Asiassa oli kyse siitä, oliko A:lta testamentintekohetkellä puuttunut riittävä kyky itsenäiseen tahdonmuodostukseen ja oliko puute vaikuttanut testamentin muodostamiseen.
Laki- ja rikosuutiset
Maija Sakslin, apulaisoikeusasiamies, kiinnitti huomiota väestötietojärjestelmän lokitietoja koskeneeseen tietopyyntöön liittyneisiin viivästyksiin ja puutteisiin. Asian käsittely ei noudattanut täydellisesti lakia ja viivästys asiassa oli aiheeton.
Uudessa hovioikeuden ratkaisussa oli syntynyt syrjintäolettama, sillä työsuhteen päättämiselle ei ollut näytetty olevan muita syitä kuin kantajan sairastama 1-tyypin diabetes.
Uudistuksen on tarkoitus tulla voimaan alkuvuonna 2019. Hallitus on antanut nuohousta koskevan esityksen eduskunnalle 9.5.2018.
Vuonna 2016 säädetty uusi tupakkalaki sisältää tupakointikieltoja ja –rajoituksia koskevaa sääntelyä. Osa tästä sääntelystä astuu voimaan 20. toukokuuta 2018, kun uuden tupakkalain siirtymäajat päättyvät.
Lakiuudistus ajoneuvolakiin, joka koskee pääasiassa katsastamista, tulee voimaan 20.5.2018. Uudistuksen tarkoituksena on täytäntöönpanna EU-direktiivit ja selventää katsastamisen sanamuotoja laissa.
Eduskunta hyväksyi viime perjantaina (4.5.2018.) lakiesityksen, jonka tavoitteena on parantaa vaihtelevaa työaikaa noudattavan työntekijän asemaa. Lakimuutoksen taustalla on vuonna 2015 eduskunnalle jätetty kansalaisaloite, jossa vaadittiin nollatuntisopimusten kieltämistä.
Apulaisoikeuskanslerin sijainen antoi 26.4.2018 päätöksen kantelun johdosta. Kantelu koski muun muassa Potilasvakuutuskeskuksen antaman päätöksen perustelemista, asianosaisen kuulemista ja asian käsittelyn viivästymistä.
Apulaisoikeusasiamies antoi 24.4.2018 ratkaisun kantelun johdosta. Kantelu koski Väestörekisterikeskuksen menettelyä keskukselle esitettyyn tietopyyntöön vastaamisen osalta. Apulaisoikeusasiamies katsoi Väestörekisterikeskuksen menettelyssä olleen puutteita ja viivästyksiä.
Vastaaja oli tuomittu Käräjäoikeudessa syyttäjän toissijaisen syytteen mukaisesti vammantuottamuksesta. KO:n mukaan vastaaja oli aiheuttanut A:lle ruumiinvamman huolimattomuudestaan. Ruumiinvamma ei ollut vähäinen. Vastaajan heittämästä posliinikupista oli osunut osia A:ta päähän ja olkapäähän.