» Lakipuhelin neuvoo - Soita 0600 12 450 »
A ja B olivat olleet sukupuoliyhteydessä ja muutoinkin seksuaalisessa kanssakäymisessä keskenään siten, että heidän neljä 1 - 4 -vuotiasta lastaan E, F, G ja H olivat tapahtumien aikana läsnä ja näkivät vanhempiensa aktit. Seksuaalista kanssakäymistä oli tapahtunut myös perheen saunoessa.
Syyttäjä vaati A:lle ja B:lle rangaistusta neljästä törkeästä lapsen seksuaalisesta hyväksikäytöstä. Vanhemmat kiistivät syytteet. Käräjäoikeuskäsittelyssä kuultiin asiantuntijoita, joiden mukaan lasten käyttäytymisessä oli ilmennyt seksuaalissävytteisiä piirteitä, jotka eivät kuuluneet normaaliin lapsen kehitykseen. Asiantuntijatodistajat olivat katsoneet, että lapsen altistaminen näkemään aikuisten välistä seksuaalista kanssakäymistä oli lapsen seksuaalista riistoa tai seksuaalista hyväksikäyttöä. Näytön perusteella oli käräjäoikeuden mukaan aivan ilmeistä, että lapset olivat vähintäänkin altistuneet toistuvasti näkemään aikuisten välistä seksuaalista kanssakäymistä ja seksuaalisia tekoja eri muodoissaan. Käräjäoikeus tuomitsi A:n ja B:n neljästä törkeästä lapsen seksuaalisesta hyväksikäytöstä ja eräistä muista rikoksista kummankin ehdottomaan vankeusrangaistukseen sekä velvoitti heidät suorittamaan E:lle, F:lle, G:lle ja H:lle kärsimyskorvauksia.
A ja B valittivat hovioikeuteen. Hovioikeus arvioi perusteellisesti sitä, mikä merkitys asiassa oli sillä, että seksuaaliset teot eivät fyysisesti olleet kohdistuneet lapsiin vaan A ja B olivat hakeneet nautintoa itselleen. Yleensä lapsiin kohdistuva seksuaalinen teko ilmenee lapsen kosketteluna ja lisäksi tekotapa on nimenomaan laissa mainittu. Toisaalta teon ei välttämättä tarvitse merkitä puuttumista toisen ruumiilliseen koskemattomuuteen, vaan muukin loukkaavuudeltaan vastaava tapa voi tulla kysymykseen. Tapauksessa teot olivat olleet tekijöiden ja näkemässä olleiden alaikäisten kannalta sekä olosuhteet huomioon ottaen seksuaalisesti niin olennaisia, että ne täyttivät hovioikeuden tulkinnan mukaan rikoslain mukaisen seksuaalisen teon määritelmän. Koska kyseessä olivat lapsien omat vanhemmat, teot katsottin törkeiksi. Hovioikeus tuomitsi A:n ja B:ni sukupuolisiveellisyyttä loukkaavasta käyttäytymisestä lasta kohtaan ja törkeästä lapsen seksuaalisesta hyväksikäytöstä sekä kolmesta törkeästä lapsen seksuaalisesta hyväksikäyttöstä. Yksi hovioikeuden jäsenistä oli eri mieltä. Hän totesi, että koska A:n ja B:n ei ole väitettykään harrastaneen seksiä saadakseen lasten taholta tapahtuneesta katselemisesta seksuaalista kiihotusta tai tyydytystä, ei seksuaalisen teon määritelmä voinut täyttyä. Hän olisi hylännyt syytteet törkeästä lapsen seksuaalisesta hyväksikäytöstä.
A ja B valittivat edelleen Korkeimpaan oikeuteen. Ensimmäisenä Korkein oikeus käsitteli kysymystä siitä, onko katselulle altistaminen seksuaalinen teko. Aiemmassa oikeuskäytännössään Korkein oikeus on todennut, että lapsen seksuaalista hyväksikäyttöä koskevan tunnusmerkistön edellytyksenä on, että tekijä tavoittelee teollaan kiihotusta tai tyydytystä. Tapauksessa ei kuitenkaan oltu edes väitetty A:n ja B:n tarkoituksena olleen, että lapset ulkopuolisina katselijoina lisäisivät seksuaalista kiihotusta tai tyydytystä. Koska rikoslain lapsen seksuaalista hyväksikäyttöä koskeva rangaistussäännös edellyttää, että teko tehdään tarkoituksellisesti seksuaalisen kiihotuksen ja tyydytyksen tavoittelemista varten, rikoksen tunnusmerkistö ei täyty vain sillä, että tosiasiallinen toiminta on ollut seksuaalista ja että sen seuraukset ovat olleet omiaan vahingoittamaan lasten kehitystä. Syytteet törkeästä lapsen seksuaalisesta hyväksikäytöstä hylättiin. Yksi oikeusneuvoksista oli eri mieltä ja olisi yhtynyt hovioikeuden lopputulokseen. Toisena Korkein oikeus otti kantaa siihen, oliko tapauksessa kyse sukupuolisiveellisyyttä loukkaavasta käytöksestä lasta kohtaan. Korkein oikeus katsoi, että syyte oikeus tämän rikoksen osalta oli vanhentunut ja syyte hylättiin. Kolmantena käsiteltävänä kysymyksenä oli lasten oikeus vahingonkorvauksiin. Tapauksessa A ja B olivat tienneet altistavansa lapsen omien seksuaalisten aktiensa seuraamiseen. Seksuaalisten aktien seuraamisesta oli asiantuntijoiden mukaan aiheutunut lapsille traumoja ja käyttäytymishäiriöitä. A ja B olivat olleet väliinpitämättömiä sen suhteen, että saattaisivat aiheuttaa lapsilleen vahinkoa. A ja B olivat siten syyllistyneet Korkeimman oikeuden mukaan vähintään törkeään huolimattomuuteen, jonka seurauksena heidät velvoitettiin maksamaan lapsilleen vahingonkorvausta vahingonkorvauslain perusteella.
Ratkaisussa täsmennetään seksuaalisen teon käsitettä. Seksuaalisena tekona ei pidetä käyttäytymistä, jossa lapsien annetaan seurata seksuaalisia akteja, jos sillä ei pyritä oman kiihotumisen tai tyydytyksen saamiseen. Tällainen toiminta ole rikosoikeudellisesti rangaistavaa, mutta se saattaa johtaa siviilioikeudelliseen korvausvastuuseen.
Aiheeseen liittyvät tapaukset
Selaa lakitietoa