Laki- ja rikosuutiset

07.05.2018

Hallitus antoi 14.12.2017 esityksen eduskunnalle vaihtelevaa työaikaa noudattavan työntekijän asemaa parantavaksi lainsäädännöksi ja asiaa koskien saatiin mietintö myös työelämä- ja tasa-arvovaliokunnalta. Eduskunta hyväksyi lakiesityksen 4.5.2018.

07.05.2018

Apulaisoikeuskanslerin sijainen antoi 27.4.2018 kantelun johdosta päätöksen muun muassa yhdenvertaisuusvaltuutetun viestintään liittyen. Apulaisoikeuskanslerin sijaisen näkemyksessä painotettiin valtuutetun eri tehtävien toisistaan erottelua viestinnässä.

06.05.2018

Hallitus antoi 3.5.2018 esityksen eduskunnalle laiksi, jolla muutettaisiin EU-ympäristömerkistä annettua lakia. Muutosten olisi tarkoitus tulla voimaan 1.7.2018 alkaen.

06.05.2018

Vuoden 2018 alussa tuli voimaan vankien taloudellisia etuuksia koskevia muutoksia. Muutokset koskevat vankien oikeutta käyttörahaan ja toimintarahaan. Sekä vangit että tutkintavangit saavat vankilassaoloajaltaan vähintään päivittäistä käyttörahaa.

06.05.2018

Eduskunnan käsiteltävänä on vammaisten palveluja koskeva kansalaisaloite. Ei myytävänä -nimeä kantava kansalaisaloite koskee vammaispalveluiden kilpailuttamiseen liittyviä epäkohtia, jotka heijastuvat palvelua tarvitsevien elämään.

06.05.2018

Varakkaan avioparin miljoonaomaisuudesta käyty testamenttiriita tuomioistuimissa johti testamentin julistamiseen pätemättömäksi.

06.05.2018

Vuoden 2019 alusta alkaen tutkintavankeudelle tulee kaksi uutta vaihtoehtoista pakkokeinoa: tehostettu matkustuskielto ja tutkinta-aresti. Uudistuksella vastataan tarpeeseen lisätä tutkintavankeuden tehokkaasti valvottuja vaihtoehtoja.

06.05.2018

Kansanedustajien sopeutumiseläkettä koskeva kansalaisaloite tuli eduskunnan käsiteltäväksi viime maaliskuussa.

06.05.2018

Eduskunta hylkäsi 4.5.2018 kansalaisaloitteeseen sisältyneen ehdotuksen eutanasian sallimisesta. Kansalaisaloite ”Eutanasia-aloite hyvän kuoleman puolesta” tuli vireille 7.11.2016 ja sai taakseen yhteensä 63 078 vahvistettua kannatusilmoitusta, eli kansalaisaloitetta tukevaa allekirjoitusta.

06.05.2018

Kela kertoi tuoreimmassa tiedotteessaan, kuinka julkisuudessa kiivaan keskustelun herättänyt aktiivimalli on käytännössä vaikuttanut työnhakijoihin. Huhtikuussa päättyneellä tarkastelujaksolla työttömyysetuutta maksettiin 177 871 henkilölle.