» Lakipuhelin neuvoo - Soita 0600 12 450 »
Tapauksessa oli kyse tilanteesta, jossa A oli pitänyt hallussaan suhteellisen pientä määrää sellaisia lääkeaineita, joille ei ollut Suomessa myyntilupaa. Tapauksessa ei oltu saatu selville, keneltä A oli saanut kyseiset lääkeaineet, mutta virallisen syyttäjän mukaan oli selvää, että A oli tiennyt aineiden tulleen salakuljetetuiksi Suomeen. Tällä perusteella syyttäjä vaati A:lle rangaistusta rikoslain 46 luvun 6 §:n nojalla laittomasta tuontitavaraan ryhtymisestä. A vastusti syytettä sillä perusteella, ettei tapauksessa ollut hänen mukaansa selvitetty, että aineet olisi tuotu Suomeen laittomasti.
Lääkkeiden maahantuonti on sallittua vain lääkelain 17, 18 ja 19 §:ssä säädetyin rajoituksin. Lääkelain 19 §:n mukaan yksityishenkilö saa tuoda maahan lääkevalmisteita henkilökohtaista lääkitystään varten siten kuin lääkelaitos tarkemmin määrää. Lääkelaitos on antanut tähän pykälään liittyen määräyksen, jonka mukaan yksityishenkilö voi tuoda maahan kohtuullisen määrän laillisesti hankittuja lääkkeitä.
Käräjäoikeus otti arvioinnissaan huomioon A:n voimailuharrastuksen sitä puoltavana tekijänä, että hänen olisi pitänyt tietää, että aineet oli tuotu laittomasti maahan, sillä niille ei ollut Suomessa myyntilupaa. Tämän perusteella käräjäoikeus tuomitsi A:n syytteen mukaisesti rikoslain 46 luvun 6 §:n nojalla sakkorangaistukseen laittomasta tuontitavaraan ryhtymisestä. Hovioikeus ei puolestaan muuttanut käräjäoikeuden tuomiota asiassa, minkä seurauksena A vaati valitusluvan korkeimmalta oikeudelta saatuaan, että syyte tulisi hylätyksi.
Korkein oikeus keskittyi arvioinnissaan ensinnäkin siihen, oliko lääkeaineet tuotu laittomasti maahan ja toiseksi siihen, että mikäli aineet oli tuotu laittomasti maahan, oliko A tiennyt ne ostaessaan salakuljetetuiksi. Korkein oikeus totesi edellä mainittujen säännösten perusteella, että tapauksessa olisi voinut olla kyse laillisesta maahantuonnista vain silloin, jos A olisi ostanut lääkeaineet sellaiselta yksityishenkilöltä, joka oli alun perin tuonut ne maahan lääkelain 19 §:n mukaisesti henkilökohtaista lääkitystään varten. Kun kyseessä oli useiden eri lääkeaineiden erä, korkein oikeus piti tätä skenaariota epätodennäköisenä. Näin ollen korkein oikeus katsoi, että kysymyksessä oli ollut rikoslain 46 luvun 4 §:n mukainen aineiden salakuljetus maahan.
Korkeimman oikeuden mukaan A oli arvellut yhden lääkeaineista olleen peräisin Venäjältä, mutta muiden aineiden alkuperämaasta hän ei ollut vastaavaa alkuperämaahan liittyvää käsitystään lausunut. A ei ollut myöskään kuvaillut ostotilanteita lähemmin eikä paljastanut myyjien nimiä. Korkeimman oikeuden mukaan laittoman tuontitavaraan ryhtymisen edellyttämä tahallisuus oli tapauksessa täyttynyt, kun se piti selvänä sitä, että A oli varsin todennäköisesti tiennyt lääkeaineiden olleen salakuljetettuina maahan tuotuja. Näin ollen korkein oikeus ei muuttanut alempien oikeusasteiden tuomioita asiassa.
Asiassa esittelijän mietinnön toimittaneen määräaikaisen oikeussihteeri Myöhäsen mukaan tapauksessa olisi tullut rikoslain 46 luvun 6 §:n mukaisesti toimittaa yksilöllisempää selvitystä niistä olosuhteista, joissa lääkeaineet oli tuotu maahan. Näin ollen asiassa oli jäänyt näyttämättä se, oliko aineet tuotu maahan laittomasti vai ei, ja oikeussihteeri katsoi tämän perusteella, että A ei ollut syyllistynyt laittoman tuontitavaraan ryhtymiseen.
Aiheeseen liittyvät tapaukset
Selaa lakitietoa