Minilex - Lakipuhelin

Määräaikainen työsopimus ja vahingonkorvaus

» Lakipuhelin neuvoo - Soita 0600 12 450 »

Työsopimus voi olla määräaikainen tai toistaiseksi voimassa oleva. Määräaikainen työsopimus kestää työnantajan ja työntekijän sopiman ajanjakson, jonka jälkeen työsuhde päättyy. Määräaikaista työsopimusta ei periaatteessa saa irtisanoa, ellei siinä erikseen ole sovittu irtisanomisesta. Tällöin kyse on ns. sekamuotoisesta työsopimuksesta. Purkaminen ja irtisanominen ovat eri asioita. Purkaminen on voimakkaampi toimenpide, jossa ei noudateta irtisanomisaikaa. Työsuhteen alussa mahdollisesti olevan koeajan aikana tai erittäin painavan syyn vuoksi työnantaja saa purkaa määräaikaisen työsopimuksen. Työntekijän purkuoikeudelta edellytetään, että työntekijän oikeuksia työsuhteessa on rikottu vakavasti. Jos määräaikainen työsopimus puretaan oikeudettomasti työnantajan tai työntekijän toimesta, vahingonkorvausta voidaan joutua maksamaan.

Työnantajan purkaessa määräaikaisen työsopimuksen oikeudettomasti, työnantaja joutuu suorittamaan laissa säädetyn mukaisesti korvausta työntekijälle. Korvaus on yleensä vähintään kolmen tai enintään kahden vuoden kuukausipalkka. Joitankin poikkeuksia lukuun ottamatta vähintään kolmen kuukauden korvaus suoritetaan, vaikka työntekijälle ei todellista vahinkoa olisi aiheutunutkaan. Määrä riippuu määräaikaisen työsopimuksen jäljellä olleesta kestosta ja muista työntekijän kannalta merkityksellisistä ja vahingollisista seikoista, kuten mahdollisuudesta saada nopeasti uutta työtä.

Työnantaja joutuu maksamaan korvausta myös, jos työntekijä on purkanut määräaikaisen työsopimuksen työnantajan vakavan sopimusrikkomuksen vuoksi. Työnantaja ei saa myöskään lomauttaa määräaikaista työntekijää, ellei työntekijä toimi lomautettavan työntekijän sijaisena. Laittomasta lomauttamisesta suoritetaan vahingonkorvausta. Tällöin korvaus on yleensä saamatta jäänyt palkka.

Työntekijän korvausvastuu määräaikaisen työsopimuksen perusteettomasta päättämisestä määritetään hieman erilaisen sääntelyn perusteella. Työntekijä ei ole velvollinen korvaamaan kuukausipalkkoja työnantajalle vastaavalla tavalla. Työntekijän korvausvastuu perustuu työnantajalle todellisuudessa aiheutuneen vahingon määrään. Lisäksi huomioon otetaan kohtuusnäkökohtia ja muita olosuhteita. Työantajalle korvattavia kuluja voivat olla esimerkiksi uuden työntekijän hankkimiseen liittyvät kulut.

- Lakipuhelin neuvoo aamusta iltaan joka päivä -


Pyydä tarjous lakipalvelusta

 

Jätä sitomaton tarjouspyyntö lakimiehen palkkaamiseksi




Lakimiehet käsittelevät tietojasi luottamuksellisesti, eikä niitä tallenneta
Minilex.fi-palveluun.


 


Selvitämme maksutta, tarvitseeko sinun maksaa lakikulujasi

Tiesitkö, että monissa asioissa lakikulusi ovat katettavissa kotivakuutuksen oikeusturvavakuutuksesta tai julkisesta oikeusavusta. Usein lakikulut voidaan myös vaatia vastapuolen maksettavaksi.

Lähettämällä yllä olevan tarjouspyynnön tai soittamalla asiakaspalveluun 0400 4111 43 saat:

  • maksuttoman selvityksen lakikuluistasi
  • maksuttoman alkukartoituksen asiaasi
  • halutessasi asiaasi erikoistuneen juristin maan kattavasta, laajasta juristiverkostosta.

Jos tarvitset vain lakineuvontaa, niin soitathan lakipuhelimeen 0600 12 450. Asiakaspalvelu ei anna lakineuvoja.


 

Selaa lakitietoa

 

[chatbot]