» Lakipuhelin neuvoo - Soita 0600 12 450 »
A oli syntynyt 22.5.1975. Tuolloin A:n äiti B oli avioliitossa C:n kanssa, joka lain isyysolettaman perusteella oli juridisesti A:n isä. C:n isyys kumottiin kihlakunnanoikeuden päätöksellä 13.11.1990.
A oli jäänyt juridisesti ilman isää ja nosti uskotun miehen edustamana isyydenvahvistuskanteen, jossa hän vaati 30.8.1977 kuolleen D:n vahvistamista lailliseksi isäkseen. A:n äiti B oli seurustellut D:n kanssa ja mennyt tämän kanssa naimisiin 11.12.1976. Avioero B:n ja C:n välillä oli astunut voimaan 5.10.1976. Avioero-oikeudenkäynnissä todistajan kertoman mukaan B ja D olivat seurustelleet kesästä 1974 lähtien, ja D oli vahvistanut B:n muuttaneen hänen luokseen 18.8.1975.
Kihlakunnanoikeus jätti isyyden vahvistamiskanteen tutkimatta. A oli syntynyt ennen uuden isyyslain voimaantuloa 1.10.1976. Isyyden vahvistamiskanne olisi pitänyt lain mukaan nostaa viiden vuoden kuluessa lain voimaantulosta. Kannetta ei kuitenkaan voinut enää nostaa, jos kanteen mukainen isä oli kuollut. Kihlakunnanoikeus katsoi, ettei sillä ollut lain perusteella edellytyksiä tutkia kannetta, ja jätti kanteen tutkimatta.
Hovioikeus ei muuttanut alemman tuomioistuimen päätöstä. Korkein oikeus sen sijaan totesi, että kyseessä oli lapsen oikeus, jota tutkittaessa tuli ottaa huomioon myös YK:n lapsen oikeuksien sopimus (LOS) ja Euroopan ihmisoikeussopimus (EIS). Lapsen oikeuksien sopimuksen mukaan lapsella on oikeus tietää syntyperänsä ja tuntea vanhempansa, ja EIS:n mukaan perhe-elämää ja siten lapsen ja vanhempien välisiä siteitä on kunnioitettava. Korkein oikeus katsoi, että viiden vuoden kanteennostorajoitus ei ollut tasapainossa sen seikan kanssa, että isyys saatettiin kumota paljon myöhemminkin, kuten tässä tapauksessa oli käynyt. A oli jäänyt ilman juridista isää 1990, jolloin viiden vuoden määräaika oli ylittynyt jo usealla vuodella. Lapsen oikeus vanhempiin on vahvempi kuin laissa asetettu viiden vuoden rajoitus. Toinen rajoitus koski kuolleen henkilön vahvistamista isäksi. Korkein oikeus katsoi, että kun näyttö oli niin vahva kuin kyseisessä tapauksessa, niin isyyden tutkimiselle ei ollut estettä. Lain esitöissä oli todettu säännöksen tarpeellisuus sen epävarmuuden vuoksi, joka liittyisi kuolleita henkilöitä vastaan nostettuihin isyyskanteisiin.
Korkein oikeus katsoi, että lain tavoitteet voitiin toteuttaa vain luopumalla lain sananmukaisesta tulkinnasta. Tämä on poikkeuksellinen ratkaisu, mutta myös erittäin tarpeellinen, jotta lapsen oikeudet pääsevät toteutumaan kansainvälisten sopimusten tarkoittamalla tavalla. Kyse on myös ihmis- ja perusoikeuksista, jotka ovat nykysäännösten mukaan tavallista kansallista lakia painavampia. Jos jokin säännös on ristiriidassa perusoikeuksien kanssa, tulee lakia tulkita perusoikeusmyönteisellä tavalla.
Aiheeseen liittyvät tapaukset
Selaa lakitietoa