» Lakipuhelin neuvoo - Soita 0600 12 450 »
Tapaus eteni korkeimman oikeuden käsiteltäväksi siltä osin, täytyikö velkajärjestelyssä olleen A:n tilittää saamansa korvaukset velkojilleen.
Tapauksessa A oli hakenut maksuohjelmansa muuttamista olosuhteissaan tapahtuneiden muutosten vuoksi. A:n puoliso oli kuollut ja hän oli myös aloittamassa täydennyskoulutusta. A ilmoitti saaneensa työntekijäin ryhmähenkivakuutuksesta vakuutussummana 50 100 markkaa ja tapaturmakorvauksena 25 050 markkaa. Käräjäoikeus oli määrännyt selvittäjän laatimaan maksuohjelmaehdotuksen.
Tämän jälkeen käräjäoikeus vahvisti selvittäjän laatiman maksuohjelmaehdotuksen uudeksi maksuohjelmaksi. Sen mukaan A sai pitää työntekijäin ryhmähenkivakuutuksesta saamansa korvaukset itsellään, koska henkilövahingon korvaamiseen tarkoitetut vakuutuskorvaukset, joiden ei voida katsoa sisältävän korvausta ansionmenetyksestä, voidaan jättää lisätilitysvelvollisuutta määrättäessä huomioon ottamatta. Tapauksessa käräjäoikeus hyväksyi selvittäjän esittämät perustelut ja katsoi lisäksi, että työntekijäin ryhmähenkivakuutuskorvausta ei ole tulon sijaan saatavaa korvausta, vaan se on katsottava korvaukseksi kuolemasta johtuvista menoista sekä korvaukseksi kipuun ja särkyyn verrattavasta henkisestä kärsimyksestä.
M Oyj valitti käräjäoikeuden päätöksestä hovioikeuteen. Se vaati, että A:n maksuohjelmaa oli muutettava siten, että A:lle maksettu vakuutussumma ja tapaturmakorotus määrätään tilitettäväksi velkojille.
Hovioikeus toteaa yksityishenkilön velkajärjestelystä annetun lain 5 §:n 1 ja 2 momentin mukaan, että velkajärjestelyssä velallisen on käytettävä velkojensa suoritukseksi kaikki ne tulot, joita hän ei tarvitse välttämättömiin elinkustannuksiinsa ja elatusvelvollisuudesta aiheutuviin menoihinsa. Muu kuin velallisen perusturvaan kuuluva varallisuus on aina käytettävä velkojen suoritukseksi.
Velkajärjestelylain 44 §:n 1 momentin 1 kohdan mukaan maksuohjelmaa voidaan velallisen tai velkojan hakemuksesta muuttaa, jos velallisen maksukyvyssä tai muissa velkajärjestelyn kannalta merkityksellisissä olosuhteissa on ohjelman vahvistamisen jälkeen tapahtunut olennainen muutos. Edellä mainitun pykälän 2 momentin 3 kohdan mukaan velallisen maksukyvyn muuttumista voidaan pitää olennaisena, jos velallinen saa perinnön, lahjan tai muun kertaluonteisen suorituksen, jonka määrä yksin tai yhdessä muiden suoritusten kanssa ylittää asetuksella säädettävän markkamäärän, joka oli 6000 markkaa. Hovioikeus katsoo hallituksen esityksen mukaan, että perinnön ja lahjan ohella kysymykseen voisivat tulla myös muut kertaluonteiset suoritukset riippuen siitä, mikä niiden peruste on ollut. Tällöin esimerkiksi henkilövahingon korvaamiseen tarkoitetut vakuutuskorvaukset, joiden ei voida katsoa sisältävän korvausta ansionmenetyksestä, voidaan jättää huomioon ottamatta. Lisäsuoritusvelvollisuutta velkojille ei siten aiheudu esimerkiksi kivusta ja särystä, viasta tai muusta pysyvästä haitasta taikka sairaanhoitokustannuksista suoritettavien korvausten perusteella.
Hovioikeus toteaa hallituksen esityksen perusteella, että vakuutuskorvauksella, joka voidaan lisätilitysvelvollisuutta määrättäessä jättää huomioon ottamatta, tarkoitetaan velalliselle itselleen aiheutuneesta henkilövahingosta maksettavaa korvausta. Puolison kuoleman johdosta työntekijäin ryhmähenkivakuutuksen vakuutusehtojen mukaisesti A:lle edunsaajana maksettua vakuutussummaa ja tapaturmakorotusta ei voitu rinnastaa velalliselle aiheutuneen henkilövahingon korvaamiseen tarkoitettuun vakuutuskorvaukseen. Näin ollen edellä mainittu vakuutussumma ja tapaturmakorotus olivat sellaisia A:n puolison työsuhteeseen perustuvia kertaluonteisia suorituksia, jotka voitiin käyttää A:n velkojen maksamiseen samassa määrin kuin ne olisi käytetty, jos ne olisi maksettu A:lle ennen hänelle laaditun yksityishenkilön velkajärjestelyä koskevan maksuohjelman vahvistamista.
Hovioikeus kumosi käräjäoikeuden päätöksen ja määräsi vakuutuskorvauksen ja tapaturmankorotuksen tilitettäväksi velkojille.
A valitti hovioikeuden päätöksestä korkeimpaan oikeuteen. Hän vaati, että hovioikeuden päätös kumotaan ja asia jätetään käräjäoikeuden päätöksen varaan.
Korkein oikeus katsoo hovioikeuden päätöksestä ilmenevillä perusteilla, että kysymyksessä oleva taloudellinen etuus on velkajärjestelyssä käytettävä velkojen suorittamiseen siltä osin kuin A ei tarvitse sitä välttämättömiin elinkustannuksiinsa ja elatusvelvollisuudesta aiheutuviin menoihinsa. Korkein oikeus toteaa, että A:lle vahvistetun maksuohjelman samoin kuin hänen maksuohjelman muuttamista tarkoittavaan hakemukseensa liitetyn maksuohjelmaehdotuksen mukaan hänellä on maksuvaraa. Tällöin, kun hän ei osaksikaan tarvitse saamaansa etuutta välttämättömiin elinkustannuksiinsa tai elatusvelvollisuuden täyttämiseen, hänet tulee määrätä tilittämään saamansa suoritukset kokonaan velkojille. Näin ollen korkein oikeus ei muuta hovioikeuden päätöksen lopputulosta.
Aiheeseen liittyvät tapaukset
Selaa lakitietoa