» Lakipuhelin neuvoo - Soita 0600 12 450 »
Korkeimmassa oikeudessa kyseessä oli edellytykset kuulla todistajaa pääkäsittelyssä puhelimitse. Merkitystä sillä oli erityisesti näytön arvioimisen kannalta, kun kyseessä oli ensisijainen syyte tapon yrityksestä, toissijaisesti törkeästä pahoinpitelystä ja viimesijaisesti törkeästä vammantuottamuksesta. A oli syytteen mukaan aiheuttanut B:n vamman lyömällä häntä veitsellä. B itse asianomistajana kertoi, että haava on syntynyt niin, että hän on tuohtuneena pariskunnan riidasta ponnistanut vauhdilla sängyltä osuen A:n pitelemään veitseen.
Käräjäoikeudessa A:lle vaadittiin rangaistusta tapon yrityksestä, sillä syytteen mukaan hän oli yrittänyt tappaa B:n heidän yhteisessä asunnossaan. Syytteen mukaan B oli noussut sängyltä, jolloin A oli lyönyt nousemassa ollutta B:tä veitsellä rintakehään. B oli saanut ajoissa vammaansa hoitoa, jolloin teko oli jäänyt yritykseksi. Toissijaisena syytteenä syyttäjä vaati rangaistusta törkeästä pahoinpitelystä, koska veitsellä rintakehään lyömisestä oli aiheutunut hengenvaarallinen vamma. Viimesijaisena syytteenä oli törkeä vammantuottamus, sillä A oli huolimattomuudellaan aiheuttanut B:lle vähäistä suuremman ruumiinvamman. B ei itse esittänyt rangaistusvaatimusta. A sanoi, ettei muista tapahtumista mitään ja kiisti syyllisyytensä kaikkiin syytteisiin. A kuitenkin myönsi, että hän on aiheuttanut B:lle vamman veitsellä vahingossa tai huolimattomuudesta ja on syyllistynyt pelkkään vammantuottamukseen. B oli itse tapahtuneesta kertonut, että hän on itse suuttuneena ponnahtanut ylös sängyltä, jolloin A:n pitelemä veitsi on pistänyt häntä rintakehään. Todistajana kuullun lääkärin muukaan veitsen pistokanavan syntyminen on vaatinut voimaa. Käräjäoikeus tuomitsi A:n neljän kuukauden ehdolliseen vankeuteen, sillä tämä kerrotunlainen tapahtumasarja osoittaa vain tuottamuksellisuutta.
Hovissa asia ei mennyt läpi pelkkänä törkeänä vammantuottamuksena, sillä hovioikeus piti epätodennäköisenä, että veitsen rintakehän lävistäminen, joka olisi vaatinut voimaa, olisi voinut olla mahdollinen pelkästään B:n voimakkaasta ponkaisusta. Lisäksi se seikka, että A olisi ollut vahvassa humalatilassa pystynyt pitämään veistä paikoillaan B:n osuessa veitseen, oli epätodennäköistä mukaan lukien se, että B olisi tarkoituksellisesti noussut ylös veistä kohti. B:n väite siitä, että A ei tehnyt lyöntiliikettä veitsellä osuessaan häneen, ei ollut uskottava. Tätä tuki myös se, että B:n kertomasta kävi ilmi hänen halunsa suojata A:ta. Hovioikeus puolestaan tuomitsi A:n tapon yrityksestä kolmen vuoden ehdottomaan vankeusrangaistukseen, sillä se katsoi näytetyksi, että A on lyönyt B:tä rintakehään, jolloin hänen on täytynyt käsittää, että sen seurauksena kuolema on todennäköinen seuraus.
A valitti Korkeimpaan oikeuteen ja vaati, että hänen tuomionsa kumotaan ja hänet tuomitaan törkeästä vammantuottamuksesta tai toissijaisesti törkeästä pahoinpitelystä. Syyttäjä vastasi ja vaati valituksen hylkäämistä. Korkeimmassa oikeudessa pohdittiin edellytyksiä kuulla todistajaa puhelimitse, tässä tapauksessa erikoislääkäriä. Häntä on kuulusteltu sekä käräjäoikeudessa että hovioikeudessa puhelimen välityksellä.
Oikeudenkäymiskaari säätää, että pääsääntöisesti todistajaa tai muuta todistelutarkoituksessa kuultavaa henkilöä on kuultava niin, että hän on läsnä pääkäsittelyssä henkilökohtaisesti. Se auttaa tuomioistuinta arvioimaan kertomuksen uskottavuutta. Puhelimitse tai videon välityksellä kuuleminen on ainoastaan poikkeus. Puhelimitse todistajaa voidaan kuulla, jos todistajan kertomusta voidaan arvioida uskottavaksi ilman hänen paikallaoloaan pääkäsittelyssä ja kun tuomioistuin harkitsee sen olevan soveliasta. Puhelimitse kuultava todistelu on tarkoitettu tilanteisiin, joissa uskottavuuden arviointi on helppoa tai jossa ei tarvitse lainkaan kyseenalaistaa kertomuksen uskottavuutta. Jos kertomuksen uskottavuudesta on kiistaa, puhelinkuulustelun ei tulisi tulla ollenkaan kyseeseen. Lisäksi todistajan aseman keskeisyys näytön arvioinnissa, luotettavuus ja asianosaisten oikeuksien turvaaminen ovat tärkeitä harkittaessa puhelimitse kuulemisen käytettävyyttä. Koska kyseessä on ollut lääkärin todistelu puhelimitse, lääkärin kirjallisen lausunnon uskottavuutta voidaan arvioida riittävästi vaikka häntä ei kuultaisi tai jos häntä kuullaan vaan puhelimitse. Tapauksessa on ollut kuitenkin niin paljon erilaisia mahdollisia tapahtumankulkuja, ja asianosaisten kertomusten oikeellisuuden ollessa riitautettavissa, korostuu lääketieteellisen näytön merkitys entisestään.
Todistelutarkoituksessa on kuultu A:ta, B:tä sekä erikoislääkäriä, joista erikoislääkärillä, joka on B:n vamman tutkinut ja leikannut, on asiantuntijuudensa perusteella keskeinen merkitys todistelun kannalta. Asian laatu tapon yrityksenä sekä muiden seikkojen perusteella on ollut edellytykset kuulla lääkäriä henkilökohtaisesti, sillä tämä kertomuksella on näytön arvioinnissa keskeinen merkitys. Lääkärin olisi tullut olla henkilökohtaisesti pääkäsittelyssä paikalla, jotta hän olisi voinut tehdä havaintoja myös asianosaisista ja veitsestä, jota on tekoon käytetty. Korkeimman oikeuden mukaan erikoislääkäriä on kuultava henkilökohtaisesti ja A:n valituksen käsittely edellyttää sitä ja siten suullista käsittelyä, jolloin korkein oikeus toimitti suullisen käsittelyn Oulussa viivästyksen välttämiseksi.
B:n vamma on syntynyt lääkärinlausuman mukaan uskottavasti niin, kuin B on kertonut, eli B:n tehdessä huolimattomuuttaan eteenpäin suuntautuvan ponnistuksen ja A:n pitäessä veistä paikoillaan. Korkein oikeus pohti näytön arviointia esimerkiksi sen suhteen, että rikosoikeudellisiin periaatteisiin kuuluu, että näyttöasian ollessa epäselvä tulee se ratkaista syytetyn eduksi. A:n muistamattomuutta tapahtumista ei voi käyttää todisteena häntä vastaan riippumatta siitä, pitääkö tämä väite muistamattomuudesta paikkaansa. Rikoslain mukaan asianomistajan on pysyttävä totuudessa, jossa hän vastaa hänelle esitettäviin kysymyksiin, mutta arviota totuudenmukaisuudesta ei voi ainoastaan perustaa siihen. Oikeus tekee harkinnan siitä, mitä seikkoja asiassa tulee pitää totena. B:n kertomusta heikentää se, että hän on halunnut suojata A:ta syytteeltä asiassa, niin kuin hän myös on itse kertonut. B on kuitenkin kertonut tapahtumista yhdenmukaisesti joka kerta. Vamma, joka on B:lle veitsellä aiheutettu, ei ole korkeimman oikeuden mukaan syntynyt lyöntiliikkeestä, jossa käsi tekee normaalisti kaaren, koska veitsi on lävistänyt rintakehän vaakasuorasti. A on voinut tehdä pistoliikkeen B:tä kohti tai B on voinut omasta liikkeestään johtuen saada vaaka-asennossa olevan veitsen tunkeutumaan häneen.
A on ollut B:n mukaan mielentilassa, joka on ollut hyvin poikkeuksellinen normaaliin nähden, ja sellainen, jossa A ei ole voinut hillitä itseään. Sitä vastaan kuitenkin puhuu se, että A ei ole aikaisemmin ikinä ollut väkivaltainen humalatilassa tai riitojen aikana. A:n ja B:n parisuhde on myös jatkunut tapahtuneen jälkeen, eikä A ole painostanut tai pakottanut missään vaiheessa B:tä kertomaan asiasta muuten kuin B:n itse haluamallaan tavalla. B on myös ollut humalatilassa, väsynyt ja suuttunut, jonka takia hän ei ole saattanut ymmärtää ponnistamishetkellä veitseen törmäämistä. Erikoislääkäri, joka on toiminut jutussa todistajana, on pitänyt mahdollisena, että asiat ovat edenneet B:n kertomalla tavalla.
Korkeimman oikeuden johtopäätöksien mukaan tapahtumat ovat edenneet niin nopeasti, että totuutta on erityisen vaikea selvittää. Lääketieteellinen selvityskään ei ole tuonut esiin seikkoja, jotka osoittaisivat mahdolliset eri vaihtoehdot toistaan todennäköisimmiksi. A:n syyttäminen tapon yrityksestä edellyttäisi, että asiassa ei jää varteenotettavaa epäilyä A:n siihen syyllistymiseen. Korkeimman oikeuden mukaan B:n kertoma tapahtumankulku on varteenotettava vaihtoehto, jolloin A:n syyllistymisestä tapon yritykseen jää varteenotettava epäily. A:n tahallista rikosta koskevat syytteet tulee hylätä. A:n osalta jätetään voimaan käräjäoikeuden tuomio, jossa hänet tuomittiin törkeään vammantuottamukseen.
Eri mieltä ollut oikeusneuvos katsoi A:n syyllistyneen tapon yritykseen. Hän ei pitänytt uskottavana B:n kertomusta ensinnäkään sillä perusteella, että B halusi suojata A:ta syytteeltä. B:n kertomus A:n mielentilasta puukotuksen aikaan puhuu sen puolesta, että A:ta tulisi syyttää tapon yrityksestä. Sillä, että A:n ja B:n parisuhde on jatkunut, ei ole merkitystä oikeusneuvoksen mielestä, sillä jos A:n toiminta on ollut täysin normaalista poikkeava, ei sillä ole ollut välttämättä merkitystä suhteen jatkon kannalta, koska yksittäistapauksena tällainen käyttäytyminen voidaan parisuhteessakin jättää huomiotta. Parisuhteen jatkuminen vähentää näytön uskottavuutta, koska silloin B:llä on vahvemmat syyt puhua tapahtumista A:n eduksi. A on oman kertomuksensa perusteella uskonut, että hän on puukottanut B:tä riitelyn seurauksena, kun B on tästä A:lle puukotusta seuraavana päivänä puhunut ja halunnut selvittää asian B:n vastusteluista huolimatta. Oikeusneuvos kyseenalaistaa myös haavan syntymistavan, joka on vaatinut huomattavaa voimaa, joka viittaa lyöntiin. Sekin puhuu lyönnin puolesta, kun arvioidaan millainen liikerata syntyy, kun ponnistaa sängyltä ylöspäin. Oikeusneuvoksen johtopäätöksenä on, että vamman syntytapojen selvitys tukee sitä, että vamma on syntynyt lyönnin seurauksena. Myös se seikka, että B on halunnut suojella A:ta seuraamuksilta, vie B:n kertomukselta uskottavuutta.
Aiheeseen liittyvät tapaukset
Selaa lakitietoa