Minilex - Lakipuhelin

Päättämisen seuraamukset: Korvauksen suorittaminen

» Lakipuhelin neuvoo - Soita 0600 12 450 »

Työsopimuksen perusteettoman päättämisen vuoksi työnantaja on velvollinen maksamaan työntekijälle korvausta. Samoin myös työntekijä on velvollinen maksamaan korvausta työnantajalle, mikäli hän on päättänyt työsuhteensa työsopimuslain vastaisesti. Yhtenäisen korvausjärjestelmän mukaisesti työsuhteen perusteettomasta päättämisestä voidaan maksaa korvausta riippumatta siitä, millä perusteella työsopimus on päätetty.

Milloin maksetaan korvausta?

Korvaus työsopimuksen perusteettomasta päättämisestä voidaan maksaa silloin, jos työnantaja on irtisanonut työsopimuksen esimerkiksi ilman taloudellisia tai tuotannollisia syitä. Lisäksi työnantaja voi joutua maksamaan korvausta, jos työnantaja on purkanut työsopimuksen ilman laillista perustetta, tai jos työnantaja on pitänyt työsopimusta purkautuneena ilman laillista perustetta. Korvaus työsopimuksen päättämisestä voidaan maksaa myös silloin, jos työntekijä on purkanut työsopimuksen työnantajan vakavan rikkeen takia. 

Korvauksen määrä?

Korvauksen määrä rajautuu korvausasteikon mukaisten vähimmäis- ja enimmäisrajojen mukaisesti. Tietyissä tapauksissa vähimmäismäärää ei kuitenkaan sovelleta. Korvauksen suuruuteen puolestaan voi vaikuttaa useita eri seikkoja, joiden keskinäinen painoarvo on arvioitava aina tapauskohtaisesti. Keskeisin seikka, joka vaikuttaa korvauksen mittaamiseen, on yleensä työttömyyden kesto ja siitä aiheutuva ansionmenetys. Työttömyyden kestossa arvioitavaksi voi tulla työttömyysaika ennen korvauksen määräämistä ja myös arvioitu työttömyyden kestoaika korvauksen määräämisen jälkeenkin. Toisaalta esimerkiksi työttömyyden kestolla ja työnantajan menettelyllä on oltava syy-yhteys. Muita korvauksen määrään vähentävästi tai lisäävästi vaikuttavia seikkoja ovat mm. työntekijän ikä ja mahdollisuudet saada muuta ammattiaan tai koulutustaan vastaavaa työtä.Korvauksen määrää saattavat pienentää erityisesti eräät seikat, esimerkiksi työntekijän provosoiva käyttäytyminen. 

Hyvitys

Perusteettomasta päättämisestä maksettavan korvauksen lisäksi työnantaja voi joutua maksamaan työntekijälle hyvitystä, jos irtisanominen on tapahtunut esimerkiksi tasa-arvolain vastaisesti taikka syrjinnän kieltoa rikkoen.

» Suomen suurin lakipalvelu auttaa - Soita 0600 12 450 »


Vinkit

  • Lisätietoja korvauksen määrään vaikuttavista seikoista voit kysyä lakimiehiltämme.
  • Korvausasteikosta voit lukea lisää sitä koskevasta artikkelistamme.

- Lakipuhelin neuvoo aamusta iltaan joka päivä -


Pyydä tarjous lakipalvelusta

 

Jätä sitomaton tarjouspyyntö lakimiehen palkkaamiseksi




Lakimiehet käsittelevät tietojasi luottamuksellisesti, eikä niitä tallenneta
Minilex.fi-palveluun.


 


Selvitämme maksutta, tarvitseeko sinun maksaa lakikulujasi

Tiesitkö, että monissa asioissa lakikulusi ovat katettavissa kotivakuutuksen oikeusturvavakuutuksesta tai julkisesta oikeusavusta. Usein lakikulut voidaan myös vaatia vastapuolen maksettavaksi.

Lähettämällä yllä olevan tarjouspyynnön tai soittamalla asiakaspalveluun 0400 4111 43 saat:

  • maksuttoman selvityksen lakikuluistasi
  • maksuttoman alkukartoituksen asiaasi
  • halutessasi asiaasi erikoistuneen juristin maan kattavasta, laajasta juristiverkostosta.

Jos tarvitset vain lakineuvontaa, niin soitathan lakipuhelimeen 0600 12 450. Asiakaspalvelu ei anna lakineuvoja.

Aiheeseen liittyvät artikkelit


 

Selaa lakitietoa

 

[chatbot]