Minilex - Lakipuhelin

Testamentinsaajalla on riidanalaisesta oikeudestaan huolimatta oikeus hakea pesänselvittäjän ja -jakajan määräämistä – KKO:2007:99

» Lakipuhelin neuvoo - Soita 0600 12 450 »

  • Pesänselvitys
    Perinnönjako

Perittävä oli tehnyt yleistestamentin A:n hyväksi. A haki pesänselvittäjän ja -jakajan määräämistä testamenttiin vedoten. Perittävän leski väitti, että perittävä oli peruuttanut testamentin, koska sitä ei ollut löytynyt ja vastusti pesänselvittäjän ja -jakajan määräämistä koskevaa hakemusta. A:lla oli ainoastaan valokopio perittävän tekemästä testamentista, muttei alkuperäistä testamenttia. Käräjäoikeus totesi, että yleisjälkisäädöksen eli testamentin saaja katsotaan kuolinpesän osakkaaksi vaikka hänen oikeutensa olisi riidanalainen. Yleistestamentin saajalla oli oikeus hakea pesänselvittäjän ja -jakajan määräämistä. Hovioikeudessa todettiin että perittävä oli laatinut ja allekirjoittanut testamentin, jolla testamentattiin omaisuus A:n hyväksi. Leski väitti, että perittävä oli peruuttanut testamentin hävittämällä sen. Oikeus yleistestamenttiin oli tullut riidanalaiseksi, mutta siitä huolimatta perintökaaren mukaan yleistestamentin saajat ovat kuolipesän osakkaita, ja heillä on oikeus vaatia pesänselvittäjän ja jakajan määräämistä. Hovi ei siis muuttanut käräjäoikeuden tuomiota.

Leski valitti Korkeimpaan oikeuteen ja vaati hovioikeuden tuomion kumoamista ja A:n hakemuksen hylkäämistä. Korkein oikeus totesi samaa kuin alemmat oikeudet, eli yleisjälkisäädöksen saaja on kuolinpesän osakas, vaikka hänen oikeutensa olisi riidanalainen. Pesänjakajan hakemisen määrääminen on senkin puolesta perusteltua, että pesänjakajan tehtävänä on ratkaista perinnönjakoon liittyvät riitaisat kysymykset. Pääsäännöstä voidaan kuitenkin poiketa, koska pesänselvittäjän hallinnon kustannukset maksetaan pesän varoista. Jos on selvää, että hakijalla ei ole oikeutta kuolinpesään tai jos hän toimii ilmeisessä väärinkäyttötarkoituksessa, voidaan pääsäännöstä poiketa.

A on esittänyt valokopion perittävän tekemästä testamentista. Leski on väittänyt, että perittävä on hävittänyt alkuperäinen testamenttinsa ja siten peruuttanut sen. Merkitystä on sillä, onko testamentti hävinnyt ja jos on, onko perittävä tarkoittanut hävittää testamentin vai ei. Jos perittävän testamentti on hävinnyt perittävän tahtomatta, A:lla voi olla valokopion tarkoittama oikeus. Tapauksessa ei ole selvää, että A:lla ei ole testamentissa ilmenevää oikeutta, joten Korkein oikeus katsoi, että edellytyksiä hylätä A:n hakemus pesänselvittäjän ja -jakajan määräämiseen ei ole. Hovioikeuden tuomiota ei muutettu.


Pyydä tarjous lakipalvelusta

 

Jätä sitomaton tarjouspyyntö lakimiehen palkkaamiseksi




Lakimiehet käsittelevät tietojasi luottamuksellisesti, eikä niitä tallenneta
Minilex.fi-palveluun.


 


 

Selaa lakitietoa

 

[chatbot]