» Lakipuhelin neuvoo - Soita 0600 12 450 »
Tapauksessa oli kyse tilanteesta, jossa A oli elinkeinonharjoittajana toimiessaan velkaantunut merkittävällä tavalla, ja lopulta hänen yrityksensä ajautuikin konkurssiin. Tämän jälkeen A oli hankkinut itselleen vakituisen työsuhteen, jonka kautta tulleista palkoista oli noin kymmenen viimeisen vuoden ajan ulosmitattu tietty summa rahaa elinkeinotoiminnasta syntyneiden velkojen maksua varten. A haki kuitenkin lopulta yksityishenkilön velkajärjestelyn myöntämistä, sillä hän ei edellä mainitulla tavalla kokenut pystyvänsä maksamaan velkaa kokonaisuudessaan takaisin johtuen yhtäältä velkojen suuresta määrästä ja toisaalta siitä, ettei hänellä ollut juuri mahdollisuuksia parantaa velanhoitokykyään.
Neljä velkojaa kuitenkin vastustivat velkajärjestelyn myöntämistä sillä perusteella, että A oli heidän näkemyksensä mukaan velkaantunut ilmeisen kevytmielisesti. A:n mukaan hänellä oli erityisiä vastasyitä, jotka puolsivat velkajärjestelyn myöntämistä siinäkin tapauksessa, että hänetn todettaisiin velkaantuneen ilmeisen kevytmielisesti. Tapauksessa tuli juridiselta kantilta arvioitavaksi se, oliko velkajärjestelyn myöntämiselle olemassa yksityishenkilön velkajärjestelystä annetun lain mukainen este (A:n väitetty ilmeisen kevytmielinen velkaantuminen) ja mikäli oli, voitiinko tämä este ohittaa A:n vetoamiin erityisiin vastasyihin nojaten.
Käräjäoikeus totesi päätöksessään, että velkajärjestelyn myöntämiselle oli olemassa yksityishenkilön velkajärjestelystä annetun lain mukainen este, joka oli tässä tapauksessa A:n ilmeisen kevytmielinen velkaantuminen. A:n esittämien erityisten vastasyiden osalta käräjäoikeus katsoi, että A:n konkurssin jälkeinen velkojen pitkäaikainen maksaminen hänen saamastaan palkasta ja pakoilemattomuus tästä vastuusta puolsivat velkajärjestelyn myöntämistä. Vaikka kohtuussyyt sinänsä osoittivat tapauksessa velkajärjestelyn myöntämisen suuntaan, ei käräjäoikeus katsonut pankkien kevyesti antamaa luototusta ja siitä aiheutunutta elinkeinotoiminnan velkojen suurta kasvua riittäväksi vastasyyksi ja hylkäsi A:n hakemuksen.
Hovioikeus ei muuttanut käräjäoikeuden päätöksen lopputulosta eikä myöskään nähnyt perusteita arvioida erityisten vastasyiden olemassaoloa koskenutta kysymystä eri tavalla kuin käräjäoikeus. Näin ollen hovioikeus hyväksyi sekä käräjäoikeuden tekmän päätöksen että sen perustelut.
Korkein oikeus aloitti tapauksen arvioinnin katsomalla selvitetyksi, että A oli velkaantunut ilmeisen kevytmielisesti ja velkajärjestelyn myöntämiselle oli näin ollen olemassa yksityishenkilön velkajärjestelystä annetun lain mukainen yleinen este. Tästä johtuen korkein oikeus keskittyi arvioinnissaan ainoastaan siihen, olivatko A:n esittävät vastasyyt riittäviä ohittamaan tämän esteen. Korkein oikeus totesi, että muun muassa velallisen tunnollinen taloudellinen käyttäytyminen velkojen syntymisen jälkeen ja käyttäytymisen pitkäjänteisyys olivat asioita, jotka saattaisivat vastasyinä olla pidettävissä riittävinä. Lisäksi korkein oikeus totesi, että niissä tapauksissa, joissa velallisen velanhoitokyvyn ei voida odottaa paranevan velkajärjestelyn epääminen saattaa olla velallisen kannalta kohtuutonta.
Näiden punnintojen jälkeen korkein oikeus kiinnitti itse tapauksessa huomionsa ensinnäkin siihen, että A oli aloittanut vakituisen työsuhteensa hyvin pian elinkeinotoimintansa päättymisen ja velkaantumisensa syntymisen jälkeen. Toiseksi korkein oikeus nosti esiin A:n tunnollisuuden ja pitkäjänteisyyden velkojen takaisinmaksussa, kun hän oli noin kymmenen vuoden ajan maksanut säännöllisesti palkastaan velkojaan pois. Kun nämä suoritukset eivät kuitenkaan velkojen erittäin korkeasta korosta johtuen juurikaan kaventaneet velan pääomaa, joka oli jo itsessäänkin suuri, korkein oikeus katsoi, että velkajärjestelyn myöntäminen oli näiden erityisten vastasyiden perusteella mahdollista. Näin ollen korkein oikeus kumosi alempien oikeusasteiden päätökset ja palautti asian käräjäoikeuteen uudelleen käsiteltäväksi.
Aiheeseen liittyvät tapaukset
Selaa lakitietoa