Minilex - Lakipuhelin

Ennakkoperinnön käypä arvo

» Lakipuhelin neuvoo - Soita 0600 12 450 »

Ennakkoperinnöllä tarkoitetaan perittävän vielä eläessään perilliselleen antamaa lahjaa tai lahjanluontoista etuutta. Ennakkoperinnön luonne ja sen antajan tarkoitus voivat olla pääteltävissä olosuhteiden perusteella. Niistä voidaan myös nimenomaisesti määrätä lahjakirjassa. Vaikka lahjanantajan tarkoitus ja lahjan kohde olisivat muuten selviä, saattaa lahjana annetun omaisuuden arvon määritteleminen kuitenkin osoittautua haastavaksi tehtäväksi.

Vaikka ennakkoperintöjärjestelmän tarkoitus on yhdenvertaisen kohtelun takaaminen samassa perillisryhmässä oleville perillisille, saattaa se tietyissä tapauksissa johtaa epäoikeudenmukaiseen jakoon. Yhtenä eriarvoisuuteen johtavana tekijänä voidaan pitää sitä, että lähtökohtaisesti ennakkoperintö on arvostettava sen luovutushetken mukaiseen arvoon, ei sen antajan kuolinhetken mukaiseen arvoon. Tämän vuoksi inflaatio saattaa vaikuttaa ennakkoperintönä annetun omaisuuden arvoon. Ennakkoperinnön antamiselle ei ole säädetty ajallista takarajaa. Eriarvoisuus saattaakin muodostua merkittäväksi, mikäli ennakkoperintönä pidettävät lahjat on annettu paljon ennen kuolemantapausta. 

Ennakkoperinnön arvostamisesta luovutushetken mukaan voidaan kuitenkin poiketa erityisten syiden niin vaatiessa. Tällainen tilanne voi tulla kyseeseen esimerkiksi, mikäli useampi perillinen on saanut perittävältä samankaltaista omaisuutta eri ajankohtina. Ennakkoperintönä saadun lahjan arvo on myös saattanut alentua muusta syystä kuin ikääntymisen tai käytön vuoksi (esimerkiksi talouslaman myötä alentuneet osakkeet). Riski tällaisesta arvonalenemisesta kuuluu lähtökohtaisesti perilliselle, muttei kuitenkaan ole tarkoituksenmukaista, että perillisten yhdenvertaisuuden periaatteesta poiketaan huomattavasti. Näissä tapauksissa saattaa siten olla mahdollista arvostaa ennakkoperintö myös perinnönjättäjän kuolinhetken mukaiseen arvoon.

Mikäli luovutushetkellä ei ole toisin määrätty, ennakkoperinnön saajalla ei ole velvollisuutta palauttaa saamaansa etuutta kuolinpesään. Tällaista palautusta ei voida edellyttää edes siinä tapauksessa, että ennakkoperinnön saaja olisi saanut perintöosansa ylittävän etuuden. Tällöin perillisellä ei kuitenkaan ole oikeutta saada pesästä mitään vaan jäämistö jaetaan muiden perillisten kesken.

Ennakkoperinnön käyvän arvon määrittäminen saattaa poiketa huomattavastikin eri tilanteissa, eikä se ole suinkaan aina helppoa. Tarvittaessa onkin suositeltavaa turvautua ammattilaisen apuun.

- Lakipuhelin neuvoo aamusta iltaan joka päivä -


Pyydä tarjous lakipalvelusta

 

Jätä sitomaton tarjouspyyntö lakimiehen palkkaamiseksi




Lakimiehet käsittelevät tietojasi luottamuksellisesti, eikä niitä tallenneta
Minilex.fi-palveluun.


 


Selvitämme maksutta, tarvitseeko sinun maksaa lakikulujasi

Tiesitkö, että monissa asioissa lakikulusi ovat katettavissa kotivakuutuksen oikeusturvavakuutuksesta tai julkisesta oikeusavusta. Usein lakikulut voidaan myös vaatia vastapuolen maksettavaksi.

Lähettämällä yllä olevan tarjouspyynnön tai soittamalla asiakaspalveluun 0400 4111 43 saat:

  • maksuttoman selvityksen lakikuluistasi
  • maksuttoman alkukartoituksen asiaasi
  • halutessasi asiaasi erikoistuneen juristin maan kattavasta, laajasta juristiverkostosta.

Jos tarvitset vain lakineuvontaa, niin soitathan lakipuhelimeen 0600 12 450. Asiakaspalvelu ei anna lakineuvoja.

Aiheeseen liittyvät artikkelit


 

Selaa lakitietoa

 

[chatbot]