» Lakipuhelin neuvoo - Soita 0600 12 450 »
Korkeimman oikeuden ratkaisussa 1981-II-132 oli kyse avioero-osituksesta. Puolisot olivat tehneet sopimuksen avioeron varalta omaisuuden jakamisesta. Korkeimman oikeuden tutkittavana oli, mikä merkitys tällaisella sopimuksella oli pesänjakajan toimivallan kannalta.
A oli raastuvanoikeudessa puolisoaan B:tä vastaan ajamassa kanteessa vaatinut, että puolisoiden välillä 9.2.1979 tehty asumus- ja avioeron varalta tehty sopimus tulisi julistaa avioliittolain 115 §:n nojalla ilmeisen kohtuuttomana pätemättömäksi ositusta koskevilta osin. A oli perustellut kannettaan sillä, että B tulisi sopimuksen nojalla saamaan huomattavasti enemmän omaisuutta kuin A.
Puolisot oli tuomittu asumuseroon ja pesänjakajaksi oli määrätty asianajaja X. Pesänjakaja oli raastuvanoikeudessa ilmoittanut, että hän tulisi ositustoimituksen yhteydessä harkitsemaan pätevyyttä kanteessa esitettyjen väitteiden johdosta sekä sitä, tuliko sopimusta perintökaaren 23 luvun 7 §:n mukaan noudattaa osituksessa. Raastuvanoikeus oli todennut, että pesänjakajalla oli toimivalta osituksen yhteydessä harkitsemaan osituksen lopputulokseen vaikuttavien oikeustoimien pätevyyttä. Pesänjakajan toimivaltaan kuului myös sen arvioiminen, oliko puolisoiden tekemä sopimus pätevä ja tuliko pesänjakajan noudattaa sitä perintökaaren 23 luvun 7 §:n nojalla. Kun pesänjakaja näin menettelee ja asianosainen on hänen ratkaisuunsa tyytymätön, asianosainen voi saattaa kysymyksen sopimuksen pätevyydestä tuomioistuimen ratkaistavaksi ositusta moittimalla. Tässä tapauksessa pesänjakaja oli ilmoittanut osituksen yhteydessä tutkivansa puolisoiden tekemän sopimuksen pätevyyden. Näin ollen A:lla ei ole ollut tarvetta ennen ositustoimituksen päättymistä saattaa asiaa erikseen raastuvanoikeuden tutkittavaksi.
Tämän lisäksi raastuvanoikeus totesi, että puolisoiden tekemän sopimuksen julistaminen avioliittolain 115 §:n nojalla ilmeisen kohtuuttomana pätemättömäksi edellyttäisi puolisoiden omaisuussuhteiden selvittelyä ja omaisuuden arviointia, joka on pesänselvittäjän tehtävä. Näillä perusteilla raastuvanoikeus oli jättänyt A:n kanteen tutkimatta.
A valitti päätöksestä hovioikeuteen. Hovioikeus totesi, että raastuvanoikeuden ei olisi tullut mainituilla perusteilla jättää kannetta tutkimatta. Hovioikeus ei kuitenkaan voinut tutkia kannetta ensimmäisenä oikeusasteena, joten se hylkäsi raastuvanoikeuden päätöksen kanteen tutkimatta jättämisen osalta ja palautti asian raastuvanoikeuteen uudelleen käsiteltäväksi.
B haki korkeimmalta oikeudelta valituslupaa. Hänelle myönnettiin valituslupa. Korkein oikeus totesi, että pesänjakajan toimivaltaan kuului ratkaista osituksen yhteydessä myös kysymys siitä, oliko kyseinen puolisoiden välillä tehty sopimus otettava sellaisenaan ositustoimituksen perusteeksi vai oliko sopimusta pidettävä osittain tai kokonaan pätemättömänä ilmeiden kohtuuttomuuden vuoksi. Näin ollen A:lla ei ollut oikeudellista tarvetta saada ennen osituksen loppuunsaattamista erillistä ratkaisua kyseisestä sopimuksesta. Tällä perusteella korkein oikeus kumosi hovioikeuden ratkaisun ja jätti asian raastuvanoikeuden ratkaisun varaan.
Aiheeseen liittyvät tapaukset
Selaa lakitietoa