Vuoden 2018 alussa tuli voimaan vankien taloudellisia etuuksia koskevia muutoksia. Muutokset koskevat vankien oikeutta käyttörahaan ja toimintarahaan. Sekä vangit että tutkintavangit saavat vankilassaoloajaltaan vähintään päivittäistä käyttörahaa.
Vangin ja tutkintavangin asemasta ja oikeuksista säädetään vankeuslaissa ja tutkintavankeuslaissa. Molempiin lakeihin tuli muutoksia vuoden alusta lukien. Vangille ja tutkintavangille maksetaan vankeuden toimeenpanon ajalta käyttörahaa, jonka suuruus on 1,60 euroa päivässä. Käyttörahaa ei kuitenkaan makseta koevapaudessa eikä ehdollisessa vapaudessa oleville. Vangin osallistuminen toimintaan ei vaikuta käyttörahan maksuun.
Vangeille voidaan maksaa myös eri suuruista toimintarahaa käyttörahan lisäksi. Vankilan eri toimintoihin osallistuville vangeille maksetaan toimintaan osallistumispäiviltä toimintarahaa. Toimintarahan suuruus on 3,01 euroa, 4,62 euroa tai 7,35 euroa toimintapäivältä riippuen toiminnasta, johon vanki osallistuu. Ylin toimintarahaluokka on käytössä vain avolaitoksissa ja alin ainoastaan suljetuissa laitoksissa. Keskimmäinen toimintarahaluokka on käytössä kaikissa vankiloissa ja avolaitoksissa. Toimintarahan lisäksi vanki saa käyttörahan.
Toimintarahaluokan taso määräytyy ensi sijassa rangaistusajan suunnitelman tavoitteiden etenemisen perusteella. Vangille laaditaan henkilökohtainen rangaistusajan suunnitelma. Toimintaan osallistumisen säännöllisyys ja kesto voivat olla myös perusteita korkeammalle toimintarahaluokalle.
Myös vangeille maksettavaan avolaitospalkkaan tuli muutoksia. Vuoden alusta lähtien avolaitospalkkaa maksetaan vain muun kuin Rikosseuraamuslaitoksen lukuun tehtävästä avolaitostyöstä. Vankilan lukuun tehtävässä avolaitostyössä saa jatkossa toimintarajaa avovankilapalkan asemasta. Vankilan lukuun työtä tekevien vankien nettoansiot putosivat lainmuutoksen takia. Palkkaluokat ovat 4,70 euroa ja 5 euroa tunnilta, jonka määräytymiseen vaikuttavat työn vaativuus ja vangin henkilökohtainen suoriutuminen.
Palkkaa saava vanki ei kuitenkaan enää maksa ruoka- ja ylläpitokustannuksia vankilalle, mikä osaltaan parantaa vangin taloutta. Myös vangille maksettavan ruokarahan suuruus nousi vuoden 2018 alusta. Ruokarahan suuruus on 7,60 euroa ja se maksetaan, jos vankila ei tarjoa vangeille ruokaa eikä hanki asuinosastoilla valmistettavien aterioiden raaka-aineita.
Nykyisin vangeilla on käytössä henkilökohtaiset vankitilit ja maksukortit. Käyttöraha, toimintaraha ja palkka maksetaan vangin maksukortille tai vangin pankkitilille vähintään kerran kuukaudessa.
- Kirjaudu tai rekisteröidy kommentoidaksesi