Minilex - Lakipuhelin

Ennakkoperintö ja sukupolvenvaihdos

» Lakipuhelin neuvoo - Soita 0600 12 450 »

Ennakkoperinnön huomioon ottaminen saattaa osoittautua ongelmalliseksi ja jopa epätarkoituksenmukaiseksi tietyissä tilanteissa, esimerkiksi yritystoiminnan sukupolvenvaihdoksessa. Sukupolvenvaihdoksella tarkoitetaan suunniteltua ja monivaiheista prosessia, jonka myötä yrityksen johtajuus, omistus ja osaaminen siirretään seuraavalle sukupolvelle. Yleensä seuraava yrittäjäsukupolvi koostuu rintaperillisistä.

Lähtökohtaisesti perillisen perittävältä tämän eläessä saamat lahjat tulee perinnönjaon yhteydessä vähentää hänelle tulevasta perinnöstä. Sukupolvenvaihdoksen yhteydessä tästä pääsäännöstä on kuitenkin mahdollista poiketa. Muunmuassa maatilojen ja vastaavien yritysten sukupolvenvaihdosten osalta oikeuskäytännössä on pidetty tietyin edellytyksin sallittuna alihintaan tapahtunutta kauppaa, vaikka järjestelyä ei oteta huomioon ennakkoperintönä tai suosiolahjana. On kuitenkin huomattava, että edes sukupolvenvaihdoksen erityinen tarkoitus ei poista automaattisesti suosimistarkoitusta kaikissa tilanteissa. Lisäksi rintaperillisten keskinäiseen asemaan vaikuttava yhdenvertaisuusperiaate saattaa vaikuttaa myös sukupolvenvaihdostilanteissa. Sukupolvenvaihdosta tulisikin pitää vain yhtenä kokonaisharkintaan vaikuttavana seikkana pohdittaessa sitä, onko kyse suosimistarkoituksessa tehdystä lahjoituksesta vai ei. 

Varsinaista sukupolvenvaihdosta edeltää usein pidempi vaihe, jossa osaamista siirretään pikkuhiljaa seuraavalle yrittäjäsukupolvelle. Tästä huolimatta sukupolvenvaihdoksen yhteydessä saatetaan törmätä ongelmiin, joiden selvittämiseksi on hyvä kääntyä asiantuntevien lakimiestemme puoleen.

- Lakipuhelin neuvoo aamusta iltaan joka päivä -


Pyydä tarjous lakipalvelusta

 

Jätä sitomaton tarjouspyyntö lakimiehen palkkaamiseksi




Lakimiehet käsittelevät tietojasi luottamuksellisesti, eikä niitä tallenneta
Minilex.fi-palveluun.


 


Selvitämme maksutta, tarvitseeko sinun maksaa lakikulujasi

Tiesitkö, että monissa asioissa lakikulusi ovat katettavissa kotivakuutuksen oikeusturvavakuutuksesta tai julkisesta oikeusavusta. Usein lakikulut voidaan myös vaatia vastapuolen maksettavaksi.

Lähettämällä yllä olevan tarjouspyynnön tai soittamalla asiakaspalveluun 0400 4111 43 saat:

  • maksuttoman selvityksen lakikuluistasi
  • maksuttoman alkukartoituksen asiaasi
  • halutessasi asiaasi erikoistuneen juristin maan kattavasta, laajasta juristiverkostosta.

Jos tarvitset vain lakineuvontaa, niin soitathan lakipuhelimeen 0600 12 450. Asiakaspalvelu ei anna lakineuvoja.

Aiheeseen liittyvät artikkelit


 

Selaa lakitietoa

 

[chatbot]