Vaasan hovioikeus päätyi toisin kuin käräjäoikeus siihen ratkaisuun, että A:lle syyksi luettujen rikosten vakavuus ja rikoksista ilmenevä hänen syyllisyytensä edellyttivät ehdottoman vankeusrangaistuksen tuomitsemista.
Laki- ja rikosuutiset
Vaasan hovioikeus totesi, että asiassa oli kysymys useista rikosepäilyistä ja että A:n epäillään syyllistyneen uuteen rikokseen vielä noin kuukausi tutkintavankeuden alkamisen jälkeen, eikä vangittuna pitämistä pidetty kohtuuttomana asian laadun taikka rikoksesta epäillyn tai tuomitun iän tai mui
Korkein hallinto-oikeus katsoi, että maahanmuuttovirastolla ei ollut toimivaltaa itse arvioida kansalaisuutta hakevan henkilön kielitaidon tasoa kielitaidon osoittamistapojen ollessa lueteltu tyhjentävästi kansalaisuuslain 17 §:ssä.
Hovioikeus katsoi, että asiassa oli ollut oikeudenkäymiskaaren 21 luvun 2 §:ssä tarkoitettu erityinen syy velvoittaa äiti korvaamaan isän oikeudenkäyntikulut käräjäoikeudessa.
Tapauksessa oli ilmeistä, että vastaajan menettely oli ollut omiaan aiheuttamaan vakavaa vaaraa toisten turvallisuudelle vähäisemmissäkin nopeuksissa. Alueella oli ollut muuta liikennettä ja vastaajan ahdistelemassa ajoneuvossa useita matkustajia.
Vastuu oikean yhteystiedon käyttämisestä oli ollut kantelijalla. Tyytymättömyyden ilmoituksen jääminen saapumatta perille oli siten johtunut kantelijan vastuulla olleesta seikasta.
Vaatimukset hovioikeudessa
Kantelu
Suositukset ovat osa talouspolitiikan EU-ohjausjaksoa, jossa koordinoidaan jäsenmaiden budjetti- ja talouspolitiikkaa.
EU:n neuvosto suosittaa, että Suomi toteuttaa vuosina 2020 ja 2021 toimia, joilla se
Hangossa sijaitsevaan rautakauppaan murtauduttiin 12.7.2020 ja 17.7.2020. Molemmilla kerroilla kaupasta varastettiin RYOBI-merkkisiä työkoneita. Lisäksi rikoksesta epäilty oli käynyt varastamassa tuotteita liikkeen aukioloaikana 8.7.2020.
Oikeusministeriö on asettanut työryhmän arvioimaan vaarallisimpien väkivaltarikollisten vapauttamista koskevaa lainsäädäntöä ja käytäntöjä. Työryhmän toiminta jatkuu 28. helmikuuta 2022 asti.