» Lakipuhelin neuvoo - Soita 0600 12 450 »
Tapauksessa X oli seksuaalisesti käyttänyt hyväkseen alle 16-vuotiaita A:ta ja B:ta. Hyväksikäyttö oli tapahtunut vuosina 1979-1985 ja 1988 – 1992. Tapauksessa oli kyse siitä, jos X:n teot täyttivät tekohetkillä voimassa olleen rikoslain törkeän lapseen kohdistuvan haureuden tunnusmerkistön. Kyseinen rikoslaki oli voimassa 31.12.1998. Kysymys oli lisäksi siitä, jos syyttäjällä oli oikeus nostaa syyte ennen 1.1.1999 tapahtuneesta lapsen seksuaalisesta hyväksikäyttämisestä erittäin tärkeän yleisen edun perusteella.
Syyteoikeudesta käräjäoikeudessa syyttäjä vetosi erittäin tärkeään yleiseen etuun syyteoikeutensa perusteeksi. Käräjäoikeudessa myös C yhtyi asianomistajana virallisen syyttäjä syytteeseen, johon myös A ja B olivat yhtyneet. Käräjäoikeus tuomitsi X:n kolmesta törkeästä lapsen seksuaalisesta hyväksikäytöstä kolmen vuoden ja kuuden kuukauden pituiseen vankeusrangaistukseen. Lisäksi X velvoitettiin suorittamaan asianomistajille korvauksia 13 000 euroa henkisestä kärsimyksestä ja 13 000 euroa henkisen vamman aiheuttamisesta. X valitti hovioikeuteen ja vaati muun muassa, että syytteet hylätään osaksi vanhentuneina ja osaksi perusteettomina. Hovioikeus katsoi käräjäoikeuden tapaan, että erittäin tärkeä yleinen etu oli vaatinut syytteen nostamista niistä teoista, jotka oli väitetty tehdyiksi ennen 1.1.1999.
Rikoslain voimaanpanemisesta annetun asetuksen mukaan rikokseen oli sovellettava sitä lakia, joka oli voimassa, kun rikos tehtiin. Jos kuitenkin uusi laki johti lievempään lopputulokseen, oli rikokseen sovellettava uutta lakia. Hovioikeus katsoi, käräjäoikeuden tapaan, että X:n teot täyttivät sekä rikoksen tekoaikana voimassa olleen törkeän teon tunnusmerkistön, kuten myös 1.1.1999 voimaan tulleen rikoslain törkeän lapsen seksuaalisen hyväksikäytön tunnusmerkistön. Hovioikeus sovelsi tapaukseen tuomitsemishetken lakia, sillä se johti lievempään lopputulokseen. Hovioikeus huomioi myös, ettei syyteoikeus ollut teon osalta vanhentunut. Näin ollen hovioikeus pysytty käräjäoikeuden tuomion voimassa.
X:lle myönnettiin valituslupa korkeimpaan oikeuteen. Valituksessaan X vaati ensisijaisesti, että syyte ja korvausvaatimukset hylätään vanhentuneina ja perusteettomina.
Korkein oikeus huomioi syyteoikeudesta, että A:han ja B:hen kohdistuneet teot ovat olleet tapahtuma-aikana (1979-1992), asianomistajarikoksia. Ne on ilmoitettu syytteeseen pantavaksi 10.9.2001, eli vasta rikoslaissa säädetyn määräajan jälkeen. Näin ollen A:n ja B:n oikeus vatia X:lle rangaistusta on vanhentunut.
C:hen kohdistunut seksuaalinen hyväksikäyttö on tapahtunut 1.5.1995 - 30.9.1999. C:n äiti on vaatinut 8.10.2001 X:n tuomitsemista rangaistukseen C:hen kohdistuneista teoista. Näin ollen syyttämispyyntö on tehty C:n osalta määräajassa. Korkein oikeus toteaa lisäksi, että syyttäjällä on ollut oikeus nostaa syyte myös sen vuoksi, että erittäin tärkeä yleinen etu on sitä vaatinut.
Korkein oikeus toteaa, että X:n teot ovat olleet paheksuttavia. Korkein oikeus toteaa kuitenkin, etteivät teot ole täyttäneet silloin voimassa olleen lain törkeän lapseen kohdistuvan haureuden tunnusmerkistön. Tämän oikeus perustelee sillä, että X ei ole esimerkiksi käyttänyt väkivaltaa, eikä X:n toimintaa näin ollen voida sellaisenaan rinnastaa tunnusmerkistön edellyttämään erityiseen raakuuteen tai julmuuteen. Korkein oikeus toteaa lisäksi, että koska syytteet on nostettu yli kymmenen vuotta tekojen päättymisestä, on syyteoikeus A:n ja B:n osalta näin ollen vanhentunut rikoslain mukaan.
Korkein oikeus katsoo kuitenkin, että X on 1.5.1995 ja kesän 1999 välisenä aikana seksuaalisesti käyttänyt hyväksi kuuttatoista vuotta nuorempaa C:tä, ja että X:n toiminta on ollut omiaan vahingoittamaan C:n kehitystä. Oikeus toteaa näin ollen X:n syyksi lapsen seksuaalisen hyväksikäytön.
Rangaistuksen osalta korkein oikeus toteaa, ettei X:n rikokseen liity perusteita jonka vuoksi 1.1.2004 voimaan tulleen rikoslain säännökset johtaisivat lievempään rangaistukseen kuin rikoksen tekoaikana voimassa olleet säännökset. Tällä perusteella korkein oikeus soveltaa rikokseen rikoksen tekoaikana voimassa ollutta rikoslakia ja ehdollisesta rangaistuksesta annettua lakia. Korkein oikeus määräsi rangaistukseksi kahdeksan kuukautta ehdollista vankeutta, perustellen ehdollisuuden muun muassa sillä, että X:ää ei ole aiemmin rangaistu rikoksesta eikä rikokseen sisälly niin vakavia piirteitä, että rangaistus olisi ensikertalaisuudesta huolimatta määrättävä ehdottomana.
Vahingonkorvauksen osalta korkein oikeus toteaa, että oikeudenkäynnistä rikosasioissa annetun lain mukaan yksityisoikeudellinen vaatimus voidaan tutkia, vaikka syyte hylätään. Näin ollen korkein oikeus voi tutkia myös A:n ja B:n vahingonkorvausvaatimukset, vaikka heidän syytteet hylättiin. Oikeus toteaa kuitenkin, että sekä A:n, että B:n, vaatimukset korvauksista henkisestä kärsimyksestä vahingonkorvauslain nojalla ovat vanhentuneet. Näin ollen oikeus hylkää nämä vaatimukset. A ja B ovat kuitenkin oikeutettuja korvauksiin kipuun ja särkyyn rinnastettavasta kärsimyksestä korkeimman oikeuden mukaan. Näin ollen X velvoitettiin maksamaan A:lle korvaukseksi kipuun ja särkyyn rinnastettavasta kärsimyksestä 8 000 euroa, B:lle korvaukseksi kipuun ja särkyyn rinnastettavasta kärsimyksestä 8 000 euroa ja C:lle korvaukseksi henkisestä kärsimyksestä ja kipuun ja särkyyn rinnastettavasta kärsimyksestä yhteensä 5 000 euroa.
Aiheeseen liittyvät tapaukset
Selaa lakitietoa