Minilex - Lakipuhelin

Ennakkoperinnöstä kieltäytyminen

» Lakipuhelin neuvoo - Soita 0600 12 450 »

Ennakkoperintö on elävien kesken tehty oikeustoimi. Ennakkoperintö rinnastetaan verotuksellisesti lahjaan sen antamishetkellä.  Erityisesti rintaperilliselle annettu etuus voidaan ottaa perinnönjaossa huomioon ennakkona, joka vähennetään saajansa perintöosuudesta. Perittävän antamia tavanomaisia lahjoja ei katsota ennakkoperinnöksi. Ennakkoperintöjärjestelmän ideana on turvata yhdenvertainen kohtelu kaikille perimysjärjestyksessä samassa asemassa oleville perillisille.

Perinnöstä on mahdollista luopua perittävän eläessä. Tällöin kyseessä on niin sanottu ennakkoluopuminen. Ennakkoluopumisen edellytyksenä on, että perillinen hyväksyy perittävän eläessään tekemän testamentin tai muutoin kirjallisesti ilmoittaa perittävälle luopuvansa perinnöstä. Ennakkoperinnöstä kieltäytymisestä ei ole säädetty laissa.  On suositeltavaa, että lahjaa annettaessa määrätään samalla myös siitä, onko lahjaa pidettävä ennakkoperintönä vai ei. Ennakkoperintöjärjestelmässä merkityksellistä on se, onko perinnönjättäjä tarkoittanut, että hänen aiemmin antamansa lahjat otetaan perinnönjaossa huomioon siten, että lahjoja jo saaneet perilliset saavat perinnönjaossa vähemmän omaisuutta. Rintaperilliselle annettua tavanomaista suurempaa lahjaa pidetään ennakkoperintöolettaman mukaisesti pääsääntöisesti ennakkoperintönä, ellei lahjanantaja ole erikseen määrännyt esimerkiksi lahjakirjassa, että lahjaa ei tule ottaa huomioon ennakkoperintönä.  Pesänjakaja ei automaattisesti huomioi ennakkoperintöjä perinnönjaossa, vaan niihin tulee nimenomaisesti kunkin perillisen erikseen vedota.

Mikäli lahja katsotaan ennakkoperinnöksi, se lisätään laskennallisesti jäämistöön.  Perijän saamat huomattavat lahjat perittävältä voivat vaikuttaa perinnönjakoon, perillinen voi kuitenkin kieltäytyä ottamasta tällaisia lahjoja vastaan.

- Lakipuhelin neuvoo aamusta iltaan joka päivä -


Pyydä tarjous lakipalvelusta

 

Jätä sitomaton tarjouspyyntö lakimiehen palkkaamiseksi




Lakimiehet käsittelevät tietojasi luottamuksellisesti, eikä niitä tallenneta
Minilex.fi-palveluun.


 


Selvitämme maksutta, tarvitseeko sinun maksaa lakikulujasi

Tiesitkö, että monissa asioissa lakikulusi ovat katettavissa kotivakuutuksen oikeusturvavakuutuksesta tai julkisesta oikeusavusta. Usein lakikulut voidaan myös vaatia vastapuolen maksettavaksi.

Lähettämällä yllä olevan tarjouspyynnön tai soittamalla asiakaspalveluun 0400 4111 43 saat:

  • maksuttoman selvityksen lakikuluistasi
  • maksuttoman alkukartoituksen asiaasi
  • halutessasi asiaasi erikoistuneen juristin maan kattavasta, laajasta juristiverkostosta.

Jos tarvitset vain lakineuvontaa, niin soitathan lakipuhelimeen 0600 12 450. Asiakaspalvelu ei anna lakineuvoja.

Aiheeseen liittyvät artikkelit


 

Selaa lakitietoa

 

[chatbot]