» Lakipuhelin neuvoo - Soita 0600 12 450 »
Tapauksesta yleisesti ja käsittely alemmissa oikeuksissa
Tapauksessa oli kyse sen arvioinnista, voitiinko A:n ja B:n välillä asunto-osakkeiden arvosta tehtyä sopimusta kohtuullistaa sen jälkeen, kun pesänjakaja oli toimittanut omaisuuden osituksen osapuolten välillä ja osituksen moitteelle osoitettu kuuden kuukauden määräaika oli kulunut umpeen. Pesänjakajan tekemä ositus oli perustunut asunto-osakkeiden arvon osalta nimenomaisesti kyseiseen puolisoiden välillä tehtyyn sopimukseen. A vaati osituksen kohtuullistamista varallisuusoikeudellisista oikeustoimista annetun lain 36 §:n nojalla. Kyseisen säännöksen mukaan oikeustoimen ehtoa voidaan sovitella tai se voidaan jättää huomioon ottamatta, jos se on joko kohtuuton tai sen soveltaminen johtaisi kohtuuttomuuteen. Kohtuuttomuusarvioinnissa katsotaan olevan tarpeellista huomioida oikeustoimen sisältö kokonaisuudessaan, osapuolten asema, olosuhteet sekä oikeustoimen aikana että sen jälkeen sekä muut seikat. Sopimusta voidaan sovitella tarvittaessa myös muilta osin tai se voidaan määrätä raukeamaan, jos ehdon sovittelu johtaa siihen, ettei sopimuksen muilta osin muuttumatta voimaan jäämistä voida pitää kohtuullisena. Vastikkeen määrää koskevaa sitoumusta pidetään esitellyn säännöksen mukaan myös oikeustoimen ehtona. Tapauksen osalta huomionarvoisena on esitetty käsittelyn yhteydessä, että osituksen lopputuloksen kohtuullistamisen vaatiminen on mahdollista myös osituksen moiteajan päätyttyä tietyissä tilanteissa. Kohtuullistamista voidaan tällöin vaatia kohtuullisessa ajassa johtuen jälkikäteen ilmenneestä seikasta, jonka vuoksi puolisoiden tekemää sopimusta voidaan pitää kohtuuttomana.
Pesänjakaja oli toimittanut A:n ja B:n välisen osituksen alun perin vuonna 1991 niin, että hän oli katsonut A:n omistavan puolet Asunto Oy X:n tietyn huoneiston hallintaan oikeuttavista osakkeista, minkä lisäksi A ja B olivat sopineet keskenään, että osakkeiden arvo olisi 450 000 markkaa. A:n oli osituspäätöksen mukaan tullut suorittaa B:lle tasinkoa 131 219,63 markkaa. A oli moittinut ositusta vaatien pesänjakajan tekemän päätöksen osittaista kumoamista ja vaatinut toimituksen sovittelua avioliittolain nojalla niin, ettei tasingonmaksuvelvollisuutta olisi. Hovioikeus oli hylännyt A:n moitekanteen vuonna 1992, eikä korkein oikeus ollut myöntänyt hovioikeuden päätöksestä vuonna 1993 valituslupaa A:lle. Asunto Oy X:n mainitut osakkeet oli myyty vuonna 1993 pakkohuutokaupalla niin, että niiden kauppahinta oli ollut 183 000 markkaa. Esitellyt tapahtumat edelsivät A:n käräjäoikeudelle tekemää kannetta ja nyt käsiteltävää tapausta.
A vaati uudessa kanteessaan asunto-osakkeiden arvosta tehdyn sopimuksen kohtuullistamista lain varallisuusoikeudellisista oikeustoimista nojalla, eli eri perustein kuin toimitetun osituksen jälkeen osituksen sovittelua avioliittolain nojalla vaatiessaan. A vaati, että hänelle määrättyä tasingonmaksuvelvollisuutta alennettaisiin, vedoten asunto-osakkeiden arvoon kohdistuneeseen erehdykseensä, minkä vuoksi A:lla oli ollut vähemmän varallisuutta kuin, mitä sopimuksentekohetkellä oli ollut mahdollista ymmärtää. B vastasi kanteeseen vaatien ensisijaisesti kanteen tutkimatta jättämistä, vedoten muun muassa osituksen luonteeseen pesänjakajan päätöksenä, jota ei tulisi pitää asianosaisten moitteenvaraisena sopimuksena. Toissijaisesti B vaati, että A:n kanne hylätään. Käräjäoikeus katsoi pesänjakajan osituskirjaan tekemistä merkinnöistä ilmenevän A:n ja B:n sopineen keskenään huoneiston arvosta ja huomioi, ettei huoneiston arvoa oltu lainkaan käsitelty moiteoikeudenkäynnissä, joka osituksen jälkeen oli toimitettu.
Käräjäoikeuden mukaan kannetta ei oltu sidottu määräaikaan, kun kyse oli asianosaisten kesken tekemän sopimuksen kohtuullistamisesta lain varallisuusoikeudellisista oikeustoimista nojalla. Kanne oli käräjäoikeuden mukaan mahdollista tutkia, eikä kyse ollut näin ollen pesänjakajan tekemästä, vain osituksen moitekanteen yhteydessä mahdollisesti moitittavasta, päätöksestä. Käräjäoikeuden mukaan tilanteessa voitiin pitää olennaisena sitä hetkeä, jona A oli tullut tietoiseksi asunnon poikkeavasta käyvästä hinnasta eli erehdyksestään. Kanne olisi tullut käräjäoikeuden mukaan nostaa kohtuullisessa ajassa kyseisestä ajankohdasta. Käräjäoikeus huomioi, että vaikka A oli väittänyt olleensa tietämätön asunnon todellisesta arvosta moiteoikeudenkäynnin aikana, oli hänellä ollut apunaan lakimies, minkä lisäksi arvolla oli ollut olennaisesti merkitystä siihen, minkä suuruiseksi A:n tasingonmaksuvelvollisuus oli muodostunut. Vaikka asunto oli vuonna 1992 ollut myös myynnissä 410 000 markan ja toisella kerralla 310 000 markan hinnasta, oli A:n kanne nostettu vasta vuonna 1997. Käräjäoikeuden mukaan kannetta ei näin ollen oltu nostettu kohtuullisena pidettävässä ajassa, minkä vuoksi A:n osoittama passiivisuus voitiin tulkita sopimuksen hyväksymistä ilmentäväksi. Käräjäoikeus päätyi hylkäämään A:n kanteen mainituin perustein.
Tapauksen käsittely jatkui A:n valittaessa käräjäoikeuden antamasta tuomiosta hovioikeuteen. Hovioikeus katsoi pesänjakajan toimittaneen A:n ja B:n välillä osituksen vuonna 1991, jolloin A oli velvoitettu suorittamaan tasinkoa B:lle. Kun A ei ollut esittänyt sovitteluvaatimusta moitekanteelle tarkoitetun määräajan sisällä, piti hovioikeus kannetta vanhentuneena, eikä muuttanut käräjäoikeuden antamaa tuomiota lopputulokseltaan.
Tapauksen käsittely korkeimmassa oikeudessa
Tapauksen käsittely jatkui edelleen korkeimmassa oikeudessa, jonne A:lle myönnettiin valituslupa. A vaati hovioikeuden tuomion kumoamista sekä kanteensa hyväksymistä, mitä B puolestaan vastusti kanteen hylkäämistä puoltaen. Korkein oikeus huomioi, että pesänjakajan toimittamaa ositusta tulee avioliittolain mukaan moittia kuuden kuukauden aikana siitä, kun ositus on toimitettu, minkä lisäksi pesänjakajan velvollisuuksiin kuuluu perintökaaren mukaan pyrkiä sovinnon aikaansaamiseen asianosaisten kesken. Osapuolten välillä aikaansaadun sopimuksen katsottiin sitovan pesänjakajaa ositusta toimitettaessa niin, että toimitus voitaisiin kuitenkin katsoa sekä menettelyllisesti että muodollisesti pesänjakajan suorittamaksi toimitusositukseksi, jota tulee moittia kuuden kuukauden määräajassa. Korkein oikeus huomioi kuitenkin myös sen, että A vaati kohtuullistettavaksi nimenomaisesti hänen ja B:n välillä tehtyä sopimusta, jolloin mainittu määräaika ei tulisi noudatettavaksi.
Korkein oikeus totesi, ettei avioliittolain sovittelusäännösten nojalla olisi ollut mahdollista korjata sen luonteista virheellisyyttä, josta A:n kanteessa oli kyse. Kuuden kuukauden moiteajan estämättä katsottiin pidetyn mahdollisena julistaa lainvoimainen toimitusositus kanteen myötä pätemättömäksi johtuen määräajan umpeen kuluttua ilmenneestä pätemättömyysperusteesta. Mainitun katsottiin voivan soveltua myös käsiteltävänä olleen kaltaiseen tilanteeseen, jossa toimitusosituksen pohjana oli ollut osapuolten välinen sopimus ja myöhemmin ilmenneet seikat olivat johtaneet osituksen lopputuloksen kohtuuttomuuteen. Moiteajan jälkeen tehtävän ositukseen puuttumisen katsottiin kuitenkin vaativan tällöin vaatimuksen perustumista joko vasta moiteajan umpeen kuluttua ilmenneisiin tai moiteaikana vetoamismahdollisuuden ulkopuolella olleisiin olennaisiin seikkoihin. Myös mainitunkaltaisen tilanteen osalta korkein oikeus painotti kanteen nostamista kohtuullisessa ajassa osituksen perusteita rasittavaa seikkaa koskevasta tietoisuudesta.
Korkein oikeus katsoi, ettei A ollut väittänyt lainkaan jonkin pätemättömyysperusteen rasittaneen ositusta, A:n vedotessa ainoastaan erehdykseensä asunto-osakkeiden arvosta. Korkeimman oikeuden mukaan luotettavaa selvitystä koskien asunto-osakkeiden todellista arvoa ositushetkellä ei oltu saatu, minkä lisäksi A oli nostanut kanteen kuuden vuoden kuluttua osituksesta ja yli kolmen ja puolen vuoden kuluttua myös siitä ajankohdasta, josta myönsi itse olleensa tietoinen kanteen perusteesta. Korkeimman oikeuden mukaan ei näin ollen oltu näytetty, että tarkasteltavaa sopimusta olisi rasittanut sellainen seikka, jonka vuoksi ositus olisi ollut kohtuuton ja johon olisi tullut olla mahdollista vedota vasta useamman vuoden kuluttua sitä koskevasta tiedon saannista. Korkein oikeus ei muuttanut hovioikeuden antaman tuomion lopputulosta.
Tapauksen käsittelyn osalta voidaan yleisesti ottaen huomioida se, miten kanteen nostamista koskevan ajan kohtuullisuusvaatimusta on kyseisenkaltaisessa tilanteessa tulkittu. Toisaalta käsittelyssä korostuu myös se, millainen painoarvo osapuolten välillä tehdylle sopimukselle sisältöineen voidaan ositusta toimitettaessa ja toimituksen jälkeen kohtuullisuutta arvioitaessa antaa.
Aiheeseen liittyvät tapaukset
Selaa lakitietoa