» Lakipuhelin neuvoo - Soita 0600 12 450 »
Tapauksessa KKO:2004:111 arvioitiin kysymystä siitä, voitiinko A ja B velvoittaa korvaamaan todistelukustannukset valtiolle, kun heille muuten oli myönnetty maksuton oikeudenkäynti, mutta heidän nimeämien todistajien kuuleminen hovioikeudessa oli hovioikeuden mielestä ollut kuitenkin ilmeisen tarpeetonta. A ja B oli käräjäoikeudessa tuomittu pahoinpitelystä rangaistukseen. A ja B olivat valittaneet kyseisestä käräjäoikeuden tuomiosta hovioikeuteen vaatien syytteen hylkäämistä. Hovioikeuden käsittelyä varten syyttäjä oli nimennyt käräjäoikeudessa todistaneen asianomistajan sekä toisen, myös käräjäoikeudessa todistaneen, todistamaan asiassa. Myös A ja B olivat hovioikeuden käsittelyyn nimenneet kuultaviksi samat edellä mainitut todistajat.
Hovioikeus tuli siihen lopputulokseen, ettei käräjäoikeuden ratkaisua ollut syytä muuttaa. Todistelukustannusten korvaamisesta hovioikeus lausui, että lain mukaan silloin, kun syytetty tuomitaan oikeudenkäynnissä rangaistukseen, tulee hänen tällöin korvata valtiolle todistelusta aiheutuneet kustannukset, mikäli todistajien kuuleminen on ollut asian selvittämiseksi tarpeen. A:lle ja B:lle oli kuitenkin myös myönnetty maksuton oikeudenkäynti, jota koskevan lain mukaan vastaajan nimeämien todistajien palkkiot maksetaan valtion varoista, silloin kun hänelle on myönnetty maksuton oikeudenkäynti. Hovioikeus olikin sitä mieltä, että A ja B olivat nimenneet samat todistajat syyttäjän kanssa ainoastaan siksi, että he välttyisivät todistelukustannusten korvaamiselta, sillä todistajien kuuleminen hovioikeudessa oli A:n ja B:n nimeäminä ollut hovioikeuden mielestä tarpeetonta.
A ja B valittivat hovioikeuden ratkaisusta korkeimpaan oikeuteen, joka otti valituksen tutkittavakseen. Korkeimman oikeuden ratkaistavana oli kysymys siitä, olivatko A ja B velvollisia korvaamaan valtiolle asianomistajan ja käräjäoikeudessakin kuullun todistajan kuulemisesta aiheutuneet todistelukustannukset. Asian käsittelyn aikana voimassa olleen maksuttomasta oikeudenkäynnistä annetun lain mukaan asianosainen voi joutua korvaamaan valtiolle todistajien kuulemisesta aiheutuneet kustannukset, jos kyseisten todistajien kuuleminen on ollut ilmeisen aiheetonta. Muuten todistelukustannukset maksetaan asianosaisen nimeämille todistajille valtion varoista, mikäli asianosaiselle on tämän lain nojalla myönnetty maksuton oikeudenkäynti.
Korkeimman oikeuden mukaan merkitystä ei ollut maksuttoman oikeudenkäynnin osalta sillä, että A ja B olivat nimenneet samat todistajat hovioikeuden käsittelyssä kuultaviksi kuin syyttäjä. Merkitystä oli siis sillä, voitiinko hovioikeudessa kuultujen todistajien nimeämisen katsoa olleen ilmeisen aiheetonta. Tämä aiheettomuus arvioidaan maksuttoman oikeudenkäynnin saaneen asianosaisen kannalta, ja pelkästään se, että todistajien kuulemisen voidaan jälkikäteen todeta olleen merkityksetöntä, ei ole ratkaisevaa. Korkeimman oikeuden mukaan: "Kuulemista voidaan pitää ilmeisen aiheettomana silloin, kun kuuleminen ei ole voinut edistää maksuttoman oikeudenkäynnin saaneen asiaa, ja kun tämä on, esimerkiksi alemmassa oikeusasteessa annetun kertomuksen johdosta, täytynyt olla nimeäjälle jo ennalta aivan selvää." Korkein oikeus myös katsoi, että A:lla ja B:llä on ollut perusteltu syy esittää hovioikeudessa kyseinen todistelu, sillä heidän valituksensa on perustunut käräjäoikeudessa esitetyn todistelun riitauttamiselle. A ja B eivät täten olleet korkeimman oikeuden mukaan velvollisia korvaamaan valtiolle todistelukustannuksia.
Aiheeseen liittyvät tapaukset
Selaa lakitietoa