» Lakipuhelin neuvoo - Soita 0600 12 450 »
A:n velkajärjestely oli aloitettu 14.3.1996 ja maksuohjelma oli hänen osaltaan vahvistettu 28.6.1996. Hän oli 31.5.1996 myynyt omistamansa kiinteistön, jonka kauppahinta riitti vain vakuusvelkojen maksuun. A:n mukaan myynnistä johtuva luovutusvoittovero tulee katsoa velkajärjestelylain mukaiseksi rahaksimuuttokustannukseksi, joka ennen vakuusvelkojen maksamista tuli irrottaa ja ottaa kiinteistön kauppahinnasta.
Käräjäoikeuden mukaan kiinteistö oli vakuusvelkojen kohde. Sen mukaan luovutusvoittoveroa ei voinut pitää rahaksimuuttokustannuksena ottaen huomioon vakuusvelkojen etuoikeusasema. Käräjäoikeuden vahvistaman maksuohjelman mukaan tavallisten velkojen maksamiseen jäävä maksuvara kokonaisuudessaan 31.10.2001 asti käytettiin tuon 46 200 markan määräisen luovutusvoittoveron ja sen korkojen maksamiseen.
Hovioikeus ei muuttanut käräjäoikeuden päätöstä.
Korkein oikeus arvioi sitä, oliko omaisuuden luovutusvoitosta määrättävä vero sellainen velkajärjestelylaissa tarkoitettu rahaksimuuttokustannus, joka voidaan ennen vakuusvelkojen maksamista ottaa omaisuudesta saadusta kauppahinnasta.
Velkajärjestelylain mukaan velallisen varallisuuden rahaksimuutto on toimitettava tarkoituksenmukaisella tavalla siten, että omaisuudesta saadaan mahdollisimman korkea hinta mahdollisimman pienin kustannuksin. Rahaksimuuttokustannukset olisi otettava rahaksimuutosta kertyneistä varoista. Varat, jotka jäävät jäljelle, kun rahaksimuuttokustannukset ja velat, joista varallisuus on vakuutena, on maksettu, on velkajärjestelylain mukaan käytettävä tavallisten velkojen maksamiseen.
KKO totesi, että mikäli luovutusvoittovero otettaisiin huomioon rahaksimuuttokustannuksena, se tarkoittaisi vakuusvelkojan oikeusaseman heikentymistä, joka ei olisi vähäinen. Kyseinen vero ei näin ollen ollut sellainen omaisuuden rahaksimuuttokustannus, joka voitaisiin ennen vakuusvelkojen maksamista ottaa kauppahinnasta.
Korkein oikeus ei muuttanut hovioikeuden tuomiota.
Aiheeseen liittyvät tapaukset
Selaa lakitietoa