» Lakipuhelin neuvoo - Soita 0600 12 450 »
Tapauksessa lesken kuolleen puolison ja tämän edellisen puolison kuolinpesille oli pesänselvittäjäksi ja -jakajaksi määrätty Y, joka nosti kanteen leskeä vastaan saadakseen tämän lähtemään asunnosta häädön uhalla. Lisäksi Y vaati leskeä suorittamaan kuolinpesille korvausta asunnon, johon kuolinpesillä oli yhtä suuret omistusosuudet, käytöstä. Leski oli ilmoittanut miehensä kuoleman jälkeen käyttävänsä perintökaaren 3 luvun 1 a §:n mukaista lesken hallintaoikeutta tähän asuntoon, vaikka asunto ei ollut ehtinyt olla puolisoiden yhteinen koti ennen puolison kuolemaa.
Käräjäoikeus katsoi, että asunnon hallinnan siirtäminen, siihen kuuluva häätömääräys ja korvaus asunnon käytöstä liittyivät lesken hallintaoikeuteen, ja nämä kysymykset oli ratkaistava osituksessa ja perinnönjaossa. Pesänjakajalla oli lesken hallintaoikeudesta ensisijainen ratkaisuvalta, kun pesänjakaja oli määrätty. Koska ositusta ja perinnönjakoa ei ollut tehty, ei voitu määrätä kanteessa esitetyistä vaatimuksista. Käräjäoikeus katsoi myös, ettei lesken vetoamista lesken hallintaoikeuteen voitu pitää ilmeisen perusteettomana, koska avioliiton ja tosiasiallisen puolisoiden yhdessä asumisen johdosta hallintaoikeuden perustunnusmerkit olivat olemassa. Käräjäoikeus hylkäsi kanteen, koska se katsoi, ettei olisi voinut tehdä asiassa ennakkoratkaisua osituksen ja jaon ollessa pesänjakajan ilmoittamin tavoin kesken.
Hovioikeus arvioi asiaa toisin. Kysymyksellä väitetystä hallintaoikeudesta oli sen mukaan asiassa erityinen merkitys, koska pesänjakaja ei ollut lesken menettelyn johdosta voinut ryhtyä tarpeellisiin toimiin asunnon realisoimiseksi ositusten ja perinnönjakojen suorittamiseksi. Koska pesänjakajalla ei myöskään ollut toimivaltaa ryhtyä toimenpiteisiin lesken häätämiseksi asunnosta, oli Y:llä ollut oikeudellinen tarve saattaa lesken väitettyä hallintaoikeutta ja häätöä koskeva, luonteeltaan kiireellinen kysymys perintökaaren 19 luvun 13 §:n nojalla tuomioistuimen ratkaistavaksi kuolinpesien saattamiseksi jakokuntoon sekä ositusten ja perinnönjakojen toimittamiseksi. Perintökaaren 3 luvun 1 a §:n säännöksellä ei hovioikeuden mukaan ollut mahdollista antaa eloonjääneelle puolisolle suojaa tilanteessa, jossa puolisot eivät olleet omistaneet yhteisenä kotina käytettyä asuntoa. Eloonjääneellä puolisolla oli tilanteessa kuitenkin mahdollisuus perintökaaren mukaisiin oikeussuojakeinoihin sekä muun muassa perintökaaren 8 luvun 2 §:n nojalla mahdollisuus vaatia avustusta. Hovioikeus velvoitti lesken palauttamaan asunnon kuolinpesien hallintaan. Hän ei ollut esittänyt sellaisia syitä ja perusteita, joiden vuoksi häätöä olisi voitu pitää aiheettomana tai kohtuuttomana. Lausumillaan perusteilla hovioikeus jätti asumiskorvausta koskevan vaatimuksen tutkimatta.
Korkein oikeus päätyi eri lopputulokseen kuin hovioikeus. Sen mukaan pesänjakaja oli velvollinen itse ratkaisemaan ositukseen ja perinnönjakoon liittyvät toimivaltaansa kuuluvat kysymykset, eikä hän siten voinut siirtää niitä tuomioistuimen arvioitavaksi esimerkiksi kuolinpesän puolesta esittämänsä häätövaatimuksen esikysymyksenä, eikä toisaalta tuomioistuin voinut ratkaista tällaista vaatimusta pesänjakajan ositusta ja perinnönjakoa koskevien alustavien arvioiden perusteella. Koska Y ei ollut suorittanut osituksia kuolinpesissä eikä myöskään ratkaissut toimivaltaansa kuuluvaa lesken vaatimusta oikeudesta pitää hallinnassaan tuolloin kuolinpesien yhteisomistuksessa olleiden osakkeiden nojalla hallittavaa huoneistoa, ei ollut edellytyksiä todeta, että huoneiston hallinta oli oikeudetonta. Siten myöskään edellytyksiä huoneiston oikeudettomaan hallintaan perustuvan häätövaatimuksen ja siihen liittyvän sivuvaatimuksen tutkimiselle ei ollut. Käräjäoikeuden ja hovioikeuden tuomiot kumottiin ja kanne jätettiin tutkimatta.
Aiheeseen liittyvät tapaukset
Selaa lakitietoa