» Lakipuhelin neuvoo - Soita 0600 12 450 »
Korkeimman oikeuden ratkaisussa KKO 2014:82 oli kysymys velallisen tietojenantovelvollisuudesta ulosottoselvityksessä. A oli asetettu konkurssiin vuonna 2004 ja hänelle oli myös toimitettu useampi ulosottoselvitys. A:n aikaisempiin menettelyihin liittyen A oli ollut esitutkinnassa epäiltyä sillä perusteella, ettei hän ollut ulosottoselvityksissä selvittänyt kaikkea omaisuuttaan. Syyttäjä oli huhtikuussa 2010 tehnyt syyttämättäjättämispäätöksen, koska A:lla oli ollut oikeus vaieta kyseisissä menettelyissä sellaisista seikoista, joilla oli saattanut olla merkitystä mainitun rikosepäilyn kannalta.
Syyskuussa 2010 toimitetussa ulosottomenettelyssä A oli velvoitettu sakon uhalla saapumaan ulosottoselvitykseen ja täyttämään tietojenantovelvollisuutensa. A oli kieltäytynyt vastaamasta kysymyksiin vedoten itsekriminointisuojaan sekä ne bis in idem -periaatteesen. A:n mukaan hänellä oli oikeus käyttää vaitiolo-oikeuttaan siltä osin kuin kysymykset liittyivät syyttämättäjättämispäätöksessä ja sitä edeltäneessä esitutkinnassa kyseessä olleisiin yhteisöihin.
A vaati valituksessaan käräjäoikeuteen uhkasakon asettamispäätöksen kumoamista. A:n mukaan häntä ei voitu velkojien täytäntöönpanointressin vuoksi määrätä vastaamana sellaisiin kysymyksiin, jotka voivat saattaa hänet tai hänen läheisensä syytteen vaaraan ja joiden kanssa hänellä oli syyttämättäjättämispäätöksen mukaan ollut oikeus olla vastaamatta kysymyksiin. Käräjäoikeuden mukaan A ei ollut täyttänyt uhkasakon asettamispäätöksessä hänelle asetettua velvoitetta eikä velvoitteen rikkomiselle ollut ollut pätevää syytä. Hovioikeus ei muuttanut käräjäoikeuden päätöksen lopputulosta. Hovioikeus katsoi, ettei A:ta koskevaan aikaisempaan ulosottomenettelyyn liittyvä syyttämättäjättämispäätös muodostanut käsillä olevassa asiassa estettä uhkasakon asettamiselle eikä määräämiselle maksettavaksi.
Ulosottokaaren pakomuurisäännökset rajoittavat ulosottomiehen tiedonanto-oikeutta mutta toisaalta asettavat ulosottovelkojille heille annettujen tietojen hyödyntämiskiellon. Palomuurissäännökset turvaavat henkilön oikeuden olla saattamatta itseään ja läheistään syytteen varaan ja oikeuden olla myötävaikuttamatta oman syyllisyytensä selvittämiseen. Kyseisessä tapauksessa oikeudenkäynti sekä ulosottomenettely olivat vireillä samanaikaisesti ja oikeudenkäynnissä A:lle ja hänen puolisolleen vaadittiin rangaistusta koskien heidän menettelyään aikaisemmassa ulosottoselvityksessä. Ydinkysymyksenä olikin ulosottoselvityksen ja rikosoikeudenkäyntien välisen yhteyden osalta se seikka, oliko A voinut sulkea pois sen mahdollisuuden, että häneltä pakolla ulosottotarkoituksiin vaadittavia tieoja käytetään rikosoikeudenkäynneissä näyttönä häntä ja hänen puolisoaan vastaan.
Velallisella on oikeus vaieta ja olla myötävaikuttamatta oman syyllisyytensä selvittämiseen, jos vireillä oleva syyte ja häneltä ulosotto- tai konkurssimenettelyssä sanktion uhalla haluttavat tiedot koskivat samoja seikkoja. Oikeus ei riippunut siitä, miten merkittävinä näitä tietoja pidettäisiin hänen syyllisyytensä näkökulmasta. Riittävänä tietojen ja rikosepäilyn välisen yhteyden kannalta oli pidetty sitä, ettei tietoja vaadittaessa ollut voitu sulkea pois sitä mahdollisuutta, että tiedot saattoivat olla merkityksellisiä siinä rikosasiassa, johon itsekriminointisuoja liittyi. Itsekriminointisuojan mukaisesti ketään ei saa saman valtion tuomiovallan nojalla tutkia uudelleen ja rangaista oikeudenkäynnissä rikoksesta, josta hänet oli jo lopullisesti vapautettu tai tuomittu syylliseksi kyseisen valtion lakien ja oikeudenkäyntimenettelyn mukaisesti. Tapauksessa uhkasakon määräämisessä ei kuitenkaan ollut kysymys rangaistuksesta, vaan täytäntöönpanon tehosteesta. Uhkasakko ei perustunut sellaiseen tekoon, jota Euroopan ihmisoikeussopimuksessa tarkoitetaan ne bis in idem -periaatteella.
Korkeimman oikeuden arvioitavana oli näin ollen kysymys siitä, oliko A:lla oikeus kieltäytyä tietojenantovelvollisuutensa täyttämisestä ulosottoselvityksessä, kun otetaan huomioon ulosottokaaren niin kutsutut palomuurisäännökset sekä tietojen hyödyntämiskieltoa koskeva oikeuskäytäntö.
Ulosottoselvitys toimitetaan ulosottokaaren mukaisesti velallisen taloudellisen tilanteen selvittämiseksi ja uhkasakko voidaan asettaa henkilölle tietojen antamisen tehosteeksi. Näin ollen kysymys on sellaisesta velallisen taloudellisen tilanteen selvittämisestä, joka ei liity rikosoikeudelliseen arviointiin. A:ta koskeva aikaisempi syyttämättäjättämispäätös ei näin ollen estänyt ne bis in idem – kellon perusteella uhkasakon asettamista. Korkein oikeus myös katsoi, että ulosottokaaren palomuurisäännökset ja niitä täydentävät säännökset ja käytännöt muodostavat riittävän tehokkaan takeen sille, ettei A:n velvoittaminen antamaan ulosottoselvityksessä häneltä vaadittuja tietoja heikentänyt itsekriminointisuojaa hänen osaltaan. Näin ollen A:lla ei ole perustellusti aihetta pelätä, että tietoja antaessaan näitä voitaisiin käyttää hänen tai hänen puolisonsa syytteeseen saattamiseksi taikka näyttönä oikeudenkäynnissä heitä vastaan. A:n velkojat eivät voi hyödyntää A:n ulosottoselvityksessä antamisia tietoja näyttönä A:ta eikä hänen puolisoaan vastaan ajamassaan rikoskanteessa. Myöskään ulosottoselvityksessä ja vireillä olevalla oikeudenkäynnillä ei ole sellaista keskinäistä yhteyttä, että ihmisoikeussopimuksen itsekriminointisuojan katsottaisiin rikotun. Korkein oikeus ei muuttanut hovioikeuden lopputulosta.
Aiheeseen liittyvät tapaukset
Selaa lakitietoa