» Lakipuhelin neuvoo - Soita 0600 12 450 »
Yhtiön saatavasta, josta A oli antanut takauksen, oli annettu suoritustuomio 28.4.1994. Sanotun tuomion ja A:n takausvastuun perusteella A:n omistamat kiinteistöt on ulosmitattu 22.4.2009. Ulosottokaaren 2 luvun 24 §:n 1 momentin mukaan luonnolliselle henkilölle asetettua maksuvelvollisuutta koskeva ulosottoperuste on täytäntöönpanokelpoinen 15 vuoden ajan. Ulosottokaaren 2 luvun 27 §:n 1 momentin mukaan saatava vanhentuu, kun ulosottoperusteen määräaika kuluu umpeen. Päävelkaa ja A:n takausvastuuta koskevan ulosottoperusteen määräaika oli kulunut umpeen 28.4.2009, ja päävelka sekä takausvelka olivat tuolloin vanhentuneet.
Ulosottokaaren 2 luvun 24 §:n 3 momentissa säädetään kuitenkin, että jos ulosottoperusteen määräajan kuluessa saatavan perimiseksi on toimitettu ulosmittaus tai saatava on ilmoitettu 5 luvussa tarkoitetussa myynnissä, määräajan umpeen kuluminen ei estä maksun saamista ulosmitatuista varoista. Asiassa oli yhtiön valituksen nojalla Korkeimmassa oikeudessa kysymys siitä, voidaanko tämän säännöksen perusteella ulosottotäytäntöönpanoa A:ta vastaan jatkaa, kun kiinteistöjen ulosmittaus oli toimitettu ennen ulosottoperusteen määräajan umpeutumista.
3. Edellä mainitun ulosottokaaren 2 luvun 27 §:n 1 momentin mukaan saatava vanhentuu, kun ulosottoperusteen määräaika kuluu umpeen. Lainkohdan mukaan saatavasta on sen jälkeen voimassa, mitä vanhentuneesta velasta säädetään velan vanhentumisesta annetussa laissa. Velan vanhentumisesta annetun lain 14 §:n 1 momentin mukaan velallisen velvollisuus suorittaa velka lakkaa, kun velka vanhentuu. Vanhentumislain 8 §:n 3 momentissa on myös viittaussäännös ulosottokaaren 2 luvun 27 §:ään velan vanhentumisesta ulosottoperusteen täytäntöönpanokelpoisuutta koskevan määräajan umpeen kulumisen johdosta. Takauksesta ja vierasvelkapanttauksesta annetun lain 15 §:n 1 momentin mukaan takaajan vastuu velkojaa kohtaan lakkaa, kun päävelka on suoritettu tai kun se on muuten lakannut.
Korkeimman oikeuden johtopäätökset
5. Ulosottokaari on tullut voimaan 1.1.2008 ja sen 2 luvun 24 §:n 3 momentti on sisällöltään samanlainen kuin aikaisempi ulosottolain vastaava säännös. Ulosottolakia uudistettaessa hallituksen esityksessä todettiin sanotun lainkohdan tarkoituksena olevan velkojan suojaaminen tilanteessa, jossa täytäntöönpano on jo ehtinyt pitkälle ulosottoperusteen täytäntöönpanokelpoisuuden päättyessä. Säännös merkitsee sitä, että velkojalla on oikeus saada ennen määräajan päättymistä toimitettu ulosmittaus loppuun saatetuksi.
Sen sijaan voimassa oleva ulosottokaaren 2 luvun 27 §:n 1 momentin säännös saatavan vanhentumisesta ulosottoperusteen määräajan umpeen kulumisen johdosta tarkoittaa saatavan lopullista aineellista vanhentumista. Lainkohta on tältä osin aineellista oikeutta koskeva, vaikka se on selvyyden vuoksi sijoitettu ulosottokaareen. Määräajan päättymisen aineellisoikeudelliset vaikutukset on edellä kuvatuin tavoin säännelty osin viittauksella vanhentumislakiin.
A:n takausvastuun perusteena oleva päävelka oli ulosottokaaren 2 luvun 27 §:n 1 momentin perusteella vanhentunut 28.4.2009. A:n takausvastuu velkojaa kohtaan oli tuolloin lopullisesti lakannut takauslain 15 §:n 1 momentin nojalla. A:lla ei ollut takauksensa perusteella velvollisuutta lopullisesti vanhentuneen velan suorittamiseen.
Edellä lausutun perusteella ulosottokaaren 2 luvun 24 §:n 3 momentin säännöksen, joka koskee täytäntöönpanoa ulosotossa, ei voitu katsoa oikeuttavan velkojaa saamaan ulosmitatuista varoista maksua aineellisesti vanhentuneesta saatavasta aineellisesti vanhentunutta saatavaa koskevan takauksen perusteella. Tämän vuoksi ulosottotäytäntöönpanoa ei voitu jatkaa A:n ulosmitattujen kiinteistöjen osalta, vaan yhtiön ulosottovalitus oli hylättävä.
Aiheeseen liittyvät tapaukset
Selaa lakitietoa