Minilex - Lakipuhelin

Mikä on korkeakoulukeksintö?

» Lakipuhelin neuvoo kokemuksella - Soita 0600 12 450 »

Korkeakoulukeksintö on keksintö, jonka suomalaisen korkeakoulun palveluksessa oleva henkilö on tehnyt palvelussuhteessa ja joka on Suomessa patentoitavissa. Korkeakoulukeksintöjä suojataan erityisellä lailla, joka suojaa myös Suomen Akatemian tutkimusvirassa olevien henkilöiden suomalaisissa korkeakouluissa tekemiä ja Suomessa patentilla suojattavissa olevia keksintöjä. Korkeakoululla tarkoitetaan yliopistoja, Maanpuolustuskorkeakoulua, ammattikorkeakouluja sekä korkeakoulujen alaisia tai yhteisiä erillislaitoksia. Korkeakoulukeksintöjen asettamisella erityiseen asemaan on tarkoitus edistää suomalaisissa korkeakouluissa syntyneiden keksintöjen tunnustamista ja suojaamista. Lisäksi pyritään edistämään keksintöjen hyödyntämistä tavalla, joka olisi mahdollisimman tarkoituksenmukaista keksijän, korkeakoulujen ja yhteiskunnan kannalta. Vaikka korkeakoulukeksinnöt on asetettu erityiseen asemaan, keksinnön tekijällä on lähtökohtaisesti samat oikeudet keksintöönsä kuin muillakin keksijöillä. Korkeakoulu voi ottaa keksintöön oikeuksia, mutta keksinnön tekijällä on aina oikeus tulla tunnustetuksi sen keksijänä.


- Lakipuhelin neuvoo joka päivä klo 6 - 24 -


Aiheeseen liittyvät artikkelit


 

Selaa lakitietoa

 

» Edullisempaa lakipalvelua - jätä yhteydenottopyyntö »