» Lakipuhelin neuvoo - Soita 0600 12 450 »
Tapauksessa A ja B olivat päätyneet avioeroon. Tuomioistuin oli tuominnut heidät avioeroon ja määrännyt vaimon, B, oikeudeksi jäädä asumaan asuntoon, joka oli ollut puolisoiden yhteinen koti ja jonka omistajana oli aviomies, A. Oikeudellisena kysymyksenä tapauksessa oli se, että onko aviomiehellä oikeutta saada osituksessa kohtuullinen asumiskorvaus vaimoltaan.
B nosti käräjäoikeudessa kanteen entiselle miehelleen A:lle vaatien asumiskorvauksen hylkäämistä siltä ajalta, kun pesänjakaja oli toimittanut omaisuuden osituksen avipuolisoiden välillä. Omaisuuden ositus oli toimitettu 27.4.1993 ja aviopari oli tuomitu avioeroon 30.3.1992. Avioero sai lainvoiman 14.10.1992. A totesi, että hän oli saanut ositusksessa Asunto Oy:n osakkeet ja ne oikeuttivat 185,5 neliömetrin suuruisen, puolisoiden yhteisenä kotina olleen huoneiston hallintaan. Kihlakunnanoikeus oli kuitenkin katsonut B:n olevan enemmän asunnon tarpeessa ja oikeuttanut B:n jäämään toistaiseksi huoneistoon. Pesänjakajan mukaan B oli velvollinen suorittamaan asumiskorvausta A:lle 7000 markkaa kuukaudessa, siihen saakka, kunnes B vapauttaisi asunnon takaisin A:n hallintaan. B vetosi siihen, että hänen tulonsa ovat vain 2500 markkaa kuukaudessa ja että avioliittolain mukaan säännös puolison käyttöoikeudesta asuntoon on tarkoitus suojata sitä puolisoa, joka on enemmän asunnon tarpeessa. B katsoi kohtuulliseksi asumiskorvauksen määräksi 600 markkaa kuukaudessa. B vaat, että hänet vapautettaisiin velvollisuudesta suorittaa A:lle asumiskorvausta.
A kiisti B:n kanteen. A katsoi, että näin ollen B saisi perusteetonta etua A:n kustannuksella. A huomautti, että asunnon käypä vuokra oli jopa 9800 markkaa kuukaudessa. Käräjäoikeus totesi, että avioliittolaista ei löydy kohtaa jonka mukaan puolison käyttöoikeus voisi olla vastikkeeton. Käräjäoikeus piti pesänjakajan määräämää 7000 markkaa kohtuullisena. Käräjäoikeus hylkäsi B:n kanteen.
Sekä A että B valittivat hovioikeuteen. Hovioikeus ei kuitenkaan muuttanut käräjäoikeuden päätöstä vaan totesi vain, että B on velvollinen maksamaan asumiskorvausta A:lle 14.10.1992 lukien, eli siis avioeron lainvoimaisesta päätöksestä alkaen. B valitti korkeimpaan oikeuteen ja vaati kanteensa hyväksymistä siten, että hänet vapautettaisiin velvollisuudesta suorittaa asumiskorvausta tai, että ainakin asumiskorvauksen määrää alennattaisiin.
KKO katsoi, että B oli saanut taloudellista hyötyä A:n asunnon käyttämisestä. KKO viittasi aiempaan tuomioonsa KKO:1974:64 ja totesi, että nyt käsillä oleva tapaus eroaa siitä, että puolison asunnon käyttöoikeus ei perustunut tuomioistuimen päätökseen vaan pesänjakajan määräykseen. Tämän vuoksi korvausvelvollisuutta tuli arvioida eri tavalla. KKO toteaa, että pesänjakaja on saanut velvoitaa B:n maksamaan asumiskorvausta vain osituspäivään saakka. Sen vuoksi B ei ole velvollinen maksamaan osituspäivän jälkeiseltä ajalta.
KKO lisäksi katsoo A:n ja B:n varallisuusasemaa ja totesi niiden osalta, että kohtuulliseksi asumiskorvauksen määräksi katsotaan 5000 markkaa. KKO muutti hovioikeuden tuomioa siten, että B vapautettiin maksamasta asumiskorvausta osituspäivän jälkeiseltä ajalta ja myös asumiskorvauksen määrää alennettiin.
Aiheeseen liittyvät tapaukset
Selaa lakitietoa