» Lakipuhelin neuvoo - Soita 0600 12 450 »
Tapaus eteni korkeimman oikeuden käsiteltäväksi siltä osin, onko asianomistaja B:n esitutkintakertomus voitu lukea käräjäoikeuden pääkäsittelyssä, kun B on siellä todennut, että hän ei halua lausua mitään asiassa.
Asian pääkäsittelyssä syyttäjä kertoi 10.6.1998, että A oli 23.8.1997 tehnyt ruumiillista väkivaltaa B:lle heidän yhteisessä asunnossa lyömällä nukkumassa ollutta B:tä nyrkillä kasvoihin, iskemällä lihaveitsellä B:tä oikeaan reiteen ja lähtemällä tulemaan B:n päälle veitsi kädessä, jolloin B oli tarttunut oikealla kädellään lyöntiasennossa olleen A:n veitseen seurauksin, että A:n vetäistäessä veistä taaksepäin se oli tehnyt viillon B:n oikean käden etusormeen. Syyttäjä vaati A:lle rangaistusta törkeästä pahoinpitelystä, koska pahoinpitelyssä oli käytetty teräasetta ja rikos oli myös kokonaisuutena arvostellen törkeä.
Tapauksessa B katsoi, että oikeudenkäymiskaaren 17 luvun 20 §:ssä säädetty todistajan kokonaiskieltäytymisoikeus koski häntä A:n kihlattuna. B:llä ei myöskään asianomistajana ollut asiassa vaatimuksia. Käräjäoikeus kuitenkin katsoi käsittelyratkaisussaan, että asianomistajalla ei ollut oikeudenkäymiskaaren 17 luvun 61 §:n säännös huomioon ottaen saman luvun 20 §:ään perustuvaa oikeutta kieltäytyä todistelutarkoituksessa tapahtuvasta kuulustelusta.
A kiisti syytteen. B:n kieltäydyttyä kertomasta asiasta mitään syyttäjä luki hänen esitutkinnassa antamansa kertomuksen, jonka mukaan A oli menetellyt syytteessä kuvatulla tavalla. Tällöin käräjäoikeus katsoi, että B:n esitutkinnassa antama kertomus oli siten oikeudenkäynnistä rikosasioissa annetun lain 6 luvun 7 §:n 2 momentin ja oikeudenkäymiskaaren 17 luvun 32 §:n 2 momentin nojalla tullut lailliseksi oikeudenkäyntiaineistoksi asiassa.
Todistaja C kertoi kuulustelleensa esitutkinnassa B:tä, joka oli antanut kertomuksensa oma-aloitteisesti. Ilmeisesti C oli esitellyt takavarikoitua lihaveistä B:lle, joka oli sanonut, että veitsi oli sama, jota A oli käyttänyt pahoinpitelyssä. C oli havainnut B:n kädessä siteet ja B:n housun lahkeesta noin viiden senttimetrin pituisen reiän. C ei ollut nähnyt B:ssä vammoja.
C:n mukaan B oli ilmoittanut poliisipäivystykselle asiasta. Esitutkintapöytäkirjan ilmoitusosassa oleva merkintä henkilökohtaisesti tarkoitti C:n mukaan sitä, että B oli itse kertonut tapahtuman järjestyspoliisin partiolle.
Tapauksessa käräjäoikeus katsoi B:n esitutkintakertomuksen ja sitä tukevien C:n havaintojen perusteella näytetyksi, että A oli syyllistynyt siihen, mistä hänelle oli vaadittu rangaistusta. Näin ollen käräjäoikeus tuomitsi A:n törkeästä pahoinpitelystä 8 kuukaudeksi vankeuteen. Rangaistus määrättiin suoritettavaksi ehdollisena.
A valitti käräjäoikeuden tuomiosta hovioikeuteen, mutta hovioikeus ei muuttanut käräjäoikeuden tuomiota. Tästä A valitti korkeimpaan oikeuteen. A vaati syytteen hylkäämistä näyttämättömänä. A katsoi, että B:llä oli ollut hänen kihlattunaan oikeus asianomistajana kieltäytyä todistelutarkoituksessa kuulusteltaessa kertomasta mitään asiassa eikä käräjäoikeus olisi saanut nojautua B:n esitutkinnassa antamaan kertomukseen näyttönä A:n syyllisyydestä.
Korkein oikeus toteaa, että kuulusteltaessa asianosaista todistelutarkoituksessa noudatetaan oikeudenkäynnistä rikosasioissa annetun lain 6 luvun 7 §:n 2 momentin mukaan soveltuvin osin, mitä oikeudenkäymiskaaren 17 luvun 32 §:ssä säädetään todistajan kuulemisesta. Viimeksi mainitun lainkohdan 2 momentin mukaan todistajan aikaisemmin poliisiviranomaiselle antama kertomus saada lukea todistajaa kuulusteltaessa tuomioistuimessa muun muassa silloin, kun todistaja kuulustelussa selittää, että hän ei voi tai halua lausua mitään asiassa. Kun B on käräjäoikeudessa tapahtuneessa kuulustelussa selittänyt, ettei hän halua lausua mitään asiassa, B:n esitutkintakertomus on saatu lukea käräjäoikeuden pääkäsittelyssä.
Korkein oikeus toteaa, että B:tä esitutkinnassa kuulustelleen rikosylikonstaapelin todistajana käräjäoikeudessa antama kertomus, jonka mukaan rikosylikonstaapeli muun muassa oli havainnut, että B:llä oli ollut siteet kädessä ja reikä housun lahkeessa, sekä B:n ja A:n asunnosta takavarikoitu lihaveitsi. B:n esitutkinnassa antama kertomus on siten ollut pääasiallinen näyttö asiassa ja sillä näin ollen ollut ratkaiseva merkitys sille, että A:n on voitu katsoa syyllistyneen siihen, mistä hänelle on vaadittu rangaistusta. Korkein oikeus katsoo, että jutussa esitetty näyttö ei ole riittävä selvitys A:n syyllisyydestä, niin jutussa ei ole selvitetty, että A olisi syyllistynyt siihen rikolliseen tekoon, josta hänelle on vaadittu rangaistusta. Asiaan vaikuttaa myös se, että A:lla ei ole ollut tilaisuutta kuulustella asiassa B:tä.
Näin ollen korkein oikeus kumoaa hovioikeuden tuomion. Syyte törkeästä pahoinpitelystä hylätään ja A vapautetaan hänelle tuomitusta rangaistuksesta.
Aiheeseen liittyvät tapaukset
Selaa lakitietoa