Minilex - Lakipuhelin

Mikä ei ole ennakkoperintöä?

» Lakipuhelin neuvoo - Soita 0600 12 450 »

Ennakkoperinnöksi luetaan lähtökohtaisesti kaikki perittävän eläessään perilliselleen antamat lahjat ja lahjanluontoiset etuudet. Ne on perinnönjaossa vähennettävä saajansa perintöosuudesta. Esimerkiksi vanhemman lapselleen lahjoittama kesämökki katsotaan lähes poikkeuksetta ennakkoperinnöksi. Kaikkia perittävän perilliselleen antamia lahjoja ei kuitenkaan oteta ennakkoperintöinä huomioon. 

Tavanomaisia lahjoja, esimerkiksi merkkipäivälahjoja, ei yleensä katsota ennakkoperinnöiksi. Tavanomaisen lahjan määritelmä riippuu etenkin antajansa varallisuudesta ja taloudellisista oloista. Normaalituloisessa perheessä moottorivene on tavanomaista suurempi lahja eli se katsottaisiin todennäköisesti ennakkoperinnöksi. Hyvin vauraassa perheessä taas tismalleen sama vene voitaisiin katsoa tavanomaiseksi syntymäpäivälahjaksi ja siten jättää huomioimatta perinnönjaossa. Lapsen elatukseen tai koulutukseen käytetyt varat eivät myöskään yleensä ole ennakkoperintöä. Poikkeuksen voivat tosin muodostaa lahjoittajan taloudelliseen tilanteeseen nähden suuret taloudelliset uhraukset, erityisesti, jos ne tapahtuvat lapsen jo täysi-ikäistyttyä. 

Perinnönjaossa ennakkoperintö arvostetaan sen luovutushetken mukaisen arvon mukaan. Esimerkiksi moottoriveneen arvon katsotaan olevan sama kuin sinä päivänä, kun perillinen sen sai. Ennakkoperinnön saaneen ei tarvitse palauttaa saamaansa omaisuutta kuolinpesään, ellei tästä ole erikseen mainittu luovutushetkellä. 

Ennakkoperinnöstä on käyty useita oikeusriitoja korkeinta oikeutta myöten. Varmista ennakkoperinnön oikeudellinen kohtelu ja lainmukaisuus soittamalla lakipuhelimeen. 

- Lakipuhelin neuvoo aamusta iltaan joka päivä -


Pyydä tarjous lakipalvelusta

 

Jätä sitomaton tarjouspyyntö lakimiehen palkkaamiseksi




Lakimiehet käsittelevät tietojasi luottamuksellisesti, eikä niitä tallenneta
Minilex.fi-palveluun.


 


Selvitämme maksutta, tarvitseeko sinun maksaa lakikulujasi

Tiesitkö, että monissa asioissa lakikulusi ovat katettavissa kotivakuutuksen oikeusturvavakuutuksesta tai julkisesta oikeusavusta. Usein lakikulut voidaan myös vaatia vastapuolen maksettavaksi.

Lähettämällä yllä olevan tarjouspyynnön tai soittamalla asiakaspalveluun 0400 4111 43 saat:

  • maksuttoman selvityksen lakikuluistasi
  • maksuttoman alkukartoituksen asiaasi
  • halutessasi asiaasi erikoistuneen juristin maan kattavasta, laajasta juristiverkostosta.

Jos tarvitset vain lakineuvontaa, niin soitathan lakipuhelimeen 0600 12 450. Asiakaspalvelu ei anna lakineuvoja.

Aiheeseen liittyvät artikkelit


 

Selaa lakitietoa

 

[chatbot]