» Lakipuhelin neuvoo - Soita 0600 12 450 »
Asian KKO:2015:88 käsittely alkoi käräjäoikeudessa, jossa A tuomittiin törkeästä petoksesta ja törkeästä kirjanpitorikoksesta yhteiseen 10 kuukauden ehdolliseen vankeusrangaistukseen ja liiketoimintakieltoon neljäksi vuodeksi. Hovioikeudessa syyte kirjanpitorikoksesta hylättiin, sillä hovioikeus katsoi, että petosrikosta oli perusteltua pitää päärikoksena ja kirjanpitorikosta siihen liittyvänä jälkitekona, josta ei ollut aihetta tuomita erikseen. Hovioikeus myös alensi A:n rangaistuksen kahdeksaksi kuukaudeksi ehdollista vankeutta ja kumosi liiketoimintakiellon sillä perusteella, ettei se katsonut A:n menettelyn olleen velkojien tai muiden liiketoiminnan sidosryhmien etujen suojaamisen kannalta niin vahingollista, että kielto olisi ollut perusteltu.
Syyttäjälle myönnettiin korkeimmasta oikeudesta valituslupa ja valituksessaan hän vaati A:n tuomitsemista myös törkeästä kirjanpitorikoksesta, rangaistuksen korottamista sen mukaisesti ja liiketoimintakiellon määräämistä. Korkeimmassa oikeudessa kysymykseksi muodostuikin se, oliko A syyllistynyt kirjanpitorikokseen, ja jos oli, niin täyttääkö menettely perusmuotoisen vai törkeän kirjanpitorikoksen tunnusmerkistön. Lisäksi kysymys olisi rangaistuksen määräämisestä, jos kirjanpitorikos todettaisiin A:n syyksi.
Aluksi korkein oikeus pohti sitä, onko kyseessä rankaisematon jälkiteko, joka sisältyy aikaisemman rikoksen tunnusmerkistöön. Tässä arvioinnissaan korkein oikeus vetosi useisiin aiempiin päätöksiinsä, ja totesi muun muassa, ettei jälkitekoa yleensä ole pidetty rankaisemattomana, jos sen yhteydessä on tehty oikeudenloukkaus, jota ei ole huomioitu ensimmäisen rikoksen oikeudellisessa arvioinnissa, ja jos se on kohdistunut ainakin osittain toiseen oikeushyvään kuin ensimmäinen rikos.
Korkein oikeus tulkitsi, että petoskriminalisoinnilla ja kirjanpitorikossäännöksillä suojattavat edut eroavat osin toisistaan, sillä petoskriminalisoinnin tarkoitus on suojata varallisuutta ja asianomistajan oikeutta määrätä omaisuudestaan, kun taas kirjanpitosäännöksillä tavoitellaan kirjanpidon oikeellisuuden turvaamista. Se myös totesi, että petoksella aiheutetaan asianomistajalle vahinkoa, mutta kirjanpitorikoksesta aiheutuvat vahingot aiheutuvat siihen liittyen tehdyistä muista rikoksista. Toisin kuin hovioikeus, korkein oikeus päätyikin katsomaan, että muun muassa koska petoksen ja kirjanpitorikoksen tunnusmerkistöt eivät peitä toisiaan ja erityisesti koska mainittujen rikosten kriminalisoinnilla on pyritty eri tavoitteisiin, ei kirjanpitorikoksella aiheutettu oikeudenloukkaus tule riittäväksi huomioonotetuksi petosrikoksen yhteydessä, eli se tulee lukea erikseen A:n syyksi.
Arvioidessaan sitä, oliko kyseessä törkeä kirjanpitorikos vai kirjanpitorikos korkein oikeus käytti pohjanaan rikoslain kirjanpitorikossäännöstä, aiempia ennakkopäätöksiään sekä aiheeseen liittyvää hallituksen esitystä. Korkein oikeus totesi, että A:n kirjanpitoon liittämiä laskuja on ollut useita ja myös niiden yhteissumma on ollut suuri. Yhtiöllä ei kuitenkaan ole ollut huomattavia ulkopuolisia velkojia, joiden päätöksentekoon virheelliset tiedot olisivat olennaisesti voineet vaikuttaa. Koska myös yhtiön liiketoiminta oli pienimuotoista ja sen toiminta perustui keskeisesti A:n henkilökohtaiseen työpanokseen ja virheillä oli vain rajattu merkitys yhtiön sidosryhmille, korkein oikeus päätyi katsomaan, ettei kirjanpitorikosta voi pitää kokonaisuutena arvostellen törkeänä.
Rangaistuksen määräämisen osalta korkein oikeus katsoi, että koska A:n on nyt katsottu syyllistyneen myös kirjanpitorikokseen, on rangaistusta pidennettävä. Huomioon tulee kuitenkin ottaa kirjanpitorikoksen läheinen yhteys petokseen sekä teon kokonaisarvostelu. Korkein oikeus katsoi, että oikeudenmukainen rangaistus kirjanpitorikoksesta ja petoksesta on 8 kuukautta 15 päivää ehdollista vankeutta.
Korkein oikeus arvioi lopuksi vielä liiketoimintakiellon määräämisen edellytyksiä. Aluksi se totesi, että liiketoimintakieltolain mukaisesti kielto voidaan määrätä vain ei vähäisen rikollisen menettelyn perusteella, joten nyt arvioitavana oli se, oliko A:n toimintaa pidettävä kokonaisuutena arvioiden velkojien, sopimuskumppaneiden, julkisen talouden tai terveen ja toimivan taloudellisen kilpailun kannalta vahingollisena. Korkein oikeus totesi, että liiketoimintakieltolain mukaisesti kiellon tarkoituksena on sopimattoman ja vahingollisen liiketoiminnan estäminen sekä liiketoimintaan kohdistuvan luottamuksen ylläpitäminen.
Arvioinnissa korkein oikeus kiinnitti huomiota hallituksen esityksiin liiketoimintakieltolakiin liittyen ja tulkitsi niiden pohjalta A:n tapausta. Korkein oikeus argumentoi, että A:n syyksi on elinkeinotoimintaan liittyen luettu kaksi rikosta, joista toinen on törkeä. Teoista on kuitenkin kulunut jo monta vuotta eikä A ollut aiemmin tai myöhemminkään syyllistynyt vastaavaan menettelyyn, eikä hän myöskään laiminlyönyt muita yhtiön lakisääteisiä velvollisuuksia. Lisäksi rikokset ovat kohdistuneet vain yhteen asianomistajaan eivätkä ne ole johtuneet korkeimman oikeuden arvion mukaan siitä, että A olisi ollut selkeästi piittaamaton elinkeinon harjoittamista koskevista määräyksistä. Lisäksi korkein oikeus katsoi, että vaara siitä, että A jatkaisi vastaavavanlaista lainvastaista menettelyä oli vähäinen. Korkein oikeus tulikin siihen johtopäätökseen, ettei asiassa ilmene liiketoimintakieltolain mukaisia edellytyksiä liiketoimintakiellon määräämiselle.
Aiheeseen liittyvät tapaukset
Selaa lakitietoa