» Lakipuhelin neuvoo - Soita 0600 12 450 »
Tapauksessa oli kyse tilanteesta, jossa A oli antanut B:lle vastikkeettomasti yhteensä 900 000 markkaa noin kolmen ja puolen vuoden aikana. B oli kuitenkin saanut A:n maksamaan hänelle kyseisen summan rahaa antamalla A:lle katteettomia lupauksia ja virheellisiä tietoja, minkä lisäksi hän oli käyttänyt hyväkseen A:n mielenterveyteen liittynyttä häiriötä. B oli tavoitellut menettelyllään luonnollisesti taloudellista hyötyä, joka oli vastavuoroisesti taas koitunut kokonaisuudessaan A:n vahingoksi. Tapauksessa tuli juridiselta kantilta katsottuna arvioitavaksi, miten pitkään vankeusrangaistukseen B tulisi tuomita menettelystään ja tuliko rangaistuksen olla tapauksen olosuhteet huomioon ottaen ehdoton vai ehdollinen.
Käräjäoikeuden muodostaman kannan mukaan B oli menettelyllään tavoitellut huomattavaa taloudellista hyötyä, joka oli toisaalta lopulta koitunut A:n huomattavaksi taloudelliseksi vahingoksi. Tämän lisäksi käräjäoikeus katsoi, että B:n menettely oli perustunut A:n mielenterveydellisen tilan hyväksikäyttämiseen. Näiden seikkojen nojalla käräjäoikeus katsoi B:n menettelyn asiassa törkeäksi. Käräjäoikeuden mukaan B:n vankeusrangaistus tuli tuomita ehdottomana yleisen lainkuuliaisuuden vaatimuksiin vedoten. Näin ollen käräjäoikeus päätyi tuomitsemaan B:n törkeästä petoksesta 1 vuodeksi ja 8 kuukaudeksi ehdottomaan vankeuteen, minkä lisäksi se määräsi B:n suorittamaan A:lle vahingonkorvausta 900 000 markkaa korkoineen.
Hovioikeus ei päätynyt muuttamaan käräjäoikeuden tuomiota asiassa. Korkein oikeus puolestaan aloitti tapauksen arvioimisen huomioimalla, että B:n toiminta oli ollut suunnitelmallista ja kohdistunut henkilöön, jolla oli ollut mielenterveydellinen häiriö. Lisäksi korkein oikeus huomioi B:n A:lle antamat katteettomat lupaukset mahdollisesta tulevasta yhteisestä elämästä. Näistä seikoista huolimatta korkein oikeus katsoi käräjäoikeuden antaman vankeusrangaistuksen liian ankaraksi yleiseen oikeuskäytäntöön nähden.
Korkeimman oikeuden ratkaisu perustui punnintaan, jossa rangaistuksen ehdottomuutta puolsivat edellä mainitut seikat ja sen ehdollisuutta B:n ensikertalaisuus, hänen maksettavakseen määrätty suuri vahingonkorvaussumma sekä hänen A:lle aiheuttamansa vahingon suuruus. Korkein oikeus päätyi lopulta siihen, ettei yleinen lainkuuliaisuus ja sen ylläpitäminen edellyttänyt tässä tapauksessa rangaistuksen ehdottomuutta.
Edellä mainituille perusteilla korkein oikeus päätyi muuttamaan alempien oikeusasteiden antamia tuomioita sillä tavalla, että se tuomitsi B:n yhden vuoden vankeuteen, joka oli luonteeltaan ehdollista koetusaikaa, jonka aikana tehdyn/tehtyjen uusien rikkomusten tullessa kyseeseen rangaistus voitiin muuttaa ehdottomaksi. Muilta osilta alempien oikeusasteiden tuomiot jätettiin voimaan.
Esittelijän ja kahden asiassa eri mieltä olleen jäsenen näkemyksen mukaan hovioikeuden tuomio rangaistuksen ehdottomuudesta olisi tullut jättää voimaan.
Aiheeseen liittyvät tapaukset
Selaa lakitietoa