Minilex - Lakipuhelin

Asunto ennakkoperintönä

» Lakipuhelin neuvoo - Soita 0600 12 450 »

Ennakkoperintö voi olla niin kiinteää kuin irtaintakin omaisuutta ja kaikenlaista muutakin rahanarvoista etua, minkä perittävä on elinaikanaan lahjoittanut rintaperilliselleen. Perittävä on esimerkiksi voinut ostaa yhdelle rintaperilliselleen asunto-osakkeen. Perittävä on myös voinut tukea lapsiensa opiskelua antamalla heidän asua vastikkeetta perittävän omistamassa asunnossa.

Ilmainen asuminen on merkittävä etu verrattuna siihen, että perillinen joutuisi esimerkiksi vuokraamaan vastaavanlaisen asunnon. Jos perittävä on maksanut omistamansa asunnon yhtiövastikkeen perimättä sitä vastaavaa vastiketta lapseltaan, rintaperillisen voidaan katsoa saaneen itselleen sellaisen edun, joka voidaan ottaa ennakkoperintönä huomioon. Etuuden määrän arvioiminen voi kuitenkin olla vaikeaa. Pohjaksi voidaan ottaa se määrä, minkä perittävä olisi saanut vuokratessaan asuntoaan vapailla markkinoilla. Kiinteistön osalta laskelmassa pitää ottaa myös huomioon se, että perillinen on voinut myös hoitaa kiinteistöä ja ikääntyneitä vanhempiaan. Rintaperillisen kiinteistöön panema työ on vähennettävä asumisedun arvosta.

- Lakipuhelin neuvoo aamusta iltaan joka päivä -


Pyydä tarjous lakipalvelusta

 

Jätä sitomaton tarjouspyyntö lakimiehen palkkaamiseksi




Lakimiehet käsittelevät tietojasi luottamuksellisesti, eikä niitä tallenneta
Minilex.fi-palveluun.


 


Selvitämme maksutta, tarvitseeko sinun maksaa lakikulujasi

Tiesitkö, että monissa asioissa lakikulusi ovat katettavissa kotivakuutuksen oikeusturvavakuutuksesta tai julkisesta oikeusavusta. Usein lakikulut voidaan myös vaatia vastapuolen maksettavaksi.

Lähettämällä yllä olevan tarjouspyynnön tai soittamalla asiakaspalveluun 0400 4111 43 saat:

  • maksuttoman selvityksen lakikuluistasi
  • maksuttoman alkukartoituksen asiaasi
  • halutessasi asiaasi erikoistuneen juristin maan kattavasta, laajasta juristiverkostosta.

Jos tarvitset vain lakineuvontaa, niin soitathan lakipuhelimeen 0600 12 450. Asiakaspalvelu ei anna lakineuvoja.

Aiheeseen liittyvät artikkelit


 

Selaa lakitietoa

 

[chatbot]