» Lakipuhelin neuvoo - Soita 0600 12 450 »
Tapauksesta yleisesti ja käsittely alemmissa oikeuksissa
Tapauksessa oli kyse siitä, että A tuomittiin korkeimmassa oikeudessa petoksesta sellaisen syytteen perusteella, joka oli alun perin nostettu kavalluksesta. Olennaista oli tarkastelussa siten syytesidonnaisuus, kun arvioitavaksi tuli se, onko henkilö mahdollista tuomita eri rikoksesta kuin siitä, jota syytteellä on tarkoitettu. Tapauksessa A oli anastanut omilla pankkitileillään olleet varat avioeron vireille tullessa sillä tavoin, etteivät varat tulleet pesänjakajan tietoon silloin, kun A:n ja hänen puolisonsa välillä toimitettiin toimitusositus. Arviointiin liittyvää tulkinnanvaraisuutta ilmeni eri oikeusasteissa sen suhteen, miten tapauksessa tapahtuneet seikat sopivat niihin tunnusmerkkeihin, joita kavallus rikoksena ilmentää. Syytesidonnaisuuden tarkoituksena on pidetty vastaajan oikeuksien turvaamista niin, että oikeudenkäynti on oikeudenmukainen, kun vastaajalla on mahdollisuus puolustautua niitä väitteitä vastaan joita häneen kohdistetaan ja joiden perusteella hänet voitaisiin tuomita. Syytesidonnaisuuden vuoksi tuomitsemisen tulisi siis olla mahdollista vain siitä teosta, josta rangaistusta on vaadittu. Syytesidonnaisuus oli olennaista huomioida tapauksessa sen vuoksi, että A tuomittiin lopulta petoksesta, vaikka syytteessä oli vaadittu rangaistusta kavalluksesta.
Virallinen syyttäjä nosti A:ta vastaan syytteen käräjäoikeudessa, jolloin rangaistusta vaadittiin rikoslain 28 luvun 4 §:n 1 momentin mukaisesta kavalluksesta. A:n puoliso yhtyi syytteeseen, jonka A puolestaan kiisti. Käräjäoikeus katsoi varojen anastamisen toteutuneen sen perusteella, että A oli salannut varoja koskevat tiedot osituksessa. Käräjäoikeus tuomitsi A:n näin ollen kavalluksesta ja eräistä muista samalla kertaa käsitellyistä rikoksista ehdolliseen, neljän kuukauden, vankeusrangaistukseen. Lisäksi A:n tuli suorittaa puolisolleen vahingonkorvausta.
Tapaus eteni A:n valittaessa tuomiosta hovioikeuteen katsoen itse, ettei teko ollut täyttänyt niitä tunnusmerkkejä, joita kavallukselle on rikoslaissa määritelty. Syyttäjä ja A:n puoliso vaativat syytteen hylkäämistä. Hovioikeus hyväksyi käräjäoikeuden tuomion perusteluineen ja huomioi, että tekoa voitaisiin pitää niin sanottuna ”pesänkavalluksena”, jota ei nykyisessä rikoslaissa enää mainita erikseen. Pesänkavalluksen tunnusmerkistön puuttuessa teon katsottiin aiemman oikeuskäytännön perusteella sisältyvän osin kavalluksen tunnusmerkistöön. Näillä perusteilla hovioikeus ei muuttanut käräjäoikeuden tuomiota.
Tapauksen käsittely korkeimmassa oikeudessa
Tapauksen käsittelyn edetessä A:lle myönnettiin valituslupa korkeimpaan oikeuteen, mahdollistaen tapauksen käsittelyn jatkumisen hovioikeuden ratkaisusta huolimatta seuraavassa oikeusasteessa. A vaati valituksessaan syytteen ja korvausvaatimusten hylkäämistä, mihin syyttäjä ja A:n puoliso vastasivat. A toimitti korkeimmalle oikeudelle kirjallisen lausuman koskien sitä, tulisiko tapausta käsitellä rikoslain 36 luvun 1 §:n 1 momentin mukaisena petoksena kavalluksen sijaan. Arvioitavaksi otettiinkin korkeimmassa oikeudessa kysymys siitä, oliko A tosiasiallisesti syyllistynyt kavallukseen, eli sen rikosnimikkeen mukaiseen tekoon, josta häntä vastaan oli nostettu syyte, vai kenties johonkin muuhun tekoon. Näin ollen tarkasteltiin sitä, täyttikö A:n teko kavalluksen tunnusmerkistön vai ei. Kavallusta koskevan, rikoslain 28 luvun 4 §:n 1 momentin, tunnusmerkistön mukaan henkilö voidaan tuomita kavalluksesta sakkoon tai vankeuteen enintään vuodeksi ja kuudeksi kuukaudeksi, mikäli hän on anastanut hallussaan olevia varoja tai muuta irtainta omaisuutta. Kyseisenlaisen anastamisen on katsottu olevan rangaistavaa myös yrityksenä.
Tulkinnallisena ongelmana pidettiin kavalluksen tunnusmerkistön täyttymisen osalta sitä, että kyse oli A:n omista pankkitileistä ja varoista, eikä ositusperusteen syntymisen ole katsottu vaikuttavan varojen omistussuhteisiin. Korkein oikeus totesikin, ettei kyseessä ollut kavalluksen tunnusmerkistön tarkoittama teko, jossa A olisi anastanut puolisolleen kuuluvia varoja ennen osituksen toimittamista. Rikoksen tunnusmerkistön ei näin ollen katsottu täyttyvän, mikä tarkoitti, ettei A:ta voitu korkeimman oikeuden mukaan tuomita kavalluksesta. Kavalluksen sijaan korkein oikeus keskitti tarkastelunsa petoksen tunnusmerkistöön ja siihen, voitaisiinko A tuomita petoksesta, vaikka häntä ei oltu syytetty kyseisestä teosta. Rikoslain 36 luvun 1 §:n 1 momentin mukaisen petoksen tunnusmerkistön katsotaan täyttyvän silloin, kun henkilö tarkoituksenaan hankkia itselleen tai toiselle oikeudetonta taloudellista hyötyä tai tarkoituksenaan vahingoittaa, erehdyttää tai käyttää hyväkseen erehdystä, saa toisen tekemään tai jättämään tekemättä jotakin, saaden aikaan taloudellista vahinkoa joko erehtyneelle tai sille, jonka eduista erehtyneellä on ollut mahdollisuus määrätä.
Petoksen tunnusmerkistön katsottiin täyttyvän, kun A:n voitiin tulkita erehdyttäneen osituksen suorittanutta pesänjakajaa. Pesänjakaja oli puolestaan tehnyt erehdyksen pohjalta virheellisen osituksen, josta oli aiheutunut A:n puolisolle taloudellista vahinkoa. Taloudellisen vahingon voitiin katsoa aiheutuneen siitä, että A:n puolisolla olisi tehdyssä ositustoimituksessa ollut avio-oikeus A:n pankkitileillä olleisiin varoihin. Kun myös A:n tarkoituksena voitiin katsoa olleen taloudellisen hyödyn saaminen, voitiin petoksen tunnusmerkistön katsoa täyttyvän.
Korkein oikeus käsitteli syytesidonnaisuutta lain oikeudenkäynnistä rikosasioissa 11 luvun 3 §:n pohjalta, jonka mukaan vain siitä teosta tuomitseminen on mahdollista, josta rangaistusta on vaadittu. Syytesidonnaisuus osoittautui tapauksen kannalta ongelmalliseksi sen vuoksi, että rangaistusta oli vaadittu syytteessä kavalluksesta, ei petoksesta, vaikka teko ei täyttänyt kavalluksen tunnusmerkistöä täysin riidattomasti, kun sen toisaalta katsottiin täyttävän petoksen tunnusmerkistön. Lain oikeudenkäynnistä rikosasioissa 11 luvun 3 §:ssä mainitaan kuitenkin myös, ettei tuomioistuinta ole sidottu tiettyyn rikosnimikkeeseen tai lainkohtaan, jonka nojalla tapauksessa on vaadittu rangaistusta. Syyksilukemisen olisi kaiken kaikkiaan kohdistuttava vain niihin seikkoihin, joihin syytteessä on rangaistusvaatimuksen tueksi vedottu. Korkein oikeus arvioi tapausta niin, että myös petoksen kannalta olennaiset seikat olivat ilmenneet syytteen teonkuvauksesta, kun siitä oli ollut mahdollista havaita myös mainitun erehdyttämistoimen olemassaolo ja sen vaikutukset tapahtumankulkuun. A:n katsottiin lisäksi syytteeseen vastaamalla esittäneen petoksesta syyttämisen kannalta olennaiset seikat. Korkein oikeus antoi A:lle, A:n puolisolle ja syyttäjälle tilaisuuden lausua myös A:n petokseen syyllistymisestä.
Korkein oikeus katsoi lopulta A:n syyllistyneen petokseen ja muutti hovioikeuden ratkaisua hylkäämällä syytteen kavalluksesta. A tuomittiin korkeimmassa oikeudessa neljän kuukauden ehdolliseen vankeuteen niin hovioikeudessa jo syyksiluetusta eräästä muusta rikoksesta kuin nyt mainitusta petoksesta. Tiivistäen tapauksessa voitaisiin yleisesti ottaen pitää merkittävänä A:n taloudellisen hyötymisen tarkoituksessa suorittamaa erehdyttämistoimea, joka sai aikaan pesänjakajan erehtymisen ja sen myötä A:n puolisolle aiheutuneen taloudellisen vahingon. Kavalluksen ja petoksen tunnusmerkistöjen punninnan osalta voitaisiin painottaa mahdollisesti sitä, että kyse oli A:n omista varoista, jolloin kavalluksen tunnusmerkistön vaatimaa anastustoimea ei ollut tapahtunut.
Aiheeseen liittyvät tapaukset
Selaa lakitietoa