Minilex - Lakipuhelin

Rikoslaki ja perheväkivalta

» Lakipuhelin neuvoo - Soita 0600 12 450 »

Perheväkivalta tarkoittaa perheen sisällä tapahtuvaa väkivaltaa. Tällöin yksi perheenjäsen kohdistaa toiseen perheenjäseneen fyysistä, seksuaalista tai psyykkistä väkivaltaa tai uhkailee tällaisella väkivallalla. Rikoslaki ei erikseen kriminalisoi perheväkivaltaa, vaan perheensisäiseen sovelletaan samoja säännöksiä kuin niin sanottuun tavalliseen väkivaltaan. Lähtökohtaisesti useimmat henkeen ja terveyteen kohdistuvat rikokset ovat virallisen syytteen alaisia tekoja, eli mikäli asiat tulevat viranomaisten tietoon, asiassa voidaan nostaa syyte, vaikka uhri ei rangaistusta tekijälle haluaisikaan.

Merkittävin muutos suomen rikoslaissa perheväkivallan ehkäisemisessä tai siihen puuttumisessa astui voimaan 2011. Tällöin syyttäjän syyteoikeus laajennettiin koskemaan myös lievää pahoinpitelyä, mikäli teko on kohdistunut esimerkiksi tekijän aviopuolisoon. Aikaisemmin lievät pahoinpitelyt olivat asianomistajarikoksia, mikä tarkoitti sitä, että asia eteni oikeuteen vain, mikäli uhri halusi asiassa nostaa syytteen. Nykyään perheväkivaltatapauksissa syyttäjä saa siis nostaa syytteen ilman uhrin suostumusta lievästäkin pahoinpitelystä, mikäli se on tapahtunut perheen sisällä.

Ongelmana syyteoikeuden laajentumisessa on tosiasiassa se, että todisteiden hankkiminen on hankalaa, mikäli uhri ei kuulusteluissa suostu tapahtumista kertomaan. Lievästä pahoinpitelystä harvoin jää uhriin fyysisiä vammoja, joten pahoinpitelyn todistaminen on hankalaa. Tavoitteena syyteoikeuden laajentamisessa on tuoda yhä selkeämmin ilmi se, että perheväkivalta on paheksuttavaa ja sitä ei tule suojata perheen oikeudella yksityisyyteen.

- Lakipuhelin neuvoo aamusta iltaan joka päivä -


Pyydä tarjous lakipalvelusta

 

Jätä sitomaton tarjouspyyntö lakimiehen palkkaamiseksi




Lakimiehet käsittelevät tietojasi luottamuksellisesti, eikä niitä tallenneta
Minilex.fi-palveluun.


 


 

Selaa lakitietoa