. Hovioikeus hylkäsi syytteet tuottamuksellisesta virkavelvollisuuden rikkomisesta, mutta velvoitti valtion suorittamaan korvausta henkisestä kärsimyksestä 30 000 markkaa sekä A:lle, B:lle että C:lle. Korvausta tuli lisäksi suorittaa oikeudenkäyntikuluista.
Tapauksen käsittely korkeimmassa oikeudessa
Tapauksen käsittely jatkui korkeimmassa oikeudessa, kun A, B ja C uudistivat vaatimuksensa koskien raastuvanoikeuden jäsenten tuomitsemista rangaistukseen tuottamuksellisesta virkavelvollisuuden rikkomisesta. Raastuvanoikeuden jäsenet esittivät valituksen katsoen, etteivät olleet käyttäneet tuomarille kuuluvaa harkintavaltaa miltään osin väärin sillä tavoin, kuin annetussa tuomiossa oli todettu. Valtio vaati puolestaan henkisestä kärsimyksestä A:lle, B:lle ja C:lle korvauksen maksamisesta vapautumista. Lisäksi valtio vaati hovioikeuden tuomion kumoamista kokonaan korvausten osalta, mikäli raastuvanoikeuden jäsenten valitus hyväksyttäisiin. Korkein oikeus sai ilmoituksen A:n kuolemasta, minkä vuoksi A:n kannetta ilmoitti jatkavansa A:n kuolinpesä. Korkein oikeus katsoi hovioikeuden tavoin, ettei raastuvanoikeudella oltu voitu katsoa olleen riittäviä perusteita A:n, B:n ja C:n tuomitsemiseen perättömästä ilmiannosta. Korkeimman oikeuden mukaan raastuvanoikeuden ratkaisunteon suhteen kyse oli ollut siitä, mihin johtopäätökseen asiassa oli esitetyn näytön todistusarvoa arvioitaessa päädytty ja millainen oikeudellinen arvio oli sen perusteella tehty. Vaikka alioikeuden johtopäätös oli mahdollista kyseenalaistaa, ei se korkeimman oikeuden mukaan oikeuttanut päättelemään alioikeuden jäsenten syyllistyneen huolimattomuuteen tai varomattomuuteen tuomitsemistoiminnassaan. Korkeimman oikeuden mukaan ei ilmennyt aihetta, jonka myötä oltaisiin voitu katsoa raastuvanoikeuden jäsenten menetelleen vaadituin tavoin huolimattomasti tai varomattomasti. Korkein oikeus muutti hovioikeuden tuomiota hyläten valtiota vastaan esitetyn vahingonkorvausvaatimuksen ja vapauttaen valtion kaikista korvausvelvollisuuksista, jotka hovioikeus oli tuominnut.
Tapauksen käsittelyn osalta on hyödyllistä huomioida, että käräjäoikeudet ovat alioikeustason yleisinä tuomioistuimina korvanneet loppuvuodesta 1993 alkaen kihlakunnan- ja raastuvanoikeudet. X:ää vastaan esitetyt petossyytteet ja syytteet A:ta, B:tä ja C:tä vastaan perättömästä ilmiannosta on ratkaistu tapauksessa ensimmäistä kertaa raastuvanoikeudessa ja hovioikeudessa ennen alioikeusuudistuksen voimaantuloa. Myös rikoslainsäädäntö on muuttunut tapaukselle olennaisten rikosten osalta sen jälkeen, kun käsittely on saatettu loppuun, minkä vuoksi saattaa olla suositeltavaa tutustua voimassaolevaan lainsäädäntöön ja aihepiiriin liittyvään oikeuskäytäntöön.
Aiheeseen liittyvät tapaukset
Selaa lakitietoa