Minilex - Lakipuhelin

Irtisanotun takaisinottovelvollisuus

» Lakipuhelin neuvoo - Soita 0600 12 450 »

Irtisanotun takaisinottovelvollisuus on keskeinen työnantajaa koskeva velvollisuus, joka poikkeaa muista oikeuksista ja velvollisuuksista siten, että se konkretisoituu vasta työsuhteen päätyttyä.

Kun työsuhde on päättynyt tuotannollisin tai taloudellisin perustein tai saneerausmenettelyn yhteydessä, on työnantajalla takaisinottovelvollisuus. Kyse on siis henkilön irtisanomisesta muusta kuin henkilöön liittyvästä syystä, ja tällöin työnantajalla on velvollisuus tarjota edelleen työtä hakevalle entiselle työntekijälleen sellaisia tehtäviä, jotka avautuvat neljän kuukauden kuluessa työsuhteen päättymisestä. Takaisinottovelvollisuus koskee samaa tai samankaltaista tehtävää, jota irtisanottu työntekijä oli aiemmin työkseen tehnyt. Takaisinottoaika on kuitenkin neljän kuukauden sijasta kuusi kuukautta, jos työsuhde on ennen päättymistään jatkunut keskeytyksettä vähintään 12 vuotta. Lisäedellytyksenä takaisinottovelvollisuudelle on, että työnantaja todella tarvitsee työntekijöitä, eli että tarjottaviin tehtäviin on aito lisätyövoiman tarve.

Käytännössä siis takaisinottovelvollisuus tarkoittaa irtisanotun työntekijän etuoikeutta tarjolla olevaan työhön verrattuna työnantajayrityksen ulkopuolisiin työnhakijoihin. Etusijaa ei kuitenkaan synny vielä työsuhteessa oleviin työntekijöihin nähden, ja siten esimerkiksi lomautetulla työntekijällä on etusija irtisanottuun aikaisempaan työntekijään nähden. 

Jotta työnhakija kuuluisi kyseisen velvoitteen piiriin, on hänen oltava ilmoittautunut työnhakijaksi työ- ja elinkeinotoimistoon. Työttömänä ei kuitenkaan tarvitse olla, vaan pelkkä työnhakijaksi ilmoittautuminen riittää. Työnantaja täyttää takaisinottovelvoitteensa tiedustelemalla paikalliselta työ- ja elinkeinotoimistolta, onko irtisanottuja työntekijöitä työnhakijoina. Irtisanottujen työntekijöiden keskinäisestä etuoikeudesta työhön ei ole säädetty laissa.

» Suomen suurin lakipalvelu auttaa - Soita 0600 12 450 »


Vinkit

- Kyse on irtisanotun työntekijän etuoikeudesta tarjolla olevaan työhön tietyin edellytyksin.

- Lakipuhelin neuvoo aamusta iltaan joka päivä -


Pyydä tarjous lakipalvelusta

 

Jätä sitomaton tarjouspyyntö lakimiehen palkkaamiseksi




Lakimiehet käsittelevät tietojasi luottamuksellisesti, eikä niitä tallenneta
Minilex.fi-palveluun.


 


Selvitämme maksutta, tarvitseeko sinun maksaa lakikulujasi

Tiesitkö, että monissa asioissa lakikulusi ovat katettavissa kotivakuutuksen oikeusturvavakuutuksesta tai julkisesta oikeusavusta. Usein lakikulut voidaan myös vaatia vastapuolen maksettavaksi.

Lähettämällä yllä olevan tarjouspyynnön tai soittamalla asiakaspalveluun 0400 4111 43 saat:

  • maksuttoman selvityksen lakikuluistasi
  • maksuttoman alkukartoituksen asiaasi
  • halutessasi asiaasi erikoistuneen juristin maan kattavasta, laajasta juristiverkostosta.

Jos tarvitset vain lakineuvontaa, niin soitathan lakipuhelimeen 0600 12 450. Asiakaspalvelu ei anna lakineuvoja.

Aiheeseen liittyvät artikkelit


 

Selaa lakitietoa

 

[chatbot]